Yöllä ilmeisesti oli ollut pakkasta,
koska paikat olivat kuurassa herätessäni. Nautin aamupalan
kauniissa auringonpaisteessa ja tällä kertaa trangian sytytys
onnistui tuluksilla ihan moittetta :D. Yksin ei tarvinnut nauttia
aamupalasta, koska seuraa minulle pitivät useat juoksijat, jotka
harjoittelivat tulevaa polkujuoksukisaa varten.
Nopein reitti Pikku-Syötteelle oli
kompassissuunnalla meneminen. Tätä ideaa puolsi myös se tosiasia,
että vesivarannot alkoivat olemaan aivan lopussa ja matkan varrella
olisi puro mistä täyttää vedet. Hetken metsässä rämpimisen ja
yhden rinnesuon jälkeen olin oletetun puron luonna. Yllätys oli
suuri, kun puroa ei edes ollut. Oli ilmeisesti soistunut alkumatkan.
Toisaalta ei ihme, koska kävelin tällä hetkellä suota pitkin.
Suoraan vaan
Tässä vaiheessa alkoi pieni huoli
nousta, että mistä saisin vettä, kun aurinkokin porotti todella
kuumasti. Lopulta päätin lähteä Iso-Syötteen kautta, ettei
tulisi enempää isoja yllätyksiä. Mutta seuraava yllätys tuli
heti seuraavan mutkan takana: Suon toisella puolella oli Iso-Syöte,
muttta suon yli menevitä pitkospuista puuttui puolet. Puolet
pitkospuista taas olivat puolilahonneina varsinaisen
"Pitkospuureitin" vieressä. Vaikka tilanne vaikutti
mahdottomalta, niin kyllä siitä yli pääsi ilman, että olisi
alkanut pahemmin jännittämään.
Vettä ollessa enään puoli litraa
päätin jättää kompassisuunnat sikseen, ja mennä polkuja pitkin,
että saisin varmasti nopeasti vettä. "Ei kai minun täydy
kiivetä taas Iso-Syötteen huipulle?" Ajattelin
"masentuneesti". Onneksi ennen huipulle kiipeämistä oli
useita lomamökkejä/rakennuksia. Sieltä jostakin varmasti saisi
vettä! Hetken empimisen jälkeen aloin kierellä taloja, jossa
näyttäisi olevan elon merkkejä. Kolmannella yrittämisellä
eräästä talosta avasi oven pikkupoika, joka ilomielin suostui
auttaamaan kulkijaa. Vihdoinkin vettä! Nyt askel kävi kevyemmin
vaikka painoa olikin tullut kaksi kiloa enemmän.
Välillä tallaista oli retkireitti
Matka Pikku-Syötteelle kävi nopeasti
ilman mitään erityistä draaman kaarta. Koska huipulta löytyi
hotelli/ravintola päätin juoda siellä kahvit ennen kuin aloin
tekemään sapuskaa. Tunsin oloni aika ulkopuoliseksi ja likaiseksi,
kun katselin muita ihmisiä sivusilmin. Koska kyseistä rakennusta
vastapäätä löytyi kallionnypylä, päätin kiivetä sinne
aterioimaan. Oli varmasti hotellivierailla vähän ihmettelemistä.
Nokka kohti Vattukurua! Tästä
eteenpäin matka jatkui tovin teitä pitkin (nyyh). Lopulta päädyin
"peikkopolulle" jossa oli puupökkelistä
veistetty/rakennettu erinäköisiä "peikkoja".
"Peikkopolku" muuttui tavalliseksi poluksi ja matka jatkui.
Kummastelin, kun polku ei mene kohti Vattukurua, vaan tekee jonkin
samperin lenkin jossa kuluu vain turhaan aikaa. Lopulta tympäännyin
totaallisesti kokoajan määränpäästä loittonevaan kulkusuuntaan
joten lähdin kompassisuunnalla suoraan kohdetta kohti.
Maasto oli yllättävän
mukavakulkuista. Soita tuli vastaan, mutta onneksi ne olivat pieniä,
että kiertäminen ei tuottanut hankaluuksia. Lopulta löysin itseni
hakkuuaukelta (plääh!) jonka jälkeen tie. Tietä kuljin hetken
eteenpäin ennen kuin oikaisin metsän poikki kohteeseen Heti
Vattukuruun astuttuani ilma viileni selvästi, auringonpaiste ja
tuuli loppuivat. Kohta pääsinkin laavulle jo laittamaan ruokaa ja
lukemaan vieraskirjaa. Ilta kului leppoisasti nuotion loisteessa
tähtitaivaan alla.
Syys-epilogi
Mietitte varmaan mites se viimeinen
päivä? No minäpä kerron: Aamupalan jälkeen kiersin vattukurun
luontopolun ja päädyin vattukurun parkkipaikalle
retkipatjan päälle odottelemaan kyytiä. Lopulta kyyti saapui ja
sain kyydin autolle josta ajoin Paltamoon.
Täältä otin isäni mukaan, josta ajoimme Sotkamoon moikkaamaan
Wanhaa koulukaweria. Seuraavaksi suuntasimme Savikylään
heiluttamaan viikatetta. Tästä matka jatkui finaalin eli Kuopioon.
Kuopiossa piti ostaa vähän iltapalaa.
Lähdin vaelluskamppeet päällä lähimpään Saleen. Ostoksia
maksaessani kassaneiti katsoi minua tovin ja tokaisi: "Siinä
vasta on eränkävijän näköinen mies!" Jotain on siis tehty
oikein! :D
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti