VVV Päivä yksi: Kaikki on SeeSSooS

 Wilfred tuli yhden pys'hdyksen taktiikalla Lahesta asti: Hän oli ollut tough spartaan kisoissa, MUTTA oli erehtynyt päivästä. Oli joutunut kauhealla sykkeellä tulemaan ylös pohjoiseen. Ihan töttöröö oli hän. 

Olin kyllä myös minäkin: en ollut mitenkään järin hyvin nukkunut viime työviikkona. 

Tuli tosiaan lähettyä spartan esteratakisoista suoraan 10km ja 25 esteen jälkeen kohti Lappia ? 

Yöllä olin suunilleen 23:40 Kuusamon kylpylähotellin pihalla, nukuin huonosti n.6h ja aamupalan jälkeen kohti Inaria. 

Jälleennäkemisen riemu oli kuitenkin käsin kosketeltavissa kun nähtiin. Söimme sekä joimme kahvit jonka jälkeen alkoi pakkausrumba jo muutenkin ahtaassa eteisessä. 

 

Pakkausrumbaa

 

Pari-kolme tuntia siinä ähellettiin jonka jälkeen aloimme ajamaan. Keli oli ihanan harmaa ja kylmä: vaikka Inarissa ei ollutkaan niin pahaa hellettä , niin oli sitä silti "ihan tarpeeksi". 

Kelin ollessa harmaa niin alkoi siinä ajaessakin vähän nuokuttamaan. Vielä kun tiepätkä Väylä-Näätämö on pitkäveteinen ajaa. 

Jätimme toisen auton lähelle Norjan rajaa ideanan kulkea Semekurtan erotuspaikalta Routasenkurun kautta Näätämöön. Mahtava reissu siis tulossa! 

Takaisin ajellessa kummatkin napsivat reissuevästä ja juttelimme niitä näitä, lähinnä että pysyisimme hereillä. 

Vettäkin tuli ajoittain rankasti siellä täällä, mutta nyt näytti siltä että suurimmat sateet menisivät ohitse. 

Jännitys tiivistyi kun käännyimme poroerotuspaikalle vievälle soratielle. Kello oli jo uhkaavan paljon ja alkoi hiuksenhienosti jo hämärtämään. Yösuunistukseksi siis menee tuumattiin. Kello taisi lähentyä jo tosiaan n. 20:00 

Alkoi ensimmäiset rakennukset näky....  Mitä halvattua? Auto. Ei kun viisi. Ei kun kymmenen. Ei kun enemmän. 

 

Voi helveTin helvetTI

 

Erotuspaikan parkkis oli niin täynä autoja mitä sinne voi edes mahtua. Osa oli parkeerattu pientareelle. 

Autojen määrä oli käsittämätön. Ihan UKK puiston luokkaa. Miten tämä voi olla mahdollista, kun kyseessö on Suomen hankalin vaellusmaasto? 

Kummallakin alkoi verenpaine nousemaan jo pelkästä ajatuksesta väenpaljoudesta. 

Autosta rinkat pois ja menoksi! Autojen luona oli aika paljon pikkukaverita haluamassa vertamme, mutta ajattelimme niiden karsiutuvan jahka lähtisimme liikkeelle. Ja niinhän siinä kävikin. 

 

Vielä viimeinen suunnanotto

 

Alkuun oli hankala suunnistaa lukuisten porttien, polkujen sekä hämärtyvän kelin johdosta jotenka suosiolla menimme pikku matkan ihan GePSillä vain, että saimme oikeasta polusta kiinni. 

 
Heti alkuun saimme harjoittaa kompassisuunnan ottamista kun teimme oikaisun ettei jokaista mutkaaa aidan vierttä mennä. Ja hyvin onnistui!. 

Tässä vaiheessa alkoi olemaan jo tosi pimeätä. Niukinnaukin nähtiin maisemaa ennenkuin alettiin menemään alaspäin rinnettä. 

 

Ilmeesi kun koitat umpiväsyneenä suunnisaaa pimeässä lähtieässi parkkikkselta missä oli kauheasti autoja

Siten alkoikin koettelemukset. 

Polku oli erittäin kivikkoinen ja alkuun myös todella mutainen. Eteneminen oli oikeasti hidasta ja kutenkin mentiin tässä vaan polkua pitkin eikä kompassisuunalla. Ei Vätsäri ole suotta saanut  vaikeimman veaellusmaaston titteliä. 

Kohta oli otsalamppu kummallakin päässä. Väsy alkoi painamaan yhä enemmän ja tuntui, että olisi pitänyt jatkuvasti vaan pitää taukoja. 

 

Kyl sielä vielä näkyi vähän maisemia

 Ryömintävauhdilla (tai ainaskin siltä se tuntui) päästiin viimeinkin tuvalle. En ole varmaan aikasemmin ollut niin iloinen autiotupaan pääsemisestä yöksi. Vähän hirvitti mietnköhän täynnä tupa olisi automäärästä johtuen, mutta suurin piirtein riemusta hypimme kun tuvassa ei ollut ketään! Ja tähän aikaan takuulla ei tulisikaan. 

 

Tältä näyttää syvävittuuntunut

 

Kummatkin oltiin kyllä aivan SooSSeeSsa. 

 Väsymys oli kyllä erittäin suuri, ottaen huomioon vielä eilisen 10km esteratajuoksun, jonka takia jokainen lihas/paikka oli kipeänä. Jostain syystä erityisen kipeä oli vasen kylki, tuntui melkein siltä kuin olisi kylkiluu poikki. Pelkästään makuulta nousun joutui suorittamaan huudahtamalla ? Kipeä se oli myös koko loppureissun, vaikea ymmärtää vieläkin kuinka pystyi olemaann oin kipeä. 

 

Sitten ei muuta kun ruuanlaittoon vaikka olisi tehnyt mieli mennä vaan suoraan nukkumaan. 

 

Sovimme, että emme laittaisi mitään herätystä, kummatkin olimme unen tarpeessa. 

Uni kyllä tuli samointein.