Osa 5: Maisemia,
isoja kaloja ja niiden karkuutuksia
Lähdimme
aamulla sinne mistä minulla on vanhimmat muistot lapin
kalareissuista eli Naruskalle, Suomen kylmimpään paikkaan.
Toiseksi
kovin, entinen pakkasennätys mitattiin Naruskalla 1985, -50,4
astetta. Mutta vuonna 1999 kun Pokassa mitattiin -51,1 astetta niin
Naruskalla oli hurjat -54,3 astetta. Ennätystä ei tosin hyväksytty
koska ”Naruskan asteet mitattiin Oulun yliopiston
automaattisella sähköanturilla, kun taas Pokan lukemat Ilmatieteen
laitoksen perinteisellä tallium-elohopeamittarilla”.
Takaisin
kalastukseen.
Aina nuorenpana
muistin, että Naruskalle ajoi kauan, melkein kyllästymiseen asti.
Mutta nyt kun tiesi välimatkat niin ei se enään niin kauhealta
tuntunut. Mukava oli nähdä tutut kosket ja maamerkit taas vuoden
tauon jälkeen. Täältä ovat ensimmäiset harjus ja taimenmuistot
kotoisin. Olenpa nähnyt täällä useapikiloisen taimenenkin
pomppivan ylävirtaan ihan parkkipaikan vieressä. Nyt kuitenkin
päätettiin vaihtelun vuoksi käväistä toisella koskella jossa
oltiin käyty vaan kerran aimmein (ja siitäkin kerrasta oli ainakin
seitsemän vuotta.)
Kala pintoi
mukavasti keskellä koskea joten päätin samantien kahlata sielä
nököttävälle kivelle kaverin varoitellessa. Kivelle päästiin
turvallisesti samalla kuunnellen kun kaverin pikkusisko nuorena ja
hyttysiin tottumattomana valitteli hyttyspaljoudesta. Ei niitä kyllä
paljoa edes ollut, pärjäsi ilman hattuakin.
Kalat olivat
kumman ottihaluttomia vaikka kokeili ties mitä pinta-ja uppoperhoa.
Lopulta tunnustin häviöni ja aloin poukkoilemaan alavirtaan päin
(en siis koskessa vaan rantakiviä pitkin). Kaveri seuraili samaa
tahtia. Lopulta päästiin kosken loppuliulle. Kaverini ei jaksanaut
pitkään joten lähti takaisin autolle. Itse itsepintaisesti
heittelin kiveltä toivoen parasta.
Isot perhot
eivät kelvanneet joten vaihdoin pienimpään kuulapäälarvaan mitä
löytyi. Muutama heitto ja vapa taipui melkein kaksin kerroin. Ei
tämä voi olla kala ajattelin ilon/kauhunsekaisin tuntein. Kyllä se
oli, ja iso. Kelasin tyhjät siimat äkkiä kelalle ja aloin
kiskomaan kalaa.Vapaa ei voniut liikuttaa kuin etanavauhtia samalla
kun yritti saada siimaa sisälle. Tuntui vain laiskoja isoja potkuja
samalla kun kala ajautui keskemmälle jokea. Pikkuhiljaa se läheni
ja ilo sen kun kasvoi. Mutta sitten se loppui kuin seinään. Siima
löystyi. Siinä tuli kyllä huudettua Perkelettä niin kovaa kun
kurkusta lähti. Vastarannan ihmiset kuulivat sen. Loppu porukasta
kuulivat sen. Isä myös kuuli sen parin kosken päähän.
Kelasin siiman
apeana sisälle ja aloin tutkimaan peruketta, Peruke oli karhentunut
useasta kohtaa päästä. Tiesin kyllä, että Naruskan pohja on
päällystetty paikkapaikoin todella teräväreunaisilla lohkareilla.
Nyt ne koitui kohtaloksi. Jälkiviisaana olisi pitännyt mennä
rantaan ja vetää kalaa alavirtaan suvannolla. Ehkä sitten ensi
kerralla!
Kohti Karhutunturin huippua!
Koska kalaa ei
tullut ylös asti tällä kertaa niin päätimme käydä
Karhutunturin huipulla. Ajelimme auton lähelle ja jatkoimme kävellen
matkaa tihkusateen saattelemana. Hassua, että Sallassa ja
Naruskallakin ollaan käyty ties kuinka monta kertaa, mutta ei
kertaakaan olla käyty porukalla Karhutunturin huipulla. Pysähdyimme
Kodalle tekemään ruokaa ennen ylös kävelemistä. Viime vuodesta
jäi muistona mieleen, kun huippu oli sumun peittämä. Nytkin
vaikutti pahasti siltä, että ilman maisemia jäätäisiin taas.
Huipulla ollessaan pohjoista maisemaa ei näkynyt yhtään. Taaskaan.
Katsoin vastakkaiseen suuntaan jossa maisema alkoi kirkastumaan.
Käännyin taas pohjoiseen joka oli kokonaan hävinnyt sumun
peitosta. Ja olihan ne maisemat komeat. Vaarojen, tuntureiden ja
soiden mosaikkia. Tähän oli hyvä päättää tämän päivän
retkeilyt.
Komiat on maisemat!
Isä
välttämättä halusi käydä kokeilemassa paikkaa missä hän oli
karkuuttanut jättikoon harjuksen oulangalla. Bongalin kartasta
mielenkiintoisen näköisen sivu-uoman jota ajattelimme käydä
kokeilemassa myös. Paikka ei ollut kaukana Sallasta joten miksikäs
ei. Olisi mukavaa taas käydä sielläkin pitkästä aikaa. Kohta
oltiinkin jo perillä, ränsistyneen sillan luona. Silta oli sen
verta haperossa kunnossa ettei autolla olisi mitään asiaa sinne,
mutta kävellenhän tuosta pääsi vaivatta. Matkassa oli saha ja
vesuri koska päästäkseen kalastamaan piti mennä tiukan pajukon
toiselle puolelle. Vesi oli sen verta matalalla. Että alkumatka
taittui rantaa pitkin kuivin jaloin. Sitten alkoikinn vesuri ja saha
laulamaan. Ja tovin siinä saatiin huhkia ennenkuin päästiin
perille. Kaloja pintoi tasaisesti isän ottipaikalla ja tasaiseen
tahtiin niitä napsi perhoonkiin. Pieniä harjuksen sinttejä, muttei
muuta. Korkeammalla vedellä täältä voisi tullakkin jotain
isompaa.
Aikamme
pikkuharreja kiusatessamme lähdimme tälle sivu-uomalle MoTo-uraa
pitkin näin ensi alkuun. Katselin rauhassa joen suuntaan kun takaa
suon puolelta lähti hirveällä ryminällä iso ukkometso parin
metrin päästä lentoon. Siinä säikähti kyllä pahanpäiväisesti.
Uran päässä löytyi hirvenraato ja kasa luita mikä oli mukava
bonus. Suo-ojan ylitys ja pieni kävelymatka vielä ja päästiin
perille.
Ilmeisesti
paikalla on kalastajia käynyt ennenkin erillaisista nuotionpohjista
ja puuhäkkyröistä päätellen. Alkuosa jokea oli aivan onnettoman
matalaa, mutta se parani ylöspäin mentäessä. Ja siellä niitä
kalojakin varmasti olisi.
Ei aikaakaan
kun isällä kävi lottolipassa tärppi. Näin saman kalan
hypähtävänkin keskellä virtaa, mutta ei se napannut millään.
Isä lähti vähän ylemmäksi kalastelemaan ja kohta kuuluikin, että
tärppi taas. Eikä aikaakaan, kun kailotti tarvitsevansa pihtejä
kalan irrottamiseen (koska itsellä oli reissun ainoat pihdit ja
haavi matkassa). Hetken rämmittyäni löysin hänet kalan kanssa. Ja
olihan se komian kokoinen harri, 45 senttimetriä pitkä.
Sallan reissun isoin kala. Itsellä ei ole vielä kertaakaan Sallassa mennyt 40cm rikki harjuksissa ja isällä se on mennyt jo kahdesti, murrr.
Paikka mistä
se oli tullut ei ollut ilmeisin ison kalan ottipaikka, mutta
ilmeisesti tällaisistakin paikoista niitä saa. Kävin kokeilemassa
vielä vähän ylempää (joka vaikutti vielä paremmalta
kalapaikalta) josta tuli sintti ja yksi 30cm harjus. Pitänee
jatkossa varata useampi päivä tänne. Hyvän paikan valitsemisesta
(ja synttärilahjaksi) isä tarjosi pari koskenkorvapaukkua
paikallisesta papana-baarista.
Vanhoja korsuja
Salmijoen putous