Vaikka tänään olisikin vain lyhyt siirtymä niin päätimme kuitenkin hyvissä ajoin lähteä liikenteeseen, että kerkiäisimme kalastamaan. Tavarat kantoon ja menoksi!
Vaikka olikin ollut lepopäivä välissä niin kyllä Vätsäri vaatii veronsa: Jalat olivat alkuun aika tönköt, mutta aamutoimia tehdessä vetreytyivät mukavasti.
Ilmakanoottimiehet kerkesivät jo meloskella lähemmäksi ja alkaa kantaaman vesikulkuneuvojaan ennenkuin me päästiin liikkeelle.
Muikea hymy
Matkaa ei ollut kuin 1,5km eli ei yhtään mitään! Kävimmä katsomassa Taimenjärven jossa siellä(kin) oli vene rannassa. Ei paikalliset syyttä suotta niitä raahaa eri järville.
Mutta pian selvisikin, että järvelle vei alemmalta järveltä elikkäs Vainosjärveltä veneenveto reitti poikkipuineen. Suunnistus muuttui vielä helpommaksi! Kiviä, kiviä, kiviä-.
Vainosjärvi saavutettiin ja pienen edestakaisin kävelyn jälkeen löytyi teltallekkin hyvä paikka.
Kävimmä hakemassa vettä ja samalla ihmettelimme ja ihastelimme järveä: Vainosjärvi tuntui jatkuvan loputtomiin meistä katsottuna oikealle. Emme oikein osanneet sanoa missä menee kaukaisin ranta. Rannalla oli sellainen äärettömyyden tunne ja sitä korosti maisema, jota koristi erittäin harva ja kitukasvuinen puusto.
Järven pohjukassa oli mökki ja asukkaita siellä, kun moottorivene ajoi edes takaisin järvellä. Onneksi olimme hivenen kauempana, että emme nähneet ja kuulleet muita.
Lähdimme oitis kalaan. Näkyi heti, että kaloja käy pintomassa. Keli vaihtui lennosta monta kertaa: Aurinko paistoi jolloin meinasi tulla jo vähän kylmä (kylmä vai kuuma :D), heti perään pilvistä ja vilunväreitä ja kohta näkyikin oikealla kuuro rintama lähestyvän joka oli lyhyt, mutta ei liiaksi kasteleva.
Kelit vaihtuivat ja Wilfred kävi hakemassa saetakin kun minä jäin heittelemään. Mutta ei mitään.
Yhdessä kohassa pääätimme, että mennään ruuanlaittoon leiriin ja jatketaan sitten. Samassa paikassa näin paljon mustikoita ja sanoin, että otetaan kumpikin yksi rasia ja koetetaan kerätä ne täyteen niin teen illalla sitten mustikkapiirakkaa!
Ruuat syötiin ja kalastusta jatkettiin. Yhdessä kohtaaa kun olin vähän kauempana niin kuuluu huuto: "missä on haavi? Mulla on kala kiinni!" Sitten tuli huudettua kiivastuneena kumpaankin suuntaan ja lopulta päätettiin, kun kala oli suhteellisen pienen näköinen, että siimasta nakkaa rannalle.
Kyllähän siinä yläviitoset heitettiin. Vihdoinkin kala, mallia harjus ja juuri ja juuri mitan täyttävä!
Noh. Siihen se khyl sitten jäikin. Ei edes yhtä tärppiä. Yhdessä kohdassa meinasin, että pulahdan uimaan kun oli sellainen hetken lämmin hetki sekä mukavan näköinen ranta, mutta kun meni aurinko pilveen niin sen jälkeen alkoikin taas olemaan sen verta viileää, ettei huvittanut.
Oli myös sen verta kenttää, että päästiin katsomaan SISU 2:n trailerin! Traileri ehkä antoi kuvan että leffa oli parempi kuin lopulta oli. Oli se sees mutta ei täysin soos.
Yksi harjus on parempi kuin ei yhtään, totesimme. MUTTA kun Wilfred oli ollut saamamiehenä niin hän halusi laittaa sen itse ruuaksi ja jakaa sitten kahteen osaan. Mie lupasin sen kuitenkin perata, tehdä viillot sekä laittaa nätisti tikun nokkaan. Se on kumma kuinka vähän tärppejä oli verrattain hammastunturin ässäjärvelle.
Valmistelin mustikkapiirakan myös iskuvalmiuteen.
Maastosta löytyi yllättävän huonosti pätevää tulipuuta, mutta ketjusahalla saimme jotain kasaan.
Tuli alkoi palamaan mukavasti ja asetetlin mustikkapiirakan liekkien päälle puiden sekö kivien varaan. Alkoi kärsivälllisyyden mittaaminen. Toinen tuijottaa ja tarkkailee kalan kypsymistä mikä on hänelle täysin uutta. Toinen taas tuijottaa ja tarkkailee mustikkapiirakan kypsymistä alumiinivuoassa nuotiolla mikä on hänelle täysin uutta.
Aika kuluu ja ruokia käännellään kaikenaikaa. Jossain vaiheessa lisään höökiä kun piirakka ei tunnu kypsyvän keskikokoisella liekillä.
Hetken
päästä kurkkaan folion alle ja oho! Sehän on saanut täydellisen
ruskean värin! Ja kalakin oli kypsää! Kaivoin meille itse tehtyä
ruisleipää voilla maustettuna ja harjusta pääälle.
Ai
että kun oli hyvvöö!!
Ja sitten jälkiruuan kimppuun! Pieni harmitus tuli kun huomasin pohjan palaneen kohtalaisesti. Harmitus tosin väistyi kun palanut kerros oli vain ihan pinnassa ja sai raaputettua pois.
Kahvia kylkeen.
Ja voin sanoa, että ei ole mustikkapiirakka koskaan maistunut niin hyvältä.
Eikä Iltapala koskaan ole ollut näin mahtavan maittava.
Tätä lukiessa alan jo hypettämään ensi vuoden reissua :D
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti