LL/K päivä 2: HyttyshellehelvetTI ja kalaparasiitti

 

Sää oli sitä mitä oltiin sääennusteessa sanottukkin. Samana päivanä kun ajeltiin kalmakaltiolle niin ennusteet olivat näyttäneet eiliselle päivälle ainoastaan kurjaa saata. Edeltävanä päivänä se oli luvannut koko ajalle kurjaa säätä, mutta onneksi ennuste muuttui ja piti kutinsa. Tästä eteenpäin olikin ainoastaan aurinkoa ja lämmintä!

Leiri

 

Ilman mitään kummempaa aamuepisodia tai turinoita jatkoimme mönkijauraa eteenpäin. Harmittavasti tämä uusi reitti missasi alkumatkasta muutamat hienot erämaarakennuksen rauniot. Pitanee ensi kerralla tulla vartavasten niita katsomaan!

 Helppoa kulkua

Kohta saavuimmekin poromiesten eilen mainitsemalle kämpälle josta löytyi ihan mastokin parempien yhteyksien saavuttamiseksi. Vastaan tuli myös astetta isompi oja jota ei ihan hyppäämallä ylitetty jotenka alkoi riisumisepisodi mistä kuiteskin selvittiin suhteellisen nopeaan. Wilfred onistui löytamään komian hirvensarven jonka han laittoi omaan reppuunsa. Reppuujen painot ainakin alkuun tuntuivat vaan kasvavan kun laittelimme sinne lisapainoa sarvista. Kivan pakurikäävänkin löysin jonka nappasin mukaani.

Ei-niin-helppo ylitys

Polku jatkui eteenpäin, mutta suunnitelmamme sanoi, etta pitä kääntyä oikealle kohti vaivaiskoivuviidakkoa. Hyttysistä ei ollut tietoakaan, mutta auta armias kun kerkesimme polulta pari metriä pois (koivikkoon matkaa vielä 30m.) Niin alkoi sellainen hyttysinferno ettei mitään järkee. Ja sitä jatkui ja jatkui ja jatkui...... Siihen päälle vielä, että oli kohtalaisen lämmin (20-23C) eikä tuullut, jotenka jos halusi suojautua hyttysiltä niin sitten oli kohtalaisen kuumat oltavat. Edes avoimilla paikoilla ei tuullut ja painoimme eteenpäin niin nopeaan kun raskailta kantamuksiltamme pääsimme.

Pidimme taukoa housujärven vierellä mäen päällä josta avautui mukavat maisemat jäkäläpäälle ja/tai Norjan tuntureille. Mutta ei se hyttysiä kiinnostanut. Paikan nimi oli hotelliharju, mutta ristimme sen yksissätuumin hyttyshotellihelvetiksi. Matka jatkui, jalkapohjissa alkoi vähän jokin tuntumaan, mnutta ajattelin, etta jalkarätti vaan vähän huonossa asennossa, kyllä se ojentuu siellä omia aikojaan.

 Maisemaa Norjaan päin

Ennen nousua viimeiselle nyppylälle ennen viimeistä alamakea näin koppelon puunlatvassa ja ajattelin tiirailla sitä tarkemmin kiikareilla. Hämmastykseni oli suuri kun huomasin, että oma kiinnitysviritelmä oli pettänyt (edellisen rinkan kanssa siis ei mitään ongelmaa) kun se kerran aikaisemmin reissun aikana oli jo irronnut mutta olin huomannut sen. Noh, olin jokatapauksessa aikeissa hommata uudet kiikarit.

 

 Kohti huippua

Mäenpäällä tuuli kävi vähän enemmän, niin pystyi tuulettaamaan itseään ilman paitaa jos vaan pysyi pienessä liikkeessä kokoajan. Wilfredin kiroilulle olisi Kapteeni hadockkin ollut ylpeä.

Mäen toiselle puolelle päästyämme pääsimme avoimeen tunturimaastoon jossa vauhti kasvoi määränpään lähestyessä. Pystyimme jo hahmottamaan missa joki virtaa, mutta laiskoja kun oltiin käveltiin vähän harhaan ja palailimme joke ylävirtaan autiotuvalle.

Autiotupa sijaitsee nimensä mukaisesti oikein muikean ja kalaisan näkösien lompolon vieressä. Wilfred oli vasta ottamassa rinkkaansa pois selasta kun minä kirmasin alasti uimaan virkistävään veteen. Kyllä piristi kummasti! Ja pienen tuulenvireen ansiosta kuivasi eika hyttysiä ollut NIIN paljon mitä metsän keskellä. Turisteltiin tovi tuvassa samalla lukien vieraskirjaa jonka jälkeen lähdin kalaan.

Ajattelin, etta jokisuu/joen alkuosa lompolon alapäässä olisi ottavin paikka. Päästyani perille huomasin, etta alkuosa jokea oli kamalan hyllyvää suota eikä kova sivutuuli ainakaan helpottanut missiotani. Vaikka kala oli jotenkin aktiivinen joessa päätin välttää turhautumisen kokonaan jotenka menin itse lompoloon kalastamaan pysyen kuitenkin luusuan välittömässä läheisyydessä. Eikä aikaakaan kun pieni harjus rypisteli koukussa

Aurinko alkoi painumaan (sen mitä se keskikesällä voi painua näillä leveysasteilla) jonka huomasi ilman tyyntymisenä ja aavistuksen viileämpänä ilmana. Ja voet veikkoset kun alkoi äksöni veden pinnalla! Suurin osa tapahtumista tuntui olevan harmittavan kaukana vain muutamien tuikkirenkaiden ollessa heittoetäisyyden päässä. 

Iloinen kalamies

  

Kohta siima kiristyy ja leikkaa vettä: Luottoperhoon oli napannut pulleahko 38cm harjus kuulapää suupielessä.

Noniin, jo tällä kalalla tämä vaellusreissu on ollut kalaisin koskaan meidän reisuista! Vaidhoin pinturiin, koska nyt jos milloin olisi sen iskupaikka. Heittelin pinturia sinne tänne tuloksetta. Lopulta heitin renkaasta metrin ohi (jota kerkesin jo manata pari silmanräpaystä), mutta kala hoksasi sen ohiheitosta huolimatta jolloin perhoa vietiin. Kala tempoi yllättävän pitkään ja sain venkoilla sen kanssa tovin ennenkuin se suostui haavinpohjalle. Lopulta lihava 42cm harjus antautui ja kellahti haavin paremmalle puolelle

Ny on hyvää!

Ajattelin, etta mitä sitä turhaan kaloja kiusata (vaikka huhuiltiinkin 2kg kaloista) joten palasin leiriin hymy korvissa. Nyt syötäisiin ja kunnolla! Sapuskat olivat kohdillaan ja tein viela yhden fileen graaviksi jonka jälkeen keittelimme makoisat pannukahvit. Ei ihminen voisi enempaa onnellisempi olla kuin tällä hetkellä. Keskellä ei mitään mitä parhaimmassa seurassa!