SYYS-Päivä 1: Harhaanajamista ja yösuunnitusta

Ainahan se reissuunlähtö viivästyy, niin myös nyt. Onneksi viivästystä ei ollut kuin alle tunti. Lähdin ajamaan Kajaaniin isä seurassani, koska ei hänellä parempaakaan tekemistä sinä päivänä ollut. Matkan aikana kerkesi jutella kaikkea laidasta laitaan ja opettelemaan lapin kesän sanoja ulkoa. Kontiomäellä hänen piti nousta junaan, muttei ihan kerennyt junan korvaavan bussiin, joten jouduimme ajamaan takaisin Kajaanin keskustaan. Tämän jälkeen kävin tankkaamassa itseäni ja autoa jonka jälkeen suuntasin nokan kohti Pudasjärveä.

Puolangan jälkeen aloin kummastelemaan, että voiko tämä kapea ja mutkainen tie olla muka se, joka vie suoraan Pudasjärvelle? Epäilykseni kasvoivat kokoajan ja jossakin vaiheessa oli pakko pysähtyä kahvittelemaan ja katsomaan karttaa ja GePSiä. Lopulta tulin siihen tulokseen, että olin ajatuksissani alkanut ajamaan kohti Näljänkä nimistä kaupunkia/kylää kohden. Että sillälailla, hieno homma!

Punaisella merkitty mistä piti mennä, sinisellä taas mistä menin

Vaikka harhaanajaminen kulutti ylimääräistä aikaa, niin ei se muuten haitannut: Pääsi ajamaan uutta reittiä ja tukemaan paikallista kyläkauppaa, josta muuten olemme ostaneet aina kalastusluvat Näljängänjoelle. Kyseinen alue on kyllä todellista korpea, kun tietä saattoi hyvinkin jatkua useita kymmeniä kilometrejä ettei vastaan tullut yhtään tienhaaaraa tai taloa. Maisemallisestikin ajaminen sitä kautta oli palkitsevaa: Paljon metsää ja hienoja järvi/vaaramaisemia. Juuri ennen oikealle tielle pääsyä löytyi hieno maisemapaikka ja paljon puolukoita. Harmi vaan, kun ei ollut ylimääräisiä 

rasioita matkassa.

 Ihan kivat maisemat näljängän suunnalla

 Paljon puolukoita löytyi tältä hakkuu-aukealta

Porojakin alkoi jo näkymään: Eräällä pellolla oli yhtäaikaa varmaan 50 poroa syömässä ja aurinkoa ottamassa.

Isolle tielle takaisin päästyäni ei enään ollutkaan pitkä matka Syötteelle. Vähän ajan päästä se puiden lomasta pilkoittelikin.

Vaikka pääsinkin jo Syötteelle niin jouduin ajamaan vielä tovin, että pääsisin aloituspaikalle eli Kaunislammen parkkipaikalle. Mikäs siinä, kun saa ihailla hieno ja maisemia kauniissa säässä!

Tovinhan sinne ajoi, mutta vihdoin ja viimein pääsin perille seitsemän aikoihin. Pakollinen infotaulun luku, poseerauskuvat ja sitten matkaan.

Reissun ainoa asia joka hukkui oli kamerajalka (nyyh!) ja ilmeisesti hukkui ihan alkumatkasta. Noh, ei voi mitään!

 Vihdoin perillä

Reissu ei alkanut kovin lupaavasti, kun heti pääsin talsimaan hakkuu-aukeaa. Kyllä siitä mieliala vähän laski. No onneksi sitä ei tarvinnut kovin pitkään talsia, kun pääsi pitkospuille ja metsään talsimaan. 

 En tykkää!

 Tykkään!

 Ensimmäiselle etapille, eli Kaunislammelle ei ollut pitkä matka ja sekin taittui mukavasti vanhahkossa metsässä kulkien. Lampi on kirkas jota jyrkät kivikkorannat reunustivat. Lammen rannalta löytyy myös autio/päivätupa. Paikka vaikutti hienolta, mutta valitettavasti minulla oli kiire eteenpäin yöpymispaikalle.

 

 

 Kaunislampi on nimensä veroinen

 Lammelle päästyäni alkoi ilta jo hämärtymään. Onneksi hämärää vielä kesti kohtalaisen pitkään, ettei lamppuun tarvinnut turvautua. Hämärä jatkoi hömärtymistään ja lamppu piti taskusta kaivaa. Onneksi polut oli merkitty, joten ei tarvinnut alkaa kompassisuunnalla menemään. Tuskailin kovasti mielessäni, koska matkaa raatetuvalle oli vielä ties "kuinka paljon" (eli n.7km). Yritin kovasti ponnistella mielessäni, kun muistelin, että ennen raatetupaa pitäisi olla jokin tupa/laavu mutten saanut mieleeni mikä. Sitten tuli kylttejä vastaan ja siinä se luki: Kuittilammen laavu 3km. Hiphei! Ei tarvitsekkaan talsia pientä ikuisuutta pimeässä!

Varmaan mietitte, että kyllähän kartta pitäisi olla olemassa!? Niinhän se olikin, mutta siinä ei näkynyt koko matkaa koska tarkoitus oli ottaa kavereiden kartasta puuttuvasta osiosta kopiot. Valitettavasti kaverit peruivat viime hetkesä reissun, joten jouduin tyytymään siihen, mitä isä Kuopiosta sai käsiinsä.

 Ylämäki ja (Oi) Pimeys HNNNGH!

Pimeässä käveleminen/suunnistaminen tuntuu toooodella hitaalta menolta, joka kiteytyi loistavasti ennen laavulle pääsyä. Edessä kohosi vaara, Varpu-Jukuavaara nimeltään. Nousua tuntui jatkuvan loputtomasti, kun ei lamppu eikä pilvinen taivas juuri valaissut kymmentä metriä enempää eteenpäin. Lopulta yhdeksänsadan metrin (!) jälkeen pääsin huipulle ja kiipesin kallion nyppylälle hengähtämään ja tuijottamaan alas pimeyteen. Kuukin sieltä pilkotteli pilvien lomasta. Olisi varmasti ollut huipulta ihan kivat näkymät, mutta eihän sieltä pilvisellä säällä/ pimeään aikaan mitään näy.

Vaaran lakea talsiessani ihmettelin, kun ei meinaa laavua alkaa näk... mutta siinähän se jo onkin!
Alkoi väsy olla jo sen verta kova, että ruuan laitto keskittyi leipiin, että pääsisi äkkiä nukkumaan.

 Kuukin pilkotteli sieltä