SYYS-Päivä 4. Fjälrevenistejä, kulttuuria ja kaksi huiputusta

Hyvin patjalla nukutun yön jälkeen olikin helppo jatkaa matkaa kohti määränpäätä. Aamutoimia tehdessä paikalle pyyhälsi maastopyöräilijä kysyen neuvoa mitä kautta pääsisi helpoiten eteenpäin hänen reissullaan. Neuvoin reitin mistä itse olin tullut, mutta kohta hän tuli takaisin valittaen reitin kivikkoisuudesta. Tämän jälkeen pyöräilijä lähti toiseen suuntaan, mutta tällä kertaa valitti reitin vetisyydestä. Lopulta tämä partasuupyöräilijä ilmeisesti löysi kunnon reitin, kun ei palannut enään takaisin.

Lähdin itse sitä polkua/hiihtoladun pohjaa pitkin mitä oltiin sanottu vetiseksi ja hankalaksi. Ei alkumatka ainakaan niin paha ollut mitä puheista olin pelännyt jos kulki reunoja pitkin. Kohta poikettiinkin jo pitkospuille ja metsään. Tämän päivän osuudella pitkospuut olivat aika huonossa kunnossa, tai revitty kokonaan pois ja jätetty polun/uran reunoille puukasoiksi. Toivonmukaan hoitavat paikat kuntoon lähitulevaisuudessa. Matkan varrelta löytyi myös kulttuurihistoriaa, mutta antaa tässä tapauksesssa kuvien kertoa asia.

Pitkospuilla ja valmiiksi merkityillä reiteillä on yksi "huono" puoli: Jos päivämatkan kohde on vähän kauempana, niin tuntuu siltä, että pitää kulkea kovaa vauhtia vaikka ei olisi aikataulullisesti kiire. Ei käy katsomassa reitin ulkopuolella mahdollisesti hienoja maastokohteita ja maisemanihailu/juomataukoja tulee harvemmin. Tai sitten se on vaan tottumiskysymus. Hammastunturilla ei ollut polkuja ja nyt oli ensimmäinen viikon vaellus yksin, joten varmaan nekin oli osasyynä moiseen.

Ei tarvinnut kaukaa "kulttuuri "paikalta kulkea, kun ensimmäinen retkeilijä käveli pitkospuilla vastaan. Taisi olla aika kiire, kun ei kerennyt edes tervehtimään tai sanaa vaihtamaan. Mitä lähemmäksi Syötteen laskettelurinteet lähestyivät, niin sitä enemmän alkoi tulemaan vastantulijoita. Jotkut tulivat yksin, mutta suurinosa oli porukoissa. Annintuvalla missä pidin juomatauon olikin jo enemmän porukkaa, varmaan 30 henkilöä. Eivätkä edes olleet samaa porukkaa, vaan kaikki tuntuivat olevan omilla retkillään. Toisaalta ymmärrettävää, koska luontokeskukselle oli vain kilometri ja Syötteelle vähän enemmän. Tilanne oli aavistuksen koominenkin, sillä vaikka kaikki olivat suurinpiirtein omilla reissuillaan niin silti kaikilla oli käytännössä samanlaiset vaatteet/varusteet jotka saa partioaitasta. Siitä tuo leikkimielinen "fjälrevenisti"-nimitys. Onko kysymys siitä, ettei ihmisillä ole tietoa muista liikkeistä/valmistajista, tai eivät halua erottautua muista ja leimautua sotahulluiksi?
Varmasti vähän kaikkia edellä mainittua. Taisivat keskittyä omiin puuhiinsa omat "sotahullun" varusteet eivät kääntäneet katseita.

Mieleen muistui Operaatio Pänniordo, kun ainoa ihminen joka tavattiin reissun aikana niin oli samanlainen armeija/varusteleka varustus kun meillä. Voidaanko siis varusteisiin ja onko retkeilijä enemmän kansallispuisto- vai erämaaretkeilijä, vetää syy-yhteys viivan?

Annintuvan silta

Ruokatauko oli luontokeskuksen pihassa olevalla laavulla, mutta sitä ennen kävin täyttämässä vedet luontokeskuksella. Verensokerin ollessa alhaalla tuli samalla juotua kahvit ja nautittua ehkä vähän liikaa kaikkea makeaa. En jaksanut säästää niitä jälkiruuaksi ruuan jälkeen.

Samalla kun odottelin kahvin ja makean aiheuttaman hetkellisen täydenolontunteen häviämistä, niin pääsin tutustumaan luontokeskuksen sisätilojen sisältämään näyttelyyn. Odotin aika pintapuolista ja ankeaa esitelmää, mutta se oli kaikkea muuta: Tietoa löytyi laajalla skaalalla paikallisen maaperän synnystä, lähialueen luonnosta ja asutetusta (erityisesti parin viimeisen vuosisadan) historiasta. Kaiken lisäksi seiniä kiersi viime vuoden luontovalokuvakisan parhaimmistoa. Harmittavasti aikaa ei jäänyt kuin pintapuoliseen tutkimiseen, koska piti vielä keretä huiputtamaan Iso-Syöte ja Romevara.

 Suomen "geologinen" kartta

Laavulta oli pieni alamäki jonka jälkeen olinkin jo laskettelurinteiden alapäässä. Polku olisi lähtenyt vasemalle ja ilmeisesti kiertänyt ihan turhaa mutkaa, mutta en jaksanut lähteä tekemään turhaa lenkkiä. Syötteen huippu oli suoraan edessäpäin joten päätin lähteä kapuamaan suoraan laskettelurinnettä ylös.

Puolen tunnin jälkeen (välissä oli 10 min lepotauko) olinkin jo huipulla, josta avautuikin hienot näkymät joka suuntaan. Oli kiva bongailla kartasta näkyviä paikkoja kiikareilla. Onnistuin kiikaroimaan jopa vastakkaisella mäellä olevan kodan-

Syötteen laskettelukseskus ei ole loppujen lopuksi kovin vanha, noin 20-vuotta. Oli kuulemma aika näky, kun kaivinkoneet oli pultattu kallioon ranteen paksuisella kettigeillä jotta ne pystyi kaivamaan kivet pois tulevilta laskettelurinteiltä.

Hauska episodi sattui kun olin kiikaroimassa: Kaksi aikuista tuli kahden pikkulapsen kanssa kulkien vähän kauempana. Pikkulapset alkoivat kuuluvaan ääneen kinastella: "Onko tuo poika joka tuolla kiikaroi?" Ensimmöinen lapsi kysyi. "Ei, kun tyttö" vastasi toinen lapsista Tähän vastasin: "Ei, kun poika". Vanhempia letkautukseni näytti kovasti hauskuuttavan.

 

 Teerivaara Iso-Syöttelrä käsin nähtynä. Kota löytyy vaaran oikealla olevan hakkuu-aukean yläreunasta

Kummatkin Syötteet ovat aivan täyteen rakennettu, joten sieltä on turha odottaa mitään luonnonrauhaa. Hotellilla kuitenkin kävin ja ostin muutaman matkamuiston tutuille.

Iso-Syötteen takaa lähtikin polku kohti Romevaaraa. Hetken metsässä rämmittyäni pääsin vaaran laelle vievälle polulle. Kyseinen mäki on todella kivikkoinen paikka, mutta jotenkin kuitenkin on polku saatu tehtyä huipulle.

Huipulla etsiskelin näköalatornia minkä olin katsonut retkikartta-sivustola. Harmikseni totesin, että etsimäni näköalatorni olikin Iso-Syötteen huipulla eikä romevaaralla. Romevaaran huipulta löytyi vain pöytäpenkki-yhdistelmä. Tarkoitukseni olisi ollut nukkua edellämainitulla näköalatasanteella, mutta kun sitä ei tällä huipulla ollut, niin viritin erätoverin pöydän päälle. Yllätävä hyvin pelkkä täysikuu valaisi, olisi voinut lukea vaikka lehteä. Harmiksi revontulia ei ainakan alkuillasta näkynyt. Kallion päällä ollessani oli paljon “turvallisempi” olla, kuin vaikkapa jossakin tiheän metsikön kätköissä. Varmaan niitä esihistoriasta peräisin olevia vaistoja. Mahduin juuri ja juuri vinottain nukkumaan pöydän alla. Otin vielä rinkankin sisälle majaani, kun luulin kuulevani jotain rapinaa ulkopuolelta.

 Ei ihan viiden tähden majoite. Sovitaanko 4,5/5?

 Yllättänä hyvä täysikuukuva