KSJSR osa 3:Sekalaista shaissea.

Joskus kauan aikaa sitten (eli kolme vuotta sitten :D) kun kävin vielä aktiivisesti salilla, niin pitkän tauon jälkeen lihakset olivat aivan jumissa vaikka kuinka teki venyttelyjä. Seuraavana aamuna se tuntui koko kropassa. 

 

Huomenta poika!

 

Nyt vastaava tunne oli jaloissa viimeisen kahden päivän rymyämisen jälkeen. Vaikeuksia oli päästä makuupussista pois ja horjahtelin kuin humalainen.

En ajatellut enään mennä Tenniölle kalaan, joten otin aamun hiljaa ja rauhallisesti kipeiden jalkojen takia. Aamutoimisa kului varmasti tuplat mitä normaalisti.

Vaikka vieraskirjan mukaan retkeilijöitä käy max 4 kertaa vuodessa, niin paikallisia siellä käy senkin edestä ottaen huomioon kaljatölkkien määrän. Ympäri kotaa lojui melkein kympin edestä pulloja. Siivoilin ne yhteen kasaan ja pujoittelin siimanpätkällä yhteen, että ottaisin ne kauppaan mukaan.

Muutenkin paikka oli aika ruokottomassa kunnossa: Polttopuut olivat vajassa hujanhajan ja tulipesästä lähti kolme sankoa (!) tuhkaa. Hauska sidenote: Huussista löytyi vessapaperia pari melko tyhjää rullaa, kun UKK-puistossa ei ollut yhdessäkään paikassa.

Paikkoja siivoilessani ja jalkojen vetreytyttyä enemmän katselin myös jokea ylävirtaan ja vaikutti oikein mielenkiintoiselta kalapaikoilta sielläkin. Tämä paikka kyllä pitäisi ehdottomasti käydä isommalla porukalla katsomassa.

Maltiojokea

Aikani köpötellessäni jalat palautuivat vähän paremaan kuntoon ja lähdin rinkan, tyhjän pikkurepun, virvelin ja kaljatölkkihässäkän kanssa mönkijäuraa/moottorikelkkareittiä pitkin.

Vaikka matka oli lyhyt niin se ei-niin-hyvässä-kunnossa olevilla jaloilla tuntui kestävän ikuisuuden. Olisi ollut varmaan aika näky minun rymytessäni tölkkien kilistäesssä.

Välillä pysähtelin ihailemaan suomaisemaa ja napsimaan hilloja. Tästä päivästä kehkeytyi oikein lämmin, aurinko porotti kirkkaalta taivaalta. Yläkroppa hikoili kuin pieni sauna, mutta jalat nahkapussihousuissa olivat oikein jees, no problem.

Soratielle päästin suht. kunniakkaasti. Aurinko helotti ja paljasti teiden varsilla kivasti mustikoita. Jätin tavarat maahan ja aloin poimiman marjoja kuksaan. Porot tulivat ihmettelemään lojuvia varusteitani ja tulivat pöljäilemään samoille marja-apajille. Nostaessani päätäni ne lähtivät sitten nulkkaamaan kovaa kyytiä pois.

 

Paljon marjoja.

Autolle päästiin ja alettiin huristelemaan takaisinpäin. Autoja tuli hirveästi vastaan, olisikohan ollut metsästystapahtuma oransseista livieistä ja koirista päätellen? Niilihaarassa pidin ruokataukoa ja kenttääkin löytyi puhelimeen. Puhelimesta kuuluui paljon piippauksia soittoyritysten johdosta. Turvallisuussunitelman saaneet henkilöt olivat huolestuneet, kun eivät olleet saaneet yhteyttä puhelimeen ja olivat laittaneet poliisit perään. Tapahtuma sai onnellisen päätöksen ja ruokatauon jälkeen jatkoin matkaa kohti Naruskaa. 

 

Poron (?) luukasa

 

Hämärä oli jo laskeutunut, kun pääsin asfalttitielle. Ei tarvinnut asfalttia ajaa kuin kymmenisen kilometriä ja päästiin uudelle soratielle kohteena karhutunturi. Kartta ja GPS sanoivat, että autotie jatkuisi tunturin juurelle. Niinhän se jatkuikin vaikka taas tuli edestakaisin ajoa. Lopulta alkoi kivinen ylämäki jota kuitenkin jotenkin pääsi ylöspäin, kohtalaisen levikkeen kohdalla parkkeerasin auton ja sähläsin sen nokka alaspäin rinnettä.

Otin tavarat kantoon ja lähdin kävelemään tähtien valossa kohti kotaa. Teoriassa olisin tien kunnon puolesta voinut ajaa autolla aivan kodan viereen, mutta ehkä parempi näin. Laitoin tulia vähän pesään, keittelin vettä ja luin paulaharjua ennen nukkumista.

Yöllä heräsin vähän väliä sateen ropinaan joka itse asiassa vähän kasteli makuupussiakin eräästä reiästä. Sade tuntui vaan jatkuvan joten päätin jatkaa unia.

Herätessäni päädinn ihailemaan kotaa kunnolla joka oli oikein hieno ja siisti. Päätin kuitenkin mennä aamiaisen nauttimaan ulos eeppiseen hernerokkasumun keskelle.

 

Tarkoitukseni oli tänne tultaessa mennä ihailemaan maisemia tunturin huipulta. Epäilin vähän sumun haittaavan maisemien katsomista, mutta ajattelin silti käydä huipulla kun kerran tänne asti päästiin.

En kerennyt kävellä kuin pari sataa metriä kun alkoi satamaan kovaa. Sade vaan tuntui jatkuvan ja jatkuvan. Olin varannut sadeviitan varalta mukaan jos vaatteet kastuu. 

Kova sade kesti parikymmentä minuuttia, mutta sarkatakki ja nahkahousut selvisivät moitteetta.

Oli aika toiveajattelua nähdä maisemia tällä säällä. Huipulla oli Silent Hill-mainen sumu (+ epämääräinen rakennus) ja vaarojen/soiden mosaiikki jäi näkemättä. Autolle päästyäni sumu sitten hälveni. Onneksi sentäs nytten näkyi venäjän puolelle komiat tunturit.

Silent Hill, kirjaimellisesti ja kuvainnollisesti

Vielä oli katsomatta Aatsingin hauta: Parikymmentä kilometriä pitkä repeämä. Paikka näytti jo hienolta kun kääntyi tielle, kuin muumilaaksoon ajaisi. Korkea vaaranrinne toisella puolella ja peltoa ympäriinsä. Kartta kertoi erään vaaran päällä olevan näköalatornin.

Tie jatkui soratienä ja kohta muuttui huonommaksi ja vielä huonommaksi: Routavaurioita kummassakin reunassa ja keskellä, isoja kiviä ja puolen metrin heinää. Aloin tulla jo epätoivoiseksi, että pääsenkö enään edes kääntämään autoa. Lopulta pääsin kääntämään auton, eikä pohja osunut kuin kaksi kertaa (paluumatkalla) maahan.

Tie olisi vielä mennyt mutkan kautta joten rynnistin suoraan vaaran rinnettä ylös tielle joka johti polulle. Polku (ja hieno pahka) löytyi nopeasti ja jatkoin kohti huippua. Huipulle päästiin ja näköalatorni löytyi, mutta maisema peittyi puiden taakse. Sieltä täältä näkyi tunturia ja vaaran rinnettä. Kopterikameralla varmasti olisi tullut hienoa kuvaa.

 

 Tällaista vaaran päällä.

Joo, ne maisemat olisivat voineet olla vähän paremmat...

Olisikohan aatsinginhaudan pohjalla olevalla vaellusreitilä avautunut paremmat näköalat?

Hetken hengähdettyäni menin takaisin suoraan rinnettä alas (ja onnistuin kävelemään harhaan :D) jonka jälkeen autolle ja kohti Kuopiota.

KSJSR osa2: Tapahtumia, tapahtumia kaikkialla.

En pitänyt kiirettä heräämisellä, koska olin taas myöhään perillä. Aamupalan jälkeen pakkasin kalastusvermeet ja ruokatarvikkeita matkaan. Rymistelin alas aina puronhaaran asti. Vettä ripsotteli silloin tällöin, mutta se ei haitannut, piti lämpötilan mukavan alhaisena, ja ei turhaan häikäissyt. Nahkapussihousut olivat oikein mukavat päällä, ei hiostanut vaikka lämpötila oli yli kahdenkymmenen.

Tästä ei aamupuuro parane!

Puron suusta alas oli laaja suvanto, jossa oli kiviä siellä täällä. Vaikka taivas oli pilvessä pohjan näki selvästi. Perhovehkeille tämä olisi ollut täydellinen paikka, valitettavasti ne vain olivat rikki.

Kaloja ei tullut, vaikka niitä vähän väliä kävi pintomassa. Kalojen aktiviisuus hämmensi, koska yleensä kalastamillani joilla kaloja ei käynyt ollenkaan pintomassa. Kertooko tämä siitä, että täällä kalaa on vain täällä enemmän, vai jotain muuta?

 

 Maltiojokea

Hyttysiä oli sen verran, että ilman hyttysmyrkkyä olisi ollut ikävää. Olin ostanut pikiöljyä, entisajan hyttyskarkotetta Pyhä-Luoston luontokeskuksesta. Hyvin toimi, vaikka sisältääkin karsinogeenejä. Toisaalta, ei ne nykyiset offit, autanit jne. hyttysmyrkyt mitään terveyspommeja ole...

Ensimmäinen kalatapahtuma tuli heti paikasta mistä eilen rymistelin metsästä. Kala nappaisi "legendaariseen" Punamusta-Lotto lippaan. Vastapuoli tuntui hauelta ja sitähän se oli. Kaiken epäonnistumisten jälkeen halusin saada edes jonkun kalan ruuaksi, vaikka olisi hauki.. Yritin nostaa siimasta, mutta ote lipesi ja kala meni menojaan. Eikä siinä vielä kaikki: Kyseinen lippa sitten jäi vastapuolen puuhun kiinni ja lyhyt siima lyheni entisestään. Tässä vaiheessa tuntui, että tästä tulee kaikkien aikojen huonoin kalareissu.

Onneksi mielialaa korotti marjojen, erityisesti lakkojen suuri määrä. Suot olivat oikein silmiinpistävän oransseina, 10x10m alueelta olisi varmasti saanut ämpärin täyteen. Marjojen rohmuamisella sain nälän pidettyä mukavasti loitolla ennen kuin menin syömään kodalle.

 Lakkasuo

Heti ruuan jälkeen ei täydellä mahalla huvittanut lähteä kauas joten päätin tehdä illan halot valmiiksi. Samalla kokeilin kodan edessä olevasta suvannosta jos hauki olisi ollut otillaan, ei ollut.

Päästyäni paikalle, mistä jatkaisin kalastusta ylävirtaa alkoi pikkuhiljaa hämärtämään. Johtuiko se siitä vai sitten kalapaikkojen paranemisesta, mutta tapahtumia alkoi tulemaan jatkuvasti. Yhdessä kohti iso kala (en tiedä mikä) kävi monta kertaa eri uistimia seuraamassa muttei napannut. Jonkin matkan päästä iso kala iskee ohi komean mulahduksen kanssa. Taisi siinä muutama hauki ja tammukka käydä siiman päässä.

Ilta jatkaa hämärtymistään, mutta kaloja ei kuulu. Aloin jo vaipua kokonaan epätoivoon. Seuraavana koskessa oli isohko saari, jonne pääsi saappaiden kanssa kahlaamalla pienen uoman yli. Ylävirran suunnasta, ei tullut mitään. Heitän vinosti alavirtaan, siimassa tuntuu painoa. En mieti, että onko se vesikasvi vai kala vaan teen vastaiskun. Ja kalahan siellä sähköttää vihaisesti takaisin. Kelaan jännittyneenä otusta lähemmäksi. Kun kala ui jalkojeni alla huomaan sen olevan harjus. En voi muuta tehdä kuin nostaa siimasta ja toivoa parasta. Ja siellä lepää!! Kala tuli vihdoin ja viimein ylös! Tuli siinä spontaaneja riemunkiljahduksia tehtyä ensimmäisen ylöstulleen kalan johdosta. Kala ei ollut järin lihavassa kunnossa, mutta pituutta siltä löytyi riittävästi, että sen pystyi ottamaan ruuaksi. Perkasin kalan samantien ja hautasin sisälmykset kolmihaaraisen koivun juureen ennen kuin jatkoin matkaa.

JES!

Enään en juurikaan heitellyt, kun olin jo ruokakalat saanut. Eillisessä ison kalan karkuuttamispaikassa kävin kokeilemassa, mutta ketään ei ollut kotosalla. Tämän jälkeen olikin jo niin pimeätä, etä painelin suoraan kodalle.

Sitten alkoikin ruuanlaitto! Olin varannut mukaan porkkanaa, sipulia ja perunaa keittoa varten. Otsalampun valossa tihrustan ulkona kuorien ja pilkkoen aineksia. Varustelekan Skrama-veitsi on oikein hyvä kokkiveitsi, suosittelen! :D. Kun kasvispuoli on kunnossa aloin fileoimaan ja paloittelemaan kalaa. Sitten vaan kaikki sekaisin ja pois kiehumasta. Vielä lisäksi laitoin fileoinnista jääneet rangat jne. kattilaan kiehuvan veden kanssa, sain hyvän kalaliemen keittoon lisäksi.

Vaikka kala ei ollutkaan mikään jättiläinen, niin kyllä siitä kaksi ihmistä olisi hyvin syönyt. Kasviksiakin oli sen verta runsaasti, että keitosta tuli vahingossa kahden LITRAN kokoinen. Hyvin se meni alas, kun oli kokopäivän liikkunut edes takaisin pitkin joen vartta. Ei maussakaan ollut mitään vikaa.

Lopulta olin saanut syömisen valmiiksi ja oli tiskauksen vuoro. Taivaalla alkoi jo aamu puskemaan valoa toisen puolen ollessa vielä tähtikirkas.

Taivaankannessa näytti olevan jotakin utua/pilveä jne. Lopulta ne paljastuivat revontuliksi. Napsuttelin suuta ja revontulet siitä äkämystyivät leimahtaen oikein komeiksi. Kuvia vaan oli hankala sada, kun alkoi jo päivän valo sarastaan. Yöpuulle mentäessä kello oli kolme aamuyöllä...

 

KSJSR: osa 1: Failaamista, failaamista kaikkialla.

Päivä ei alkanut lupaavasti.

Olin pystyttänyt majoitteen sillä tavalla, että tuuli puhalsi esteettä makuupussiin. Aamuyöstä sain myös jonkun oksennuskohtauksen jonka takia päätin varalta leävätä kunnolla ja nukkua pitkään. Herättyäni olo oli ihan hyvä ja aamupalan jälkeen suuntasin kohti virtaa.

 

Omnom aamukahvia

Joki itsessään oli kapea ja hidasliikkeinen. Nopeasti viirtavia kohtia löytyi, mutta varsinaisista koskista ei voida puhua. Syy tämän paikan valitsemiseen löytyi heikosta vihjeestä jonka mukaan tällä joella saattaisi olla nieriää. Ei puronieriää vaan nieriää, siis RAUTUA. Kun kalan elinalueesta kertovaa karttaa katsoo, niin Sallan/Savukosken rajalla on pieni pläntti elinalueena. Ilmeisesti Kemijoessa on siis joskus vuonna kivi ja kirves ollut oma kanta, mutta se on käytännössä hävinnyt muiden lajien/ kalastajien takia.

Vaikka joki olikin kapea, niin yläjuoksulla oli todella syviä monttuja, voidaan puhua yli kahdesta metristä. Vesi oli myös todella kirkasta ottaen huomioon, että joki on soiden ympäröimänä. Eli teoriassa nieriälle mahdolliset elinolosuhteet.

 

Joen toisella puolella olisi ollut hieno kuru joka oli oikein nähtävyydeksi merkattu karttaan. En joutanut käymään siellä, koska jouduin supistamaan aikataulua. Ehkä joku toinen kerta!

Lompsin saappaiden kanssa rantaan ja alan kokoamaan perhosettiä... ... huomatakseni, että vapa oli salakavalasti hajonnut! En voinut ymmärtää missä vaiheessa se olisi mennyt rikki. Aina kalastusvälineitä viedessäni olen pitänyt huolta, ettei niihin kohdistu mitään mikä voisi niitä rikkoa. Koska vapa oli kärjestä hajalla päätin katkaista rikkimennen osan. Tyviosakin oli kärsinyt joten käytin jo käsitteeksi nousseita Mac-gyver taitojani ja ja yhdistelin vapaan ilmastointiteippiä ja oksankappaleen. Tunti siihen kului, mutta nytten sillä pystyi ihan siedettävästi kalastamaan, kuten videosta näkyy.

Liikuin alaspäin leiripaikastani, joka oli hitaasti virtaavaa osiota. Rannat olivat todella puustoiset, joten heittäminen tynkävavalla oli hankalaa. Täällä kahluuhousut olisivat olleet hyvät.

Kaloja kävi pintomassa vähän välillä. Pääosin olivat pieniä, mutta välillä molskahti isomman puoleisesti. Olisiko siinä tunti kulunut, kun tunsin jonkun sähköttävän vavan toisessa päässä. Pieni taimen/tammukka rimpuili perho suupielessä roikkuen. Jo alkoi pikkuisen hymyilyttämään. Ei ainakaan täysin nollareissua olisi tiedossa.

Puuston määrää kasvoi ja heitot vähän väliä oli puissa kiinni, samaa tahtia ärtymys kasvoi. Lopulta kiskaisin vähän kovempaa ja vapa sanoi lopullisesti itsensä irti. Vavan juuri vaihtuessa Isompi kala molskahti. Jatkuvasta tykityksestä huolimatta en saanut sitä nappaamaan.

Hetki ennen vavan katkeamista...

Se oli ruokatauon paikka jonka jälkeen suuntasin ylävirtaan. Täällä alkoi olemaan enemmän

kovaa virtaa ja soita. Kalastuksen lomassa napsin lakkoja naamarin joita löytyi ihan mukavasti. Kokeilin heitellä perhoa toisen uistimen painoa hyväksi käyttäen. Kaloja seurasi perässä, mutta se oli jatkuvasti sotkussa pääsiiman kanssa joten jätin sen kokeilun aika pian.

Vastarannalla porot pitivät tasaisin väliajoin elämää ja seuraa. Näytivät kovasti ihmettelevän mitä tuo yksi kepin kanssa tuolla heiluu.

 

Ruokatauolla

Kokeilin kaikenlaisia uistimia. Tammukoita seuraili perässä ja oli kiinni. Yhden sain lottolipalla ylös, mutta siihen se tuntui jäävän. Viimeisenä kokeilin vielä heitellä nirhaa. Yhdellä heitolla, kun olin juuri saamassa uistinta ylös joku pyörähti uistimen perässä. Hauki, vai se huhuttu nieriä? Kuka tietää, en saanut enään toista kontaktia.

Ennen nukkumaanmenoa etsin paremman leiripaikan nyppylän toiselta puolelta johon tuuli ei käynyt yhtä pahasti. Painuin pehkuihin ja heräilin vähän väliä sateen ropinaan. Laavumallin Erätoverin pystytys piti veden hyvin ulkopuolella, ja on paljon erähenkisempi kuin "katonharja" malli. Tämän mallin alla pystyy jopa melkein seisomaan ja olemaan samalla sateensuojassa.

 

Seuraavana päivänä päätin käydä tutkailemassa vaaraa vähän ylempää. Rinne ei ollut rakkakiveä, vaan pirunpeltoa. Jääkauden jälkeisenä aikana täällä on siis ollut muinainen rantaviiva, tai sitten on virranut jokin joki, mitä ainakin kivikon muodostelmista voi päätellä.

Maisemia

Ihmettelin mikä tuolla puun oksalla roikkuu. Lähempi tarkastelu osoitti, että sehän oli pipo Joku muukin oli siis käynyt tutkailemassa pirunpeltoa. Metsäpalon merkkejäkin näkyi siellä täällä. Yhteen puuhun päätin kaivertaa nimikirjaimet ja päiväyksen.

 

Menin pakkaamaan tavaroita ja heitin rinkan selkään kunnes huomasin, että olin onnistunut hukkaamaan puukon jonnekkin! Lähdin nopeasti ravaamaan Karsikkopuun ja leirin välistä aluetta. Tuppeen sen olin varmasti laittanut, joten se oli kai omia aikojaan tippunut. Puukkoa en löytänyt joten jatkoin autolle harmituksen saattelemana. Autolla laittelin ruokaa ja makailin kanervikossa Samuli Paulaharjua lukien.

Seuraavan kohteeseen mentäessä heti asfalttitien risteyksessä oli iso portti. Pari sataa metriä ja toinen portti. Täältä ei ihan heti sitten päästäisikään pois jos porttien lukot lukittaisiin. Kieltokylttejä ei tosin ollut, ainoastaaan "aja omalla vastuulla"-kyltti.

Tie oli täällä huomattavasti enemmän kumpuilevaa. Näkymät olivat ihan kohdillaan ja useasti pysäköin auton levikkeelle, että pääsisin ihailemaan maisemaa ja kiikaroimaan.

Vaikka kalapaikkojen välillä oli linnuntietä alle parikymmentä kilometriä, niin autolla sai ajaa kaksi tuntia, että pääsi perille.

Sinä aikana tuli tutkailtua karttaa ja GPS:ssää useaan otteeseen lukuisten tienristeysten takia. Lopulta auto päätyi kohteeseen. Kartan mukaan soratietä + suota pitkin kävellen olisi yhtä pitkä matka kuin metsän poikki.

Tavaroita pakkailessani tajusin, että haavi oli jäänyt jonnekkin! Olin varmasti ottanut sen mukaan autolle, joten se oli varmasti edellisellä parkkipaikalla. Voi h******i soikoon. Tämä reissu on mennyt kaikkea muuta kuin strömsössä.

 

Poroerotusaita

Ajattelin mennä metsän poikki puron vartta pitkin, koska samalla näkisi tulevat kalapaikat heti. Se osottautui yllättävän raskaaksi. Puron varsi oli kasvanut hyvin umpeen ja alku oli hirveää kivikkoa. Tämän jälkeen alkoi "pajuhelvetti" ja sen lisäksi maassa kasvoi niitä rasittavia möykkyjä joissa kasvoi heinää. Siinä tuli vähän kuuma, kun selässä oli rinkka, kädessä vapa+ja mahan päällä reppu missä oli loput kalavermeet.

Joo, tässä menee se "puro"...

Yllättävän nopeasti pääsin lopulta perille ja voi pojat, että joki näytti upealta! Vaikka vesi oli aavistuksen sameampaa kuin edellisellä paikalla, niin joki oli paljon monipuolisempi. Oli hitaasti ja vähän nopeampaa virtaavaa suvantoa. Löytyi pieniä saaria, paljon kiventaustoja ja syvyysvaihteluja.

Hämärän laskeutuessahan kala tunnetusti syö, joten päätin jäädä heittelemään erään kosken loppuliukuun. Muutaman heiton päästä painoa tuntui vavassa. Aluksi luulin sen ottaneen vähän salaattia matkaan, joten en viitsinyt tehdä vastaiskua. Kärjen nyökkäily osoitti sen kuitenkin olevan kala, ja vähän parempi sellainen. Sain väsyteltyä sen ihan rantaveteen ja näin häivähdyksen vaaleasta, noin 40-50cm kalasta. Harjus, vai taimen? Selkoa en saanut kun lopulta pääsi irti. Vastaisku pitäisi tehdä vaikka olisi kuinka väsynyt ja skeptinen!

Lopulta yhden Indiana jones tyylisen ylityksen ja pimeässä rämpimisen jälkeen pääsin Maltiojoen kodalle (joka on muuten 300m joenrantaa alaspäin mitä kartta/GPS sanoo). Hienolla paikalla joen syvän suvannon vieressä.

Päätin tehdä tulet ennen nukkumaanmenoa, että saisin vettä kiehutettua ja rätit kuivattua ennen seuraavaa päivää, koska en ollut lankannut saappaita tarpeeksi hyvin ennen reissua.

 

Rättien kuivalua ja lukemista

Kalassa Sallan ja savukosken rajalla (KSJSR)

Reissublogia taas! Tällä kertaa ensimmäinen kalastusreissublogi! Ei ole "ollut aikaa" keskittyä ja paneutua kirjoittamiseen, mutta nyt on!

Sallaan suuntautuneet kalareissut ovat olleet meidän suvussa yli kymmenvuotinen perinne. Kalaa on tullut vaihtelevasti, ja samalla kokoonpanot ovat olleet vaihtelevia. Samoin siellä vietetty aika.

Itse olen ollut kalareissuilla mukana vuodesta 2010. Se oli suuri hetki, kun pääsiin ensimmäisen kerran lappiin kesäaikaan. Se oli myyttiseen maailmaan astuminen jonka koin vahvasti olevan osa itseäni. Siitä se lapinhulluus sitten iski. "Mies voi lähteä laphista, mutta lappi ei miehestä", niin kuin vanha sanonta kuuluu.

Viimevuoden lapin reissu jäi tekemättä työkiireiden takia, mutta lupasin itselleni, ettei sitä tapahdu toista kertaa peräkkäin!

Suunnittelu alkoi hyvissä ajoin karttoja ja nettiä selaillessani. Lopulta päädyin kohteeseen x ja Maltiojokeen. Vanhan tutun Tenniönkin valitsin, koska parina viime vuonna oli tullut reissun isoimmat (35 ja 40cm) harjukset sieltä. Aatsinginhaudassa ajattelin myös käydä. Aivan sattumalta retkikarttaa tutkailessani huomasin karttaan merkatun Niittykämpän. Se ei löytynynt vasta kuin kaikkein tarkimmalla zoomilla. Nettiä selatessani siitä ei löytynyt kuin yksi maininta joka kertoi sen olevan jokin kulttuurihistoriallinen paikka. Eikö paperikarttaankan sitä oltu merkattu. Todella mielenkiintoista.

Reissuun oli alunperin lähdössä yhteensä kymmenen, mutta kaikki peruivat sen vähemmän ja enemmän hyvillä tekosyillä. Pitäkää tunkkinne, minä lähden sitten yksin!

Matka alkoi Jämsästä asti jossa olin moikkaamassa tuttuja. Kaikkitietävä google maps huvitti sanomalla. että Jämsästä ajavan alle 8 tuntia, ja Kuopiosta alle 6 tuntia Sallaan. Milläköhän mittareilla? Kuopiosta Sallaan ajaa vähintään sen 10 tuntia vaikkei edes pitäisi mitään taukoja!

 Päivän vitsi

Anyways matka taittuu suht. mukavasti ja ilman mitään kommelluksia. Ilta alkaa jo vahvasti hämärtämään kun saavuin Kontiomäelle, onneksi sieltä sai vielä ruokaa. Sen jälkeen tulikin jo täysi pimeys. Taivalkosken hylätyllä bensa-asemalla oli pakko pitää ensimmäinen torkkutauko. STP-reissun leiripaikka oli siinä edessä, mutta päätin vaikka väkisin jatkaa ainakin Kuusamoon asti. Kuusamoon päästiin ja tein leiripaikan Riipisen (rupiset) myymälän taakse metsään. Hirveän möykkyinen paikka, mutta kyllä siinä yksi yö meni ongelmitta.

 Möykkyisyys 5/5

Seuraavana päivänä sainkin mukavasti aamukahvin (vai oliko se tee, en muista) ja kiehuvaa vettä puuroon. Kuusamon Citymarketista vähän evästä ja matka jatkuu!

Kohta Sallan tutut maamerkit näkyivät. Sallassa piti sen verta pysähtyä, että sain kalaluvat hankittua Tenniölle, kun netistä ei saanut. Kalalupia ostaessani huomasin, että lupa-alue olisi kattanut myös muut kalapaikat, eli tuli ostettua yksi turha lupa, että sillälailla!

Tästä eteenpäin lähdinkin ajamaan tietä, mitä en ollutkaan ennen ajanut. Tie vei kohti Savukoskea. Maisemia ei oikein ollut puiden peittäessä kaikki tienvierustat. Heti Sallan jälkeen oli iso mäki, jonka päältä näkyi kauas Venäjälle. Pidin ruokataukoa parikkipaikalla ja samalla kuuntelin mitä Lapin radio tietää. Oli tavallaan huvittavaa kuunnella, kun Pelkosenniemeläiset pähkäilee kymmenen minuuttia uuden koulun sijoittamista, ja kyse oli kuitenkin vain yksi aihe koko ohjelmasta. Perinpohjaisesti asia käytiin läpi juurta jaksaen :D.

Ajelin hitaasti eteenpäin kartta+GPS heti käden ulottuvilla. Ohihan siitä tienristeyksestä huristelin. Ei kun takaisin päin vaan. Lopulta pääsin oikealle soratielle ja olinkin jo kohta perillä.

 Möykkyisyys 0/5

Tavaroiden oikein säätämisessä taas kului luvattoman pitkään. Kello oli jo lähemmäksi puoltayötä vasta kun pääsin kohteeseeni. Kohde näytti olevan kalakaljamiesten suosiossa nuotiopaikasta, kotapuista ja oluttölkeistä päätellen.

Päätin varulta laittaa majoitteeni kauemmaksi, jos porukkaa sattuisi tulemaan paikalle.