SSRK osa 5

Osa 5: Maisemia, isoja kaloja ja niiden karkuutuksia

Lähdimme aamulla sinne mistä minulla on vanhimmat muistot lapin kalareissuista eli Naruskalle, Suomen kylmimpään paikkaan.

Toiseksi kovin, entinen pakkasennätys mitattiin Naruskalla 1985, -50,4 astetta. Mutta vuonna 1999 kun Pokassa mitattiin -51,1 astetta niin Naruskalla oli hurjat -54,3 astetta. Ennätystä ei tosin hyväksytty koska ”Naruskan asteet mitattiin Oulun yliopiston automaattisella sähköanturilla, kun taas Pokan lukemat Ilmatieteen laitoksen perinteisellä tallium-elohopeamittarilla”.

Takaisin kalastukseen.

Aina nuorenpana muistin, että Naruskalle ajoi kauan, melkein kyllästymiseen asti. Mutta nyt kun tiesi välimatkat niin ei se enään niin kauhealta tuntunut. Mukava oli nähdä tutut kosket ja maamerkit taas vuoden tauon jälkeen. Täältä ovat ensimmäiset harjus ja taimenmuistot kotoisin. Olenpa nähnyt täällä useapikiloisen taimenenkin pomppivan ylävirtaan ihan parkkipaikan vieressä. Nyt kuitenkin päätettiin vaihtelun vuoksi käväistä toisella koskella jossa oltiin käyty vaan kerran aimmein (ja siitäkin kerrasta oli ainakin seitsemän vuotta.)

Kala pintoi mukavasti keskellä koskea joten päätin samantien kahlata sielä nököttävälle kivelle kaverin varoitellessa. Kivelle päästiin turvallisesti samalla kuunnellen kun kaverin pikkusisko nuorena ja hyttysiin tottumattomana valitteli hyttyspaljoudesta. Ei niitä kyllä paljoa edes ollut, pärjäsi ilman hattuakin.

Kalat olivat kumman ottihaluttomia vaikka kokeili ties mitä pinta-ja uppoperhoa. Lopulta tunnustin häviöni ja aloin poukkoilemaan alavirtaan päin (en siis koskessa vaan rantakiviä pitkin). Kaveri seuraili samaa tahtia. Lopulta päästiin kosken loppuliulle. Kaverini ei jaksanaut pitkään joten lähti takaisin autolle. Itse itsepintaisesti heittelin kiveltä toivoen parasta. 

 

Isot perhot eivät kelvanneet joten vaihdoin pienimpään kuulapäälarvaan mitä löytyi. Muutama heitto ja vapa taipui melkein kaksin kerroin. Ei tämä voi olla kala ajattelin ilon/kauhunsekaisin tuntein. Kyllä se oli, ja iso. Kelasin tyhjät siimat äkkiä kelalle ja aloin kiskomaan kalaa.Vapaa ei voniut liikuttaa kuin etanavauhtia samalla kun yritti saada siimaa sisälle. Tuntui vain laiskoja isoja potkuja samalla kun kala ajautui keskemmälle jokea. Pikkuhiljaa se läheni ja ilo sen kun kasvoi. Mutta sitten se loppui kuin seinään. Siima löystyi. Siinä tuli kyllä huudettua Perkelettä niin kovaa kun kurkusta lähti. Vastarannan ihmiset kuulivat sen. Loppu porukasta kuulivat sen. Isä myös kuuli sen parin kosken päähän.

Kelasin siiman apeana sisälle ja aloin tutkimaan peruketta, Peruke oli karhentunut useasta kohtaa päästä. Tiesin kyllä, että Naruskan pohja on päällystetty paikkapaikoin todella teräväreunaisilla lohkareilla. Nyt ne koitui kohtaloksi. Jälkiviisaana olisi pitännyt mennä rantaan ja vetää kalaa alavirtaan suvannolla. Ehkä sitten ensi kerralla!

 

Kohti Karhutunturin huippua!

Koska kalaa ei tullut ylös asti tällä kertaa niin päätimme käydä Karhutunturin huipulla. Ajelimme auton lähelle ja jatkoimme kävellen matkaa tihkusateen saattelemana. Hassua, että Sallassa ja Naruskallakin ollaan käyty ties kuinka monta kertaa, mutta ei kertaakaan olla käyty porukalla Karhutunturin huipulla. Pysähdyimme Kodalle tekemään ruokaa ennen ylös kävelemistä. Viime vuodesta jäi muistona mieleen, kun huippu oli sumun peittämä. Nytkin vaikutti pahasti siltä, että ilman maisemia jäätäisiin taas. Huipulla ollessaan pohjoista maisemaa ei näkynyt yhtään. Taaskaan. Katsoin vastakkaiseen suuntaan jossa maisema alkoi kirkastumaan. Käännyin taas pohjoiseen joka oli kokonaan hävinnyt sumun peitosta. Ja olihan ne maisemat komeat. Vaarojen, tuntureiden ja soiden mosaikkia. Tähän oli hyvä päättää tämän päivän retkeilyt.

Komiat on maisemat!

Isä välttämättä halusi käydä kokeilemassa paikkaa missä hän oli karkuuttanut jättikoon harjuksen oulangalla. Bongalin kartasta mielenkiintoisen näköisen sivu-uoman jota ajattelimme käydä kokeilemassa myös. Paikka ei ollut kaukana Sallasta joten miksikäs ei. Olisi mukavaa taas käydä sielläkin pitkästä aikaa. Kohta oltiinkin jo perillä, ränsistyneen sillan luona. Silta oli sen verta haperossa kunnossa ettei autolla olisi mitään asiaa sinne, mutta kävellenhän tuosta pääsi vaivatta. Matkassa oli saha ja vesuri koska päästäkseen kalastamaan piti mennä tiukan pajukon toiselle puolelle. Vesi oli sen verta matalalla. Että alkumatka taittui rantaa pitkin kuivin jaloin. Sitten alkoikinn vesuri ja saha laulamaan. Ja tovin siinä saatiin huhkia ennenkuin päästiin perille. Kaloja pintoi tasaisesti isän ottipaikalla ja tasaiseen tahtiin niitä napsi perhoonkiin. Pieniä harjuksen sinttejä, muttei muuta. Korkeammalla vedellä täältä voisi tullakkin jotain isompaa.

Aikamme pikkuharreja kiusatessamme lähdimme tälle sivu-uomalle MoTo-uraa pitkin näin ensi alkuun. Katselin rauhassa joen suuntaan kun takaa suon puolelta lähti hirveällä ryminällä iso ukkometso parin metrin päästä lentoon. Siinä säikähti kyllä pahanpäiväisesti. Uran päässä löytyi hirvenraato ja kasa luita mikä oli mukava bonus. Suo-ojan ylitys ja pieni kävelymatka vielä ja päästiin perille.

Ilmeisesti paikalla on kalastajia käynyt ennenkin erillaisista nuotionpohjista ja puuhäkkyröistä päätellen. Alkuosa jokea oli aivan onnettoman matalaa, mutta se parani ylöspäin mentäessä. Ja siellä niitä kalojakin varmasti olisi.

Ei aikaakaan kun isällä kävi lottolipassa tärppi. Näin saman kalan hypähtävänkin keskellä virtaa, mutta ei se napannut millään. Isä lähti vähän ylemmäksi kalastelemaan ja kohta kuuluikin, että tärppi taas. Eikä aikaakaan, kun kailotti tarvitsevansa pihtejä kalan irrottamiseen (koska itsellä oli reissun ainoat pihdit ja haavi matkassa). Hetken rämmittyäni löysin hänet kalan kanssa. Ja olihan se komian kokoinen harri, 45 senttimetriä pitkä. 

 

 Sallan reissun isoin kala. Itsellä ei ole vielä kertaakaan Sallassa mennyt 40cm rikki harjuksissa ja isällä se on mennyt jo kahdesti, murrr.

 

Paikka mistä se oli tullut ei ollut ilmeisin ison kalan ottipaikka, mutta ilmeisesti tällaisistakin paikoista niitä saa. Kävin kokeilemassa vielä vähän ylempää (joka vaikutti vielä paremmalta kalapaikalta) josta tuli sintti ja yksi 30cm harjus. Pitänee jatkossa varata useampi päivä tänne. Hyvän paikan valitsemisesta (ja synttärilahjaksi) isä tarjosi pari koskenkorvapaukkua paikallisesta papana-baarista.

Vanhoja korsuja

Salmijoen putous