SSRK 2 osa 4

Osa 4. ja vaaran sinertävän...

Aamulla olikin jo mukavan lämmintä. Aurinko paisteli melkein pilvettömältä taivaalta. Tänään ei ollut mitään sen kummoista suunnitelmaa, koska isä, pikkuveli ja kaveri hänen pikkusiskonsa kanssa olivat tulossa mökille. Jotenka en asettanut mitään kummallisia tavoitteita päivälle. Katselin karttaa ja huomasin, että ihan tien vieressä oli vaara josta voisi olla komiat näkymät Savukosken kairoihin.

 

 Puinen kelovanhus

Kiipeäminen oli helppoa lohkareisuudesra huolimatta. Vaara oli vanhan metsän peittämää varmaan johtuen siitä, että kulku vaaralla on turhan hankalaa metsänraivaukseen. Jo vaaran laelle kulku oli antoisaa. Vaaran laelta sitten avautuikin komiat maisemat pohjoiseen. Oli vaaraa ja tunturia, suota ja metsää. Omaa sielunmaisemaa. Näihin maisemiin ei kyllästy koskaan. Hetken ihailin maisemia, otin yhteyden heihin jotka olivat tulossa mökille. 

 

 

Maisemaa Tarpomoivan huipulta.

Heidän aikataulu oli kohtalaisen löysä joten ajattelin vieä poiketa Tenniöllä kalassa. Aikani ajeltuani pääsinkin niin tutulle Naruskaan vievälle tielle. Sieltä sitten poikkesinkin Tenniöntielle. Kalastusvälineet olivat sen verta sotkussa, että aikaa kului ihan liikaa niiden sätämiseen. Mutta sain ne setvittyä ja suuntasin joelle.

Karhutunturi

Joki on todella laiskasti virtaava eikä sieltä löydy muuta kuin muutama koski. Mutta silti sieltä on saatu hyviä harjuksia ja satunnaisesti taimenia. Suuntasin saarikosken loppuliu´ulle ja aloin kalastella. Mikäs siinä kaunissa maisemissa. Hyttysiäkään ei ollut kuin muutamia. Välillä Tenniöllä on saanut pitää hyttyshattua todella tiukasti päässä kun niitä on ollut niin paljon verrattuna muihin kalakohteisiin Sallassa. Vaikka paikka haisee kalalle niin ei mitäään. Vesi oli kyllä normaalia alempana, mutta kyllä silti olisi kalaa pitänyt olla. Mutta silti, ei mitään. Lopulta tuli joku harjuksen sintti ja toinenkin.

Päätin kahlata saarikosken saareen niin kun olen välillä tehnyt. Vesi oli viileähköä, mutta päätin silti käväistä. Kahlaaminen sujui hyvin siihen asti, kunnnes päätin hypähtää vedenalaiselta kiveltä toiselle, etten olisi kastunut niin paljon. Mutta siinähän sitten kävi niin, että mulahdin kunnolla ja oikea kylki kastui. No onneksi oli sen verta lämmintä, että vaatteet kuivuivat auringonvalossa. Ja onneksi olin jättänyt kameran vastarannalle kun ajattelin, että näin voisi käydä. Eikä aikaakaan kun nivassa iso kala nappasi surffilaudan suuhun, mutta se jäi vaan tärppiin. Kalakin alkoi mukavasti pintomaan, muttei vaan suostunut nappaamaan.

 

Hopeinen kuu, luo Tenniölle siltaa...

Ei kalaa tällä kertaa Tenniöstä, ajattelin. Viestiä pukkasi jo, että retkue oli jo saapunut Sallan tuville. Kohta tavattiin iloisissa merkeissä pitkän tauon jälkeen. Saunottiin ja vaihdettiin kuulumisia.