KV-päivä 3: Sitä todellista umpihankihiihtoa/lumikenkäilyä!

KV-päivä 3: Sitä todellista umpihankihiihtoa/lumikenkäilyä!

 

Yön aikana piti putkikauluria laittaa nenän eteen, kun pakkanen niin kovasti nipisteli. Tulin kuitenkin siihen tulokseen, että vähän tukkoisen nenän kanssa putkikaulurin läpi hengittäminen muuttui turhan raskaaksi. Tämän johdosta päätin "vetäytyä" makuupussien uumeniin.

Päivä valkeni aurinkoisena ja tuulettomana. Tiesin, että oli ollut kylmä yö mutta päätin varmistaa silti kuinka kylmää oli ollut: -21C!!!! Ja tämä siis tuplamakuupussilla ja erätoverilla!! Uusi ennätys!! Varmasti olisi mennyt kylmempikin sää, oli vähän paksumpikin pitkä aluskerrasto mukana.

Kylmänsietoa oli jo reissun aikana tullut sen verran, että aamutoimet onnistui hyvin ilman hanskoja ja rukkasia. Toisaalta ei hanskojen kanssa oikein minigrip pusseja yms. pikkusäätämistä voinut tehdä. Jos käsiä kylmäsi, niin sitten sujautin ne hetkeksi rukkasten sisään lämpiään.

Olin tökännyt sauvat lumihankeen pystyyn yön ajaksi. Nehän oli tetenkin jämähtäneet kiinni ja kun yhden kiskaisin irti, niin sompa jäi lumeen eikä sitä etsimälläkään löytynyt. Onneksi oli varasauvat.

Plussapäivät ja pakkasyöt olivat ongelma nahkasaappaiden kanssa. Lämpiminä päivinä saappaat kostuivat sen verran, että yön jälkeen ne olivat kivikovia. Sellaisten kenkien runttaaminen jalkaan ei ole kovin mukavaa. Toisaalta ongelma oli aina vain väliaikainen, koska saappaat sulivat jalkaan tunnin sisällä.

Matka jatkui moottorikelkkauraa pitkin. Lämpötila nousi kovaa tahtia auringon paisteessa. Päädyin moottorikelkkauran risteykseen josta valitsin vasemmanpuoleisen, koska siinä ei ollut muuta kuin yksi vanha ura eli muita kulkijoita tuskin tulisi. Syvää ja kapeaa uraa pitkin meneminen oli mahdotonta mennä ahkion kanssa. Ongelmaksi ei tämä muodostunut kiitos hyvän hankikannon joten matka jatkui uran vierttä pitkin.

Taukoa pitäessä kartan katsominen kannatti: Reittiä pystyi oikaisemaan metsän kautta ja metsäosuutta tulisi silti mukavasti neljä kilometriä. Osuus tuo kivasti tasapainoa, koska moottorikelkka-uraa pitkin hiihtoa kuitenkin tulisi tälle päivälle ainakin viisi kilometriä plus 1,5km tietä pitkin kävelyä.

Pienen puron kohdalla käänsin suksen kärjet osoittamaan kohti Päivikkijärveä.

Seuraavat neljä kilometriä olivat kyllä ehdottomasti reissun parasta antia. 

Hankikanto oli loistava ja vaikka kartta kertoi matkan olevan loivaa ylämäkeä, niin ei se tuntunut yhtään missään. 

Koskematonta metsää ja täydellistä hiljaisuutta, mitä nyt moottorikelkan ääni välillä kaukana huristeli. Puro oli käytännössä kokonaan umpeutunut lumen ja jään alle lukuunottamatta muutamaa kohtaa. Pieniä ja isoja eläinten jälkiä näkyi jatkuvasti, metso/teerikin lähti lentoon kauempana puiiden välistä. 

Vähän ylempänä olisi tod.näk. ollut vähän helpompi kulkea (puronvarsi kasvoi aika hyvin kaikenlaista), mutta sehän oli vain hyvä ahkion testaamisen kannalta.

Päivikkijärvi on noin puolentoista kilometrin pituinen soikionmallinen järvi. Syvyyttä varmasti löytyy ihan tarpeeksi, koska järvi on vaarojen välisessä notkelmassa. Kalaakin pitäisi olla päätellen katiskoista yms. rakennelmista. Paikalle tosin ei ole ihan helppo päästä, kun lähimmälle tielle on nelisen kilometriä metsää ja suota pitkin. Ehkä sitä tänne joku kerta kalaankin eksyy. 

 

 Päivikkijärveä

 

Järvenylityksen jälkeen matka jatkui soita ja vanhaa metsää pitkin. Kunnon keloja ja aihkipuita oli todella paljon soiden vierellä. Kaikki talviretkeilijöt tietävät, että suot ovar loistaviaretkikohteita niiden tasaisuuden ansiosta ja talviaikaana jäisinä varmasi kantavat raskaammankin taakan. Tällaista saisi olla paljon enemmänkin. Ei se vaatisi, kun ojien tukkimista ja vanhojen metsien rauhaan jättämistä. Retkeilijät ja luonto kiittäisivät! Ei vaan taida tällaisten arvojen vaaliminen oikein sopia nykypolitiikan virtaan...

taukoa pitämässä

Matka päätyi leveälle latu-uralle joka oli yllättävän vilkas ottaen huomioon, että se oli keskellä ei mitään. Varustukseni keräsivät luonnollisesti paljon kiinnostuneita katseita erityisesti, kun matka taas taittui ilman suksia. Kysymyksiäkin piisasi paljon, kun pidin ruokataukoa ladun ja tien risteyksessä. Erityisesti näistä kysyjistä jäi mieleen ryhmä, jonka tavoitteena oli hiihtää latuja pitkin Kuusamosta Nuorgramiin. Kunnianhimoinen tavoite, toivottavasti onnistuivat!

Tieosuus oli nopeasti ohi ja päädyin UKK reitin risteykseen, jossa kyltti sanoi aihkipetsiin olevan enään yksi kilometri. Sain siis kurottua aikataulun umpeen!! Siinä sattui vain olemaan puolentoista metrin lumivalli ylitettävänä. Vaikka lumivalli näyttti madottomalta ylittää, niin yllättävän helposti se meni ahion kanssa. Polun kohdalla oli vanha kulku-ura, mutta lumi upotti sen verran, että lumikengät piti laiittaa jalkaan. 

Kilometrin pätkä oli muutamaa lyhyttä suoylitystä lukuunottamatta jyrkkää nouusua ja laskua. Ylämäet olivat hankalia sauvojen uppoessa melkein kokonaan. Jo ennen UKK-reitin kylttiä oli mahdollisuus mennä suota pikin perille asti. Sain vain jonkinsortin masoksimivaihteen päälle, olis se omalla tavallaan mukavaa kurittaa itseään fyysisesti. Oli se silti nopeampaa matkantekoa kun se eillinen episodi...

Suosaareke 

 Varjokuvia

Jalkoja alkoi jo väsyttämään ja hämärä laskeutumaan, mutta onneksi silti pääsin ennen pimeää perille. Vaikka Aihkipetsin tupa ulkoapäin näyttää hirveän modermilta, niin se on aika simppeli ja yksinkertainen sisäpuolelta. Aihki ja petsi kumpainenkin tarkoittavat isoa mäntyä, taittavat olla metsäsaamelaisten sanastoa.

Viimeaamuista viisastuneena päätin tehdä tulet ja kuivatella saappaat yms. mahdollisimman hyvin ennen huomista pakkasaamua. Tässäkin tuli huomattua jalkarättien nerokkuus. Ne saa levitettyä tåysin auki ja ne kuivuvat paljon nopeammin jos vertaa vaikka ohueen urheilusukkaan. Kamiina ei ole yhtä hyvä kuivatukseen kuin avotuli, mutta kyllä niistä ainakin enimmät lähti pois. Ruuan valmistus ja veden keitto oli nopeaa tehdä kamiinan hellalla. Kävin vielä ihailemassa tähtitaivasta revontulien toivossa tuloksetta tällä kertaa...

Aihkipetsi