STP 7: Kivat ylimääräiset vapaapäivät.

Coming soon...

still waiting…

Noniin,

Nyt

Käytiin hienossa saamelaismuseossa jonka nimeä ei nyt muista aamuyöstä (siida)…mutta hieno paikka suosittelen. Ulkomuseossakin paljon rakennuksia ja nähtävää semmosia mitä oli ”vanhaan aikaan”. Muunmuuassa aittarakennus, joka oli toiminut käräjäsalina, wanhimmat vuosiluvut 1800 luvun alusta. Muutenkin hienoja rakennuksia, sellaisessa olisi kiva asua, tai ainakin olla moinen kesämnökkinä. Näitä kahta herraa kiinnosti erityisesti saksalaisen tekniikan huipentuma: Wanha mekaaninen parranajokone joka muistutti jollakin lailla saksia.

Tätä ennen kävimme Otsamolla ihailemassa maisemia. Hienot olivat. Autolle tultaessa ihmettelimme outoa ääntä joka tuli jostakin meidän tulosuunnasta. Kohta pari riekkoa tuli matalaliitoa (max 3m korkeudessa)  tietä pitkin. Perästä jolkotteli lihava metsästyskoira, joka ei olleenkaan pitänyt kiirrettä. Jöi meitä ihmettelmään useaksi minuutiksi ja jatkoi matkaa :D.

 

 

Otsamolta maisemia

Tästä matka jatkui kohti suuariselkää ja jaloviinamunkkipossu hypetystä. Päästiin käymään saunomassa ja syömässä purilaista. Käytiin UKK- puistossa taas katsomassa jotain modernia tupaa, joka oli pelkkää ikkunaa ja Nuottis meinasi terrorisoida kylttiä, mutta estimme sen :D. Sitten alettiin arpopappaa (TAAAAAAAAAAAAAS) minnes mennään taas tänään nukkumaan ja Nuottakuningasta jo hermostutti. Päädyttiin nukkumaan kivaan männikköön ilman aluskasvillisuutta, lähelle partisaani hyökkäyspaikkaa missä räjäytettiin siltakin aikoinaan. Hieno auringonlasku.

Sitten olikin nokka kohti pyhäluostoa ja työhaastattelua ja pahamaineista noitatunturia, ruokailua sun muuta kivaa säätämistä. Käytiin alkuun etsimässä ruokapaikkaa eikä sitä meinannut löytää yhtään mistään. Seuraavaksi oli tiedossa noitatunturin vallotusta, johon en lähtenyt koska kengät jalassa ei enään voinut kulkea pitkälle mitenkään. Lonewolf ja nuottis lähti valloittamaan noitatunturia ja lähdin toisesta suunnasta crocsien kanssa vastaan. Karhunlammen laavulla ajankuluksi väsäsin tulet, että hyttyset lähtisivät pois ja jäin odottelemaan heidän paluuta alas. 
 Noitatunturi oli hieno taas huiputtaa, mutta maisemat toisella puolella eivät olleet yhtä "eeppiset". Olihan maisema ihan kohdillaan, mutta UKK-puiston isot tunturit olivat pudottaneet sitä "eeppisyyttä". Viimevuonna haaveilin, että seuraavalla kerralla varaan kebabrullan huipulle nautittavaksi, ja niin myös tein :D

 

 

Noitatunturin valloitusta. Ja huipulla juustokebabrulla, mitä olin odottanut vuoden :D.

Siitä yhdessä takaisin autolle ja piti mennä hienoon paikkaan yöksi, mutta reissun huonoin yöpaikka olikin tämä. ironiaa? jossain ihme pöheikössä ja yön aikana varmaa 5 etanaa/ kotiloa kiipeili teltassa ulkopuolella naaman eessä ja itseä inhotti vaikkei sisällä ollutkaan. Aamulla niitä oli teltan pohja täynnä.

Seuraavana aamuna kahville ja Nuottis pääsi hiillostettavaksi. Vai kävimmekö ensin luoston huipulla sinä päivänä? taisi olla näin päin sittenkin. 

 

 Hiillostus oli seuraavana päivänä, mutta sitä ennen luostolla: Meinattiin saada firsbeestä päähän, koska meitä ei meinattu huomata maastovaatteissa. Paikalta löytyi myös ”laavukirkko” jossa lonewolf piti saarnaa jostakin. 

Lähellä huipuua näimme jonkun eläimen jolkottelevan huipulla. Eläin lähestyi ja huomasimme sen olevan vähän tukevammassa kunnossa oleva husky. Oli aika hellyydenkipeä, kun kaatoi minut ja jalka jäi alle. Sitä piti rapsutella sitten sen aikaa kunnes omistajat ilmaantuivat. 

Huipun päälllä oli säähavaintoasema joka vaikutti joltakin bond pahiksen tukikohdalta. Maisemat olivat oikein hienot. Kaikki pyhäluoston tunturit näkyivät jonona ja edessä avauti vanhaa metsää ja paljon suota.

 

Yöpymispaikan valinnanvaikeus alkoi saamaan tragikoomisia piirteitä, mutta lopulta päädyimme lähelle erästä laavua. Laavulla paistettiin letut ja väännettin vitsiä ja juttua ties mistä. kiva huomata, että sadan metrin päässä oli nuoripari teltassa nukkumassa ja kuulivat meidän kaikki jutut... :D. Mentiin ylärinteeeen nukkumaan ja sain tähän mennessä epämukavimman yöpymispaikan. Uni ei meinannut tulla millään joten lähdin kävelemään ja päädyin luontopolulle eräälle suolle. Hieno oli! Sitten köpöttelin takaisin nukkumaan ja sainkin pari tuntia nukuttua.

 

Hittokun ei nyt muista tarkemmin näistä enenpää, mutta harvemmin känn…khöhhkhöfkhöhhökhh

SAMALLA kirjoitan mun ja Lonewolfin reissusta vklp eli 9-10.9 retkestä savitaipaleella :D saimme sille nimen operaatio nagroi. joku venäläinen nimi entiselle linnoitusvuorelle jossa käytiin ja nähtiin linnoituksen pihamailla lampaita. Mentiin orrainpolku 10km ja nukuttiin puolivälissä matkaa, oli oikein kiva reitti. vaihtelevaa metsää, vähän suota, korkeuseroja paljon ja lampia. Iltanuotiolla jutut lähtivät taas käsistä ja muumimamma veti magnesiumia ja muumipapasta on tullut tappaja ja naurettiin räkäistä naurua :D erittäin lämmin yö vaikka näytti 12 astetta? miltecin pussissa nukuin jopa vetoketju puoliksi auki? alanko tottumaan kylmään? puhuin lonewolfille mahdollisesta talvivaelluksesta ja hänen mielipide, että kuolemme sinne :D 

 

JOO TALVIVAELLUKSELLE, SIITÄ TULEE EBIN REISSU!! :DD

STP 6: Sen hemmetin nukkumapaikan valitsemisen vaikeus

Ei enään pitkälti määränpäähän! Sää ei ollut mainitsemisen arvoisesti muuttunut suuntaan tai toiseen kun heräsimme. Vaatteet olivat kuivuneet, jotkut enemmän ja jotkut vähemmän (koettakaapa arvata kenen jalkineet ja sukat olivat parhaiten kuivuneet, kjähkjäh :D) mutta se ei enään haitannut tässä vaiheessa reissua. Joen vierttä olikin helppo seurata eteenpäin kohti maalia. Tässä vaiheessa en edes viitsinyt ottaa housuja, saatikka sitten saappaita pois ylittäessämme jokea ensimmäisen kerran. Matka jatkuu normaalisti, tai niin normaalisti kun huonossa hapessa olevilla jaloilla pystyy menemäään. 

 

Hetken kuluttua Wilfred ihmetteli kartan ja meidän tämänhetken paikan välistä eroa. Olimme ylittäneet joen väärästä kohden, kartassa näet oli kaksi melkeinpä identtistä mutkaa ja kummassakin tulipaikat. Olin tulkinnut karttaa+GPS:ssää väärin. Muiden olisi ollut suotavaa osallistua kartan tiiraamiseen tarkemmin, tai ainakin esittää vasta-argumentin voimakkaammin. Ei lonewolfilla ollut ja ite katselin hieman, että onkohan oikea kohta, mutta päätin luottaa kun oli niin varman oloista tietoa :D.

 

Tämän kämmin johdosta eteemme osui vielä kaksi puronylitystä. Tässä vaiheessa Lonewolfin mitta oli täysi ja sen kyllä huomasi. Suuntasimme hänen johdollaan mahdollisimman helppoa reittiä polulle (jonne olisi päässyt nopeammin kastumatta, mutta tässä vaiheessa minua ei enään kuunneltu, ymmärrettävistä syistä.) jota pitkin mentäessä pahin viha alkoi jo leppymään. Hyttysten määrä oli jos mahdollista, niin kasvanut entisestään. Onneksi matkaa ei ollut enään paljoa jäljellä.

Viimeinen ylitys jäljellä! Vesimäärä näytti silmämääräisesti arvioituna nousseen ensimmäisen päivän ylityksestä ja sitähän se olikin. Päätin mennä taas ensimmäisenä housut ja saappaat jalassa. Mää menin ekana kengät ja housut jalassa ja sit sä kaatuilut siinä keskellä :D

 

 Tässä oli oman reissun ehkä pahin läheltäpiti-tilanne: Saappaan kantikkan varvasosan (suksea varten) ulkoreuna kolahti kivenreunaan ja menetin tasapainoni. Vaijeri naruineen antoi periksi aika paljon, mutta onneksi silti pysyin pystyssä vaikka toinen kylki kastuikin. Rannalla huomasin, että rintasolki oli jäänyt ajatuksissa kiinni. Jos olisi ollut täydempi rinkka ja syvempi vesi, niin olisi ollut tosi kyseessä.

Vihdoin ja viimein autolla! Automäärä oli vähintääkin tuplaantut lähdöstä kun täristen vaihdoimme mahdollisimman kuivat vaatteet päällemme.

 

Joku portti tiellä.

Itsellä oli hirveä makeanhimo joten söin loput toffeet ja viikon muhineen munkin joka oli vielä ihan siedettävää, ei tullut mahanpuruja. Toisen munkin tosin heitin koskeen kalojen ruuaksi ja ihmisten hämmästelyn aiheeksi.

Tälläkertaa menimme sitä lyhyempää reittiä takaisin ja kohti Inaria. Ivalon läpi ajaessamme ja sielä syötyämme Lonewolf toteaa: "Hitto, täällä ei ole mitään. "Haittaako?", kysyin. "No siis kun täällä ei ole YHTÄÄN mitään" Lonewolf toteaa painottamalla sanaa YHTÄÄN. Toiselle kirous, toiselle siunaus. Itse tykkäisin asua näin erämaiden keskellä jos olisi jonka kanssa asua. Hemmetti kun pitää ajaa tänne asti saadakseen hyvää Porvoolaista toffeeta jota ei etelästä saa, ihme homma. Ihan varmasti saa porvoon toffeeta jostain etelestä kyllä :D

 Kävimme paikallisessa S-marketissa täyttämässä ruokakassit ja aloimme ajelemaan etelään päin. Tässä vaiheessa nämä kaksi sankaria alkoivat arpomaan, vatvomaan, ja kaikkia -maan päätteisiä sanoja käyttäen miettimään nukkumapaikkaa kuin parhaat savolaiset konsanaan.( sähän oot savosta xD. Itse aloin olemaan sitä mieltä, että ihan sama kunhan päästään vaan nukkumaan. Ehdotin Saamelaismuseossa käyntiä lyhentyneen reissun aiheuttamista "luppopäivistä". Kavereille sopi tämä oikein hyvin jotenka päätimme Kääntää nokan kohti pohjoista ja ajaa Inariin Otsamotunturin juurelle. Ilta alkoi jo viilenemään tällä korkeudella ja hyttysetkin olivat kaikonneet. Kaverit olivat saaneet tarpeeksi kaikesta makuupussin päällä luikertelevista etanoista ja muista jotenka he päättivät pystyttää teltat sen sijaan, että olisivat tulleet erätoverin alle. No ainakin oli tilaa nukkua. Ei täs välis vielä etanoista ollu mut siis joo myöhemmi.

 

Otsamon juurella

STP 5: Hammastunturimetsää ja ekino-kokkailuja

Sade oli onneksi mennyt menojaan kun heräilimme. Pyysimme Lonewolfia herättelemään meidät muuta joilla ei ollut enään akkua. Hän ei sitä ollut tehnyt vaikka pyydettiin. Ei haitannut mua ottaa lisää unia ja torkuttaa ja tiedän, että sama oli lonewolfilla :DD

No, rinkat selkään ja menoks. Määränpäänä Jyrkkävaaran autiotupa.

Päivä alkoi kirkkaana ja sitä menoa jatkui pari ensimmäistä kilometriä. Hyttyshattua en ainakaan alkuun jaksanut pitää jotenka päätin tukkia korvat vessapaperilla ja hyttysmyrkkyä naamaan. Toimii ihan kohtalaisesti vaikka muut kikalle nauravatkin.

 

Hetken kuljettuamme tuli vastaantulijoita. He sanoivat,että polku tästä eteenpäin olisi aika kivikkoista, ja sitähän se totta vieköön olikin, ja suota oli ihan vitusti eli märkää. Ilo sateen häipymisestä loppui lyhyeen, kun alkoi taas satamaan, tällä kertaa onneksi vain tihuttamalla.

Itsellä meni hermot sadeviitan kanssa hikoiluun. Olisi olltut varmaan viisainta heittää sadeviitta rinkan päälle, eikä pitää sitä rinkan ja selän välissä, testataan toiste.

Kummiskin viittaan meni hermot ja päätin vaihtaa sen villapaitaan. Villahan pitää suht hyvin vettä, eikä kastuessaankaan olisi märkä... siis kylmä. - ahhaha repesin :D:D Tihkusade mukavasti pysyikin ulkona ja sitä olisi voinut vaikka jatkua koko päivän. 

 

 

Matka tuntui jos mahdollista, niin vieläkin hitaammalta kuin edeltävänä päivänä. Kun tauko koitti niin otin aina hetkeksi jalat pois saappaista ja räteistä tuulettumaan. Myös ruokatauoilla. Ehdotin samaa kavereille joilla jalat olivat moninverroin huonommassa kunnossa, mutta he eivät ottaneet sitä kuuleviin korviinsa, ei jaksanut :D. Tässä vaiheessa alkoi vesi tulemaan jo suoraan läpi saappaista. Ihmettelin, kun toista jalkaa otti kummasti kävellessä. Syy oli toinen hävinnyt kantapala, noh ei voinut mitään vaan matkaa piti jatkaa.

Ruokatauko oli sateessa, risukeitin lähti käyntiin suorastaan loistavasti ottaen huomioon märkyyden. Muita retkeilijöitä silminnähden vitutti, joten päätin piristää heitä antamalla ruuan kanssa itse tehtyä ruisleipää. Sehän kelpasi yhtä paljon kuin raha venäjän viranomaisille. Tämän jälkeen sitä manguttiinkin joka välissä. Pussikeitot alkoivat tulla jo korvista ulos, mutta onneksi kuivatut tomaatit seassa piristivät makuelämystä kummasti.

 

Ja vihdoin ja viimein sitä kunnon metsää! Vaikka satoi ja olo ei ollut mikään maailman paras, niin silti wanha metsä lämmitti kummasti mieltä. Ihmettelin kun se oli säilynyt, ottaen huomioon, että joki virtasi vieressä mistä käsin olisi voinut helposti tukkeja uittaa. Vaikka vanhaa metsää olikin, niin silti ihmetytti eläinten vähyys: Reissun aikana ei törmäty yhteenkään metsäkanalintuun, porojakin vai muutama. Hammastunturissa aivan eri meininki. Onko turistimäärät syynä vai jokin muu, en tiedä..

Vielä viimeinen ylitys ennen Jyrkkävaaraa. Kyseessä oli kohtalaisen kapea, mutta syvä uoma mikä virtasi kohtalaisen kovaa. Virran päälle oli viritetty muutama riuku joten ylitys oli "hazardein" koko reissun aikana. Ylitettyämme ehdotin, että huitaistaan skramalla muutama kunnon puu sillaksi. EI! Kuului kuin yhdestä suusta. Ei se meidä homma ollut alkaa tuhlaamaan ehkä 30-60min siihen raijaamaan väsyneinä mitään :D.

Vielä pikku hetken köpöttelyä, suon ylitys ja oltiin jyrkkävaarassa. Vaikka Anterinmukka olikin hieno paikka niin olimme liikuttavan yksimielisiä siitä, että tämä oli kaikkein hienoin ja hienoimmalla paikalla oleva autiotupa. Purimme suurinpiirtein kaikki märät vaatteet ja ripustimme ne katonrajaan naruihin roikkumaan. Autiotupa oli sisältä kuin mustalaisleiri. Vähän niin kuin minun rinkka: Sitä piti aina joka ruokatauon jälkeen hirveästi purkaa ja kaivaa,että sai ensin ruokakassin, ja seuraavaksi oikeat ruuat itse ruokakassista. Tätä pitää vielä viilata...

Vedet olivat kaikilta loppu joten täytimme pullot lähimmästä lammesta. Päätimme kuitenkin vedet keittää ja hyvä niin, koska veden sivumaku oli vähintääkin mielenkiintoinen.

Kamiina laitettiin tohisemaan vaatteiden kuivumisen ja vedenkeittämisen merkeissä. Eikä aikaakaan kun tupa oli lämmennyt jo "ruotsalaiseksi saunaksi". Otimme kaiken muun päältä pois paitsi kalsarit. Siinä olisi ollut ulkolaisilla retkeilijöille ihmettelemistä.

Revenneen kestopussiruokakassin pohjalla oli vielä kuivattuja omenanpaloja kauraomenapaistosta varten. Wilfredillä oli vielä suklaamurukeksi-murskaa, (johon oli yksi buranakin murskaantunut sekaan) joten kauraomenapaistos sai oikein mukavan lisän, ja kaikki kolme tykkäsimme. Kokkailun yhteydessä kertoilin supikoirasta ja sen levittämästä ekinokokki-viruksesta. Siitä sainkin lempinimen Pyry (ekino)-kokki, GET IT ? :DD

Muutenkin tuputin kavereille voita ja leipää minkä pysytin, kun lyhentyneen reittisuunitelman takia ruokaa jäi niin paljon ylimääräistä.

 

tupa lämpeni niin paljon, että makuupussi avattuna päällä oli jo kuuma, joten kaikki nukuimme makuualustojen päällä selällään, kuin ruumiit vierekkäin, olisi ollut kyllä kuvan paikka. Wilfred kirjoitti vielä oikein omaperäisen tekstin vieraskirjaan, joka varmasti aiheuttaa ristiriitaisia reaktioita ihmisestä riippuen

STP 4: Back to landing Zone, ASAP

Tänä aamuna ei haitannut vaikka ei ollut herätyskelloa. Olimme päättänyt pitää "rokulipäivän" kukin tehden mitä haluaa. Aamulla minä ja lonewolf ihmettelimme, kun wilfred oli hävinnyt rinkkojen kanssa jonnekkin. Kohtapuolin selvisi, että hän oli van mennyt halkovajaan puiden päälle nukkumaan. Olisi pitänyt näpätä kuva. Taas liian kuuma sisällä ja hyttyset söi jos pussi auki.

 

Minä lähdin ryyämään joenvartta kalastuksen merkeissä, wilfred lämmitteli saunaa ja lonewolf meni etsimään kenttää. Joki oli vähän turhan matala kalastukseen. Heti ensimmäisellä heitolla 30cm kala hyppäsi ohi vieheestä. Tämän päivän "suurin" kalatapahtuma. Kahlailin surutta keskellä matalaa jokea, saappaat kun pitivät täydellisesti vettä vielä tässä vaiheessa. Perhovehkeet olisivat olleet paremmat virran mataluudesta ja kirkkaudesta johtuen. Tovin kalastelin ylävirrassa jonka jälkeen suuntasin saunasta alavirtaan. Muutamia oli kiinni ja yhden tammukan väsyttelin ihan lähelle, mutta irtosi.

 Tämän alavirrassa kalastelun huolimattomuus kostautui, kun saappaat hörppäsivät vähän vettä. Rätit sain kyllä kuivattua saunassa, mutta saappat jäivät märäksi.

Lonewolfin saapuessa menimme kaikki taas saunaan. Hän kertoi saaneensa sen verta kenttää, että oli päässyt katsomaan sääenustetta. Se oli luvannut kohtalaisen kosteaa ilmaa parille seuraavalle päivälle. Ja ukkosta parille päivälle :D mutta oltiikin katsottu kokoajan savukosken tiedotuksia, eikä Inarin/Saariselän. Minä olin ainoastaan reissun jatkamisen kannalla muiden haratessa vastaan. Lopulta taivuin, kun tajusin miten huonossa jamassa kavereiden jalat jo olivat: Wilfredillä oli varpaankärjet aivan verillä ja Lonewolfin jaloissa alkoi olemaan jo juoksujalkaahautaan.

 

Sateen aikana hyttysten määrä kasvoi reippaasti...

Laitoimme nopeasti ruuan ja suuntasimme nokan kohti edellistä leiripaikkaa niin nopeasti kuin pystyimme. Päätimme pysyä ainoastaan polulla, ettei tulisi turhia viivästyksiä. Sadetta tuli silloin tällöin, muttei mitään isompaa. Polun poiketessa tunturin laelle alkoikin sitten enemmän satelemaan. Sataessa on kaksi vaihtoehtoa: Joko vaatteet kastuu, tai sitten kastuu hiestä, kun on sadeviitta, gore-tex puku tms. Päätimme valita jälkimmäisen. Hiestä märäksi menneet sentäs voi jotenkin kuivata toisin kuin sateesta läpimäriksi menneet vaatteet. Sateen hetkeksi tauottua huomasimme sumuverhon laakson pohjalla mihin mentiin, ihan kuin jostakin sademetsä-luontodokumentista, vähän piristystä märkyyteen ja harmauteen.

 

Liukastelimme kantoja ja juuria väisteleen kohti määränpäätä. Hyttysmäärä oli sateen aikana noussut varmaan viidenteen potenssiin ja sen kyllä huomasi ja kuuli. Lopulta pääsimme M-rektumelle joka olikin sitten aivan täyteen ammuttu porukkaa. Emme viitsineet mennä häiritsemään nukkuvia ihmisiä, joten päätimme vaan laittaa tavarat sisälle kuivumaan, heittää safkat sateessa nopeasti naamariin ja sitä rataa...

STP 3: Ääliö(t) hukassa... Siis Anterinmukassa.

Yöstä tuli yllättävän lämmin autiotuvan sisällä. Joutui nukkumaan makuupussi täysin auki ja samalla oli hyttysten syötävänä. Herätessäni huomasin muiden lähteneet ulos nukkumaan, kun heillä oli mennyt hermot hyttysiin. Herääminen tapahtui "joskus", koska Itsellä loppui akku jo puhelimesta ja vara-akku oli tietty jäänyt sinne jonnekkin, todnäk. Rajajoosepin läheisyyteen. Nyyhnyyh :-( Piti tyytyä kavereiden kuviin ja videoihin.

Polku olisi johdatellut meidät helposti Anterinmukkaan joen rantaa pitkin, MUTTA koska olemme pyhinvaeltajia niin päätettiin mennä pääosin polkujen ulkopuolella. Samalla vältyttiin törmäämästä muihin retkeilijöihin. Aikalailla suoraan mentiin "Linnuntietä", loppupelissä aikaa ei turhautunut juurikaan enemmän mitä polkuja pitkin olisi mennyt sama matka.

M-rekumen tuvalta mukaan tarttui vielä sinne jääneitä ruokia joita sitten söimme matkalla.

Jatkettiin vaan ylämäkeen tuntureille :D

 

Oli se vaan helppoa tunturin laelta suunnistaa: Pieni vilkaisu karttaan osoitti, että missä on mikäin paikka ja minne mennä seuraavaksi. Samalla näkyi mukavasti maisemiakin. Eikä se paljoa hidastanut se edestakaisin nouseminen vaikka samalla joutui säätämään rättejä.


 
 Tänään oli ilmaantunut aivan älyttömästi paarmoja. Eihän ne juurikaan laskeutunut iholle ja lähtivät siitäkin helposti karkuun. Itsellä vaan jostakin syystä meni niihin huomattavasti enemmän hermo kuin hyttysiin. Oli aika absurdi fiilis vaeltaa heinäkuussa, lämpötila yli 20C paarmojen ympäröimänä lumihangessa.

Viimeinen tauko ennen alas joelle paluuta tapahtui Sihverinlakopään ja Kielisvaaran välissä.

Siellä pidimme ruokataukoa ja samalla katselimme maisemia. Tuulisuudesta johtuen risukeittimen kanssa meinasi olla hankaluuksia, oli todella hilkulla, että olisin saanut sytytettyä. Tulitikuthan siinä loppui kesken VAIKKA olin mielestäni pakannut niitä enemmän, olisikohan hukuuneet jonnekkin?

Lopulta päätin turvautua pieneen, 0,25dl marinolipulloon ja kaadoin sinne pari ruokalusikallista polttoainetta. Sitten se lähtikin heti iloisesti. Tiilikkajärvestä viisastuneena pidin vesipulloa käden ulottuvilla, jos ympäröivät varvut olisivat syttyneet käryämään. Näin tietty kävi, mutta nopean ja tehokkaan sammutuksen jälkeen ei enään ollutkaan paloriskiä.


 

Wilfred kävi vähän ylempänä katselemassa paikkoja ja törmäsi samalla yhteen riekkoon, kuvauksesta päätellen. Tässä välissä alko tuntumaan, että jalat on ihan finaalissa ja pääseköö täältä enään pois, kantapäät huusi hoosiannaa ja pikkuvarpaissa haavoja. ei enää samaa virhettä kenkiä valittaessa..

Riekkohan on pohjoisen lintu joka ennen asutti suomea ainakin Hyvinkään korkeudelle asti. Soiden kuivatukset ja metsästys tosin ajoivat kyseisen lajin ahtaalle ja nykyään sitä tavataan vain pohjoisessa lapissa. Vaikka laji onkin hyvin pohjoinen nykyään, niin joitakin parvia voi tavata yllättävän etelässä: Esimerkiksi Pieksämäellä yhdellä suolla on ollut useampana vuonna peräkkäin riekkoja, josta juuri kukaan ei tiedä. No mistä minä sitten tiedän? Sukulaisia asustaa kyseisellä paikkakunnalla ja yksi heistä on kova lintuexpertti joten arvailun varaan lajitunnistus tuskin jää.

 

Huipulta huomasimme saderintaman uhkaavan nopeasti lähestyvän edestäpäin. Pätimme kaivaa valmiiksi sadeviitat päälle ja juuri silloin alkoikin sataa. Wilfredillä hermot repeilivät viitan kanssa, kun napit aukeilivat kokoajan. Napeilla viitasta saa hyvin avattua vaikka tilapäisen sadesuojan. Toisaalta ne taas hankaloittavat sen kiinnipysymistä kun sitä käytetään viittana.

Sade osottautui onneksi kuuroluonteiseksi joten saimme vedenpitåvåt viitat pois niskastamme. Joeanvarsiosuus tuntui jatkuvan loputtomiin ennenkuin pääsimme perille.

Anterinmukan autiotupa oli kyllä aikamoinen luksusversio: Iso tupa jossa kunnon kuisti, keittokatos ja vieläpä sauna. Kyllä kelpaa. Arvoa lisää se, että tupa on tehty TALKOOVOIMALLA. Käsittämättömän suoritus!


  

Sauna oli vielä lämmin, eli joku oli puolenpäivän sisään lämmittänyt sen. Ensimmäiseksi kuitenkin päätettiin syödä ja samalla lämmittää saunaa. Päästiinkin sopivasti juuri toiselta sateelta suojaan.

Luksusruokaa taas kerran: Hirvenlihakeittoa kuivattuna, voin sanoa, että aivan huippua. Ruokailessamme paikalle saapui muutama saksalainen (perseenreikä. Kuka tajuaa viittauksen :D ?). Wilfred jäi heidän kanssaan suustaan kiinni (ehheh :D) pitkäksi aikaa. Niin, taisin mä pari lausetta jopa sanoa, juha ehkä enemmänkin. 


  

 Kävin vinkkaamassa heille saunasta ja kerroin, ettei pirunportin läpi kannata lumen takia mennä läpi. He kiittivät vinkeistä vaihtoivat muutaman sanan kanssani.

Sauna tulikin äkkiä lämpimäksi ja pääsimme nauttimaan ehkä parhaasta saunasta koskaan. Lisäksi heti saunan edessä oli anterinjoki johon pääsi pulahtamaan. Kivenheiton päässä oli joku 4m syvä monttu mutta minä kastauduin polvenkorkuisessa vedessä. Ei huvittanut alkaa taiteilemaan kiviä pitkin sinne. Se oli ainoo mesta missä mä suostuin uimaan jopa :D ja oli kesän ainoa uinti kerta.

Saunomistauoilla otin kuksan vaan mukaan ja menin jokseen seisomaan ja nauttimaan kylmstä ja raikkaasta vedestä.

Tämän jälkeen ei jokien ylitykset enään tuntunut ollenkaan pahalta.

Saunomista seurasi lettukestit, jotka sitten venyivätkin useamman tunnin mittaiseksi. Taidettiin tehdä litran taikina ja trangian pannulla niitä sai hetken paistella. M-rektumesta tarttuneella hillolla saatiin mukavasti lettuja maustettua.

 

Autiotupa sisältä.

Autiotupa kutstui lavereineen mukavasti. Laverit olivat mukavan puhtaat, mutta patjoissa oli parantamisen varaa. Loppuilta luettiin vieraskirjaa ja laitettiin kaikki asiat halki poikki pinoon samalla kun jaettiin loppu hunaja-likööri-rommi pullosta. Vaelluksen, ruuan, saunan, ja pullonpohjien jälkeen olotila oli huomattavan väsynyt ja tokkurainen... :D

STP 4: Nyt lähdetään etsimään (heikkoa kenttää ja) maisemaa.

Omaan tahtiin heräiltyämme pakkasimme kamat, täytimme vesipullot ja suuntasimme lähimmälle puronylityspaikalle. Itse päätin jostakin syystä valita puunrungon ylitykseen muiden suosiolla kahlatessa.

Reittimme kulki kohti paratiisikurua jonka taitoimme jokea/puroa seuraillen. Matka tuntui etenevän hirveän hitaasti, kun kokoajan suurinpiirtein näimme kohteemme. Välillä vaihtelimme puron puolelta toiselle.

 

Kaverit tuntuivat tekevän tästä hirveän ison numeron. Tai sitten se vain tuntui siltä kun minä pystyin lampsimaan lankatuilla kengillä periaatteessa mistä tahansa kastumatta. Ei halunnu et kengät menee märäks jo nyt, varsinkin kun pitää veden niin hyvin sisällä.

Aurinko porotti oikein lämpimästi eikä ötököistäkään ollut pahemmin haittaa. Päätimme jäädä yhteen kohti ottamaan aurinkoa. Kyseinen kohta näytti muutenkin olevan retkeilijöiden suosiossa, kun joen kummaltakin puolelta löytyivät epäviralliset nuotiopaikat.

Matka taittui hitaasti mutta varmasti. Löysin pienen lumiläntin matkalta josta oli aivan täpinöissäni. Päätin tehdä lumipallon ja kiskaista sen wilfredille. Siitä saivat kaikki hyvät naurut :). Lumipallo päin naamaa juu :D.

Ruokatauko pidettiin Parasiittikurua edeltävän mutkan takana ison lumiläntin vieressä.

 

Päästyämme kurun suulle huomasimme astuvamme aivan eri maailmaan. Muuten niin karujen tunturien välissä oli vehreä koivujen ja heinien täyttämä paratiisi.

Tässä välissä näimme ensimmäistä kertaa porojakin tunturin huipulla nulkkaamassa. Yksi punainen retkeilijäkin vilahti huipulla, mutten itse sitä nähnyt.

 

Lumen määrä oli häkellyttävää jo tässä vaiheessa, mutta vielä enemmän oli tiedossa. Ennen paratiisikurun pohjaa oli syvä lampi johon laski vesiputous. Kyseinen putous oli huomattavan laajan ja paksun lumi/jääkannen alla. Itse kurun päässä ikevan toisen lammen päällä oli taas varmaan kymmenkertainen lumimäärä tunturien välissä, joka jatkui tunturien toisille puolelle. Tämän takia ei näkynyt kunnolla vesiputousta.

 

 

Kurun päässä emme käyneet vaan aloimme nousta vasemmanpuoleista rinnettä ylös. Suunnitelma oli mennä pirunportin läpi, mutta päättelimme sen olevan lunta täynnä joten päätimme kiertää sen yläkautta. Oma kipuamiseni lähti myöhässä liikenteeseen, kun jäin täyttämään vesipulloja. Pyysin kavereita odottamaan, mutta he kehotuksistani huolimatta jatkoivat paahtamista eteenpäin. Vittuiluako? Jos ei niin kyllä se ärtymystä aiheutti. Ei kun me sovittiin, että rinteessä jossai kahvit, mutta sitten saatiin boostia kerrankin rinkan kaa ja hemmetin jyrkkä ja pitkä mäki ni vedettii suoraa :DD

 

Huipulle päästiin ja jos mahdollista niin vielä hienommat maisemat. Korkeita tunturihuippuja helminauhana todella kauas. Huippujen muodot olivat yhtä persoonallisia kuin sormenjäljet: Ei ollut kahta samanlaista. Välissä mutkitteli Anterinjoki jota kohden otimme suunnan Noille tuntureille olisi kiva päästä seikkailemaan jokukerta, ja aivan varmasti mennäänkn.

Hämmästyksemme oli suuri, että kännyköiden kuuluvuus oli todella huonoa korkeasta sijainnistamme huolimatta. Hammastunturin erämaassa kenttää löytyi suhteellisen helposti vaikka oltiin metsässä. Hassua sinänsä, kun Sokostin matalamman huipun päällä kuitenkin tökötti tele-masto. kai vain soneralle antaa kenttää  Eli aika hyödytön kapistus vaikka oltiin puolen kilometrin päässä.

Lounastauko pidettiin tuulisissa merkeissä. Kaverit lähtivät huiputtamaan lähellä olevaa huippua minun jäädessäni makoilemaan kallion taakse tuulensuojaan. Samalla kokeilin tehdä timelapse videota gopro:n tyyppisellä action-kameralla. Parin sekunnin pätkä siitä tuli ja samalla tyhjeni akku. Enkä ollut kerennyt hommata vielä vara-akku(j)a kyseiseen kameraan. Normaalikameran akku oli jo huvennut Kaarnepään huipulla. Vara-aku hukkuivat Rajajooseppiin. Että sillälailla!

Matka jatkui kaltevalla tasolla pirunportin reunaa myötäillen. Jalat ainakin sappaaiden kanssa joutuivat koville jatkuvan vinon asennon takia, en tiedä ottiko se muilla yhtä pahasti. Kaverit olisivat halunneet mennä lähempänä reunaa, mutta minä kielsin sen. Karttaan reuna oli merkattu äkkijyrkäksi joten pudotus olisi voinut tulla yllättäen.

 

Heinäkuun puolenvälin hupiukko.

Rotkon pää häämötti ja täälläkin oli paljon lunta. Ja ei edes upottanut kumma kyllä. Sitä oli juuri pohjoisrinteellä jopa niin paljon, että Wilfred päätti kokeilla SA-makuualustaa

liukurina. Heikosti liukui, mutta liukui kuitenkin. Itsekkin päätin kokeilla, mutta sitä ennen tein lumiukon!. Kaivoin pieniä kiviä pahaksi onneksi sieltä missä myyrät olivat tehneet tarpeensa. No onneksi oli lunta missä pystyi pesemään kätensä. Ensi kerralla ehdottomasti pitää pakata kunnon liukuri.

 

Alas päästyämme huomasimme, että itse rotkosta oli melkein kaikki lumet sulanneet, rinteessä sitä oli sitäkin enemmän. Matka jatkui nopeasti alaspäin. Tai niin nopeasti kuin pääsi nimittäin alaspäin kulkiessa huomasin ainoan heikkouden jalkaräteistä ja saappaista: Ne tahtoivat mennä makkaralle kengän kärkeen. Ylämäkeen tai tasaisella ei ollut mitään ongelmaa. Eihän sellaisilla voi kulkea. Niitä jouduin vähän väliä oikomaan niitä. Kantapalatkin alkoivat repsottelemaan vaikka ne vaihdettin puoli vuotta sitten. Muutenkin saappaiden puu/kumireunat vähän olivat hajoilleet.

Kavereita kismitti "jatkuva" pysähtely ja jouduin kuuntelemaan siitä kuittailua koko loppu matkan alamäissä kulkiessamme. (Kuitenkin olivat vaan kateellisia. Kun kengät kastuivat, minulla oli kaikkein kuivimmat "sukat" ja jalkineet... :D) Ehkä, mutta rasitti omia jalkoja ehkä enemmän jatkuva pysähtely kuin että olisi mennyt pidempää matkaa kerralla aina.

 

Eikä aikaakaan, kun Pirunportti näkyi näinkin eri vinkkelistä.

Vielä yksi nousu jonka jälkeen olikin suhtkoht. tasainen kulku kohteesemme. Hyttysmäärä kasvoi ja vain niukinnaukin pystyin olemaan ilman hyttyshattua, tauoilla sen jo joutui laittamaan.

Edessä oli vielä viimeinen pinnistys eli joen ylitys ennen Muorakkavaarakanruoktua. Kaamea nimihirvitys, koeta sanoa nopeasti. Päätettiin suosiolla lyhetää se sanomalla "M-rekume" Tämä näyyti matalammalta kuin ensimmäinen ylitys. Päätin ottaa riskin ja lähteä saappaiden kanssa. Hitaasti ja varmasti etenin saappaanvarren reunan ollessa vedenpinnasta vain reilun kahden sentin päässä. Joen ylitys kesti varmaan minuutin, mutta ihme kyllä: Nahkasaappaat eivät päästäneet tippaakan vettä lävitse! On se TERVA-TEX (terva+valjasrasva) vaan pirun hyvä yhdistelmä!

Menimme kokkailemaan olisiko ollut sinne laavulle? Teimme pienet tulet joka karkotti ötökät ja jota samalla käytimme kokkaamiseen. Samalla kun risukeitin tohisi ruualle, niin päätin kokeilla ohrarieskan tekoa nuotiossa trangian kannella. Meinasi usko loppua, mutta onnistui. Ja hyvää tuli! Tarjosin sitä Wilfredillekkin joka myös tykkäsi. Oli jees

Jälkiruuaksi vielä mansikkakiisseliä, kyllä kelpasi! Lonewolf vain ihmetteli, että miten minä jaksan noita "ihme kokkailuja"? Totesin vaan, että huononkin reissun saa suurimmilta osin pelastettua jos vaan safka on kohdillaan.

Hetken hengailtuamme menimme sisälle lukemaan tupakirjaa joka olikin todella tiuhaan täytetty. Oli siellä joitakin hauskoja tekstejä jota luimme samalla, kun otimme pienet siivut Wilun Hunaja-rommi-likööristä (Why is the rom (rum) gone? :D)- Sitten olikin jo aika mennä pehkuihin.  paras teksti oli venäjäläinen vakoojatrolli.