KSJSR: osa 1: Failaamista, failaamista kaikkialla.

Päivä ei alkanut lupaavasti.

Olin pystyttänyt majoitteen sillä tavalla, että tuuli puhalsi esteettä makuupussiin. Aamuyöstä sain myös jonkun oksennuskohtauksen jonka takia päätin varalta leävätä kunnolla ja nukkua pitkään. Herättyäni olo oli ihan hyvä ja aamupalan jälkeen suuntasin kohti virtaa.

 

Omnom aamukahvia

Joki itsessään oli kapea ja hidasliikkeinen. Nopeasti viirtavia kohtia löytyi, mutta varsinaisista koskista ei voida puhua. Syy tämän paikan valitsemiseen löytyi heikosta vihjeestä jonka mukaan tällä joella saattaisi olla nieriää. Ei puronieriää vaan nieriää, siis RAUTUA. Kun kalan elinalueesta kertovaa karttaa katsoo, niin Sallan/Savukosken rajalla on pieni pläntti elinalueena. Ilmeisesti Kemijoessa on siis joskus vuonna kivi ja kirves ollut oma kanta, mutta se on käytännössä hävinnyt muiden lajien/ kalastajien takia.

Vaikka joki olikin kapea, niin yläjuoksulla oli todella syviä monttuja, voidaan puhua yli kahdesta metristä. Vesi oli myös todella kirkasta ottaen huomioon, että joki on soiden ympäröimänä. Eli teoriassa nieriälle mahdolliset elinolosuhteet.

 

Joen toisella puolella olisi ollut hieno kuru joka oli oikein nähtävyydeksi merkattu karttaan. En joutanut käymään siellä, koska jouduin supistamaan aikataulua. Ehkä joku toinen kerta!

Lompsin saappaiden kanssa rantaan ja alan kokoamaan perhosettiä... ... huomatakseni, että vapa oli salakavalasti hajonnut! En voinut ymmärtää missä vaiheessa se olisi mennyt rikki. Aina kalastusvälineitä viedessäni olen pitänyt huolta, ettei niihin kohdistu mitään mikä voisi niitä rikkoa. Koska vapa oli kärjestä hajalla päätin katkaista rikkimennen osan. Tyviosakin oli kärsinyt joten käytin jo käsitteeksi nousseita Mac-gyver taitojani ja ja yhdistelin vapaan ilmastointiteippiä ja oksankappaleen. Tunti siihen kului, mutta nytten sillä pystyi ihan siedettävästi kalastamaan, kuten videosta näkyy.

Liikuin alaspäin leiripaikastani, joka oli hitaasti virtaavaa osiota. Rannat olivat todella puustoiset, joten heittäminen tynkävavalla oli hankalaa. Täällä kahluuhousut olisivat olleet hyvät.

Kaloja kävi pintomassa vähän välillä. Pääosin olivat pieniä, mutta välillä molskahti isomman puoleisesti. Olisiko siinä tunti kulunut, kun tunsin jonkun sähköttävän vavan toisessa päässä. Pieni taimen/tammukka rimpuili perho suupielessä roikkuen. Jo alkoi pikkuisen hymyilyttämään. Ei ainakaan täysin nollareissua olisi tiedossa.

Puuston määrää kasvoi ja heitot vähän väliä oli puissa kiinni, samaa tahtia ärtymys kasvoi. Lopulta kiskaisin vähän kovempaa ja vapa sanoi lopullisesti itsensä irti. Vavan juuri vaihtuessa Isompi kala molskahti. Jatkuvasta tykityksestä huolimatta en saanut sitä nappaamaan.

Hetki ennen vavan katkeamista...

Se oli ruokatauon paikka jonka jälkeen suuntasin ylävirtaan. Täällä alkoi olemaan enemmän

kovaa virtaa ja soita. Kalastuksen lomassa napsin lakkoja naamarin joita löytyi ihan mukavasti. Kokeilin heitellä perhoa toisen uistimen painoa hyväksi käyttäen. Kaloja seurasi perässä, mutta se oli jatkuvasti sotkussa pääsiiman kanssa joten jätin sen kokeilun aika pian.

Vastarannalla porot pitivät tasaisin väliajoin elämää ja seuraa. Näytivät kovasti ihmettelevän mitä tuo yksi kepin kanssa tuolla heiluu.

 

Ruokatauolla

Kokeilin kaikenlaisia uistimia. Tammukoita seuraili perässä ja oli kiinni. Yhden sain lottolipalla ylös, mutta siihen se tuntui jäävän. Viimeisenä kokeilin vielä heitellä nirhaa. Yhdellä heitolla, kun olin juuri saamassa uistinta ylös joku pyörähti uistimen perässä. Hauki, vai se huhuttu nieriä? Kuka tietää, en saanut enään toista kontaktia.

Ennen nukkumaanmenoa etsin paremman leiripaikan nyppylän toiselta puolelta johon tuuli ei käynyt yhtä pahasti. Painuin pehkuihin ja heräilin vähän väliä sateen ropinaan. Laavumallin Erätoverin pystytys piti veden hyvin ulkopuolella, ja on paljon erähenkisempi kuin "katonharja" malli. Tämän mallin alla pystyy jopa melkein seisomaan ja olemaan samalla sateensuojassa.

 

Seuraavana päivänä päätin käydä tutkailemassa vaaraa vähän ylempää. Rinne ei ollut rakkakiveä, vaan pirunpeltoa. Jääkauden jälkeisenä aikana täällä on siis ollut muinainen rantaviiva, tai sitten on virranut jokin joki, mitä ainakin kivikon muodostelmista voi päätellä.

Maisemia

Ihmettelin mikä tuolla puun oksalla roikkuu. Lähempi tarkastelu osoitti, että sehän oli pipo Joku muukin oli siis käynyt tutkailemassa pirunpeltoa. Metsäpalon merkkejäkin näkyi siellä täällä. Yhteen puuhun päätin kaivertaa nimikirjaimet ja päiväyksen.

 

Menin pakkaamaan tavaroita ja heitin rinkan selkään kunnes huomasin, että olin onnistunut hukkaamaan puukon jonnekkin! Lähdin nopeasti ravaamaan Karsikkopuun ja leirin välistä aluetta. Tuppeen sen olin varmasti laittanut, joten se oli kai omia aikojaan tippunut. Puukkoa en löytänyt joten jatkoin autolle harmituksen saattelemana. Autolla laittelin ruokaa ja makailin kanervikossa Samuli Paulaharjua lukien.

Seuraavan kohteeseen mentäessä heti asfalttitien risteyksessä oli iso portti. Pari sataa metriä ja toinen portti. Täältä ei ihan heti sitten päästäisikään pois jos porttien lukot lukittaisiin. Kieltokylttejä ei tosin ollut, ainoastaaan "aja omalla vastuulla"-kyltti.

Tie oli täällä huomattavasti enemmän kumpuilevaa. Näkymät olivat ihan kohdillaan ja useasti pysäköin auton levikkeelle, että pääsisin ihailemaan maisemaa ja kiikaroimaan.

Vaikka kalapaikkojen välillä oli linnuntietä alle parikymmentä kilometriä, niin autolla sai ajaa kaksi tuntia, että pääsi perille.

Sinä aikana tuli tutkailtua karttaa ja GPS:ssää useaan otteeseen lukuisten tienristeysten takia. Lopulta auto päätyi kohteeseen. Kartan mukaan soratietä + suota pitkin kävellen olisi yhtä pitkä matka kuin metsän poikki.

Tavaroita pakkailessani tajusin, että haavi oli jäänyt jonnekkin! Olin varmasti ottanut sen mukaan autolle, joten se oli varmasti edellisellä parkkipaikalla. Voi h******i soikoon. Tämä reissu on mennyt kaikkea muuta kuin strömsössä.

 

Poroerotusaita

Ajattelin mennä metsän poikki puron vartta pitkin, koska samalla näkisi tulevat kalapaikat heti. Se osottautui yllättävän raskaaksi. Puron varsi oli kasvanut hyvin umpeen ja alku oli hirveää kivikkoa. Tämän jälkeen alkoi "pajuhelvetti" ja sen lisäksi maassa kasvoi niitä rasittavia möykkyjä joissa kasvoi heinää. Siinä tuli vähän kuuma, kun selässä oli rinkka, kädessä vapa+ja mahan päällä reppu missä oli loput kalavermeet.

Joo, tässä menee se "puro"...

Yllättävän nopeasti pääsin lopulta perille ja voi pojat, että joki näytti upealta! Vaikka vesi oli aavistuksen sameampaa kuin edellisellä paikalla, niin joki oli paljon monipuolisempi. Oli hitaasti ja vähän nopeampaa virtaavaa suvantoa. Löytyi pieniä saaria, paljon kiventaustoja ja syvyysvaihteluja.

Hämärän laskeutuessahan kala tunnetusti syö, joten päätin jäädä heittelemään erään kosken loppuliukuun. Muutaman heiton päästä painoa tuntui vavassa. Aluksi luulin sen ottaneen vähän salaattia matkaan, joten en viitsinyt tehdä vastaiskua. Kärjen nyökkäily osoitti sen kuitenkin olevan kala, ja vähän parempi sellainen. Sain väsyteltyä sen ihan rantaveteen ja näin häivähdyksen vaaleasta, noin 40-50cm kalasta. Harjus, vai taimen? Selkoa en saanut kun lopulta pääsi irti. Vastaisku pitäisi tehdä vaikka olisi kuinka väsynyt ja skeptinen!

Lopulta yhden Indiana jones tyylisen ylityksen ja pimeässä rämpimisen jälkeen pääsin Maltiojoen kodalle (joka on muuten 300m joenrantaa alaspäin mitä kartta/GPS sanoo). Hienolla paikalla joen syvän suvannon vieressä.

Päätin tehdä tulet ennen nukkumaanmenoa, että saisin vettä kiehutettua ja rätit kuivattua ennen seuraavaa päivää, koska en ollut lankannut saappaita tarpeeksi hyvin ennen reissua.

 

Rättien kuivalua ja lukemista