SYYS-Päivä 2: Suota, suota kaikkialla

Päivä valkeni pilvisenä ja kosteana, mutta se ei haitannut ympäristön tutkimista. Mäen alla oli pieni suo, jonka keskellä oli pieni lampi. Mäen päällä oli laavu tulipaikkoineen ja puuvaja/puucee yhdistelmineen. Kivaa vaihtelusta toi laavujen tyyli: Katto oli tehty puuriu´uista Wanhanajan tyyliin. Symmetrisyyteen ei ainakaan ole pyritty. Puuvarasto+puucee oli tehty taas ilmeisesti kelopuusta hirsityyliin, tai ainakin maalattu sen väriseksi.

Lähiympäristöä kolutessani kuulin veden ääntä joka osoittautui virtaavaksi vedeksi, ilmeisesri jonkinsortin lähteeksi. Aluksi keittelin vettä, mutta jo hetken päästä turhauduin vedenkeiton hitauteen. Operaatio Pänniordolla kun oli tottunut juomaan joka paikasta suoraan keittämättä. Lopulta päätin ottaa vettä suoraan joka purosta ellei vesi ollut erityisen ruskeaa/seissyttä, tai tullut suoraan suosta. Ei tullut sairauskohtauksia!

Aikataluttomuudessa ja yksin reissatessa on se huono puoli, että aikataulut venyy ja paukkuu ihan miten sattuu. Aamupalan tekemiseen/aamutoimiin kului kaksi tuntia (!) tai enemmänkin. No ei se niin tarkkaan ole.

Vaikka oltiin jo syyskuun puolessa välissä niin lämpötilat kohosivat välillä aika korkealle. Omasta mielestäni olisi saanut olla useampi aste viileämpää. Ei ainakaan tarvitsisi turhaan hikoilla.

Ruuatkin kärsivät korkeista lämpötiloista, esimerkiksi leikkele vähän harmaantui, ihan hyvää se silti oli.

Jos jollakin yhdellä sanalla pitäisi kuvata syötettä niin se olisi ehdottomasti suo, tai suota. Yleensä kun toinen suo loppui, niin toinen suo alkoi. Eivätkä ne mitään pieniä soita olleet, vaan aika isoja.

Mutta pieniä nekin suot ovat verrattuna niihin, mitä on aikojen saakka ojitettu lähialueelta, aivan järkyttävän laajoja alueita. (Katsokaa retkikartan sivulta niin ymmärrätte!) Syötteen kansallispuisto onkin kuulemma Suomen soisimman ja Suomen vaaraisimman kunnan välissä. Väite ainakin näiltä näkymin pitää aika hyvin paikkansa.

Seuraavakin taukopaikka onnistui yllättämän aika hyvin puiden takaa, raatetupa nimittäin.

Kyseiseln autiotuvan ulko-ovelta kyllä avautui hienot näymät läheiselle suolle ja kaukana kohoaville vaaroille. (Kuvat eivät valitettavasti aina anna oikeutta hienolle maisemille).

Autiotupa itsessään oli kaikessa yksinkertaisuudessaan hieno: Päätynurkkauksen täytti kaksikerroksinen (eli kuusipaikkainen) makuulaveri. Oven vasemmalta puolelta köytyi kamiina hellalevyn kera (jo on hi-tec laite!) ja oikealla puolella naulakko. Ikkunan äärestä löytyi pöytä ja penkkit kummallekin puolelle. Jos tällaisen piilopirtin omistaisi keskellä korpea niin kyllä kelpaisi ihmisen olla. Harmi vaan kun en tajunnut sisätiloista ottaa kuvaa :-( . Tuuli alkoi käydä sen verta kylmän oloisesti joten päätin kokkailla sisällä, mutta nautin kuitenkin ruuan auringon paisteessa.

Paint skilss 5/5!

 Hieno paikka evästellä!

Hämärä taas saapui aikaisin joten matkaa joutui taas taittamaan hämrtyvässä illassa. Onneksi seuraavalle yöpymispaikalle eli peuronlammen laavulle ei ollut enään pitkälti matkaa jäljellä.

Tämäkin laavu oli järven rannalla mäen päällä. Vaikka rantaan meni polku, niin oli se silti aika soista. Villasukathan siinä hyvin kastui, kun meni vettöä hakemaan. Onneksi lähellä virtasi puro josta sai puhdasta vettä suoraan eikä tarvinnut sukkia kastella.
Vieraskirja väitti, että lammessa olisi rautuja. Epäilen vahvasti väitettä, mutta jotain jalokalaa siellä varmasti on, koska niin moni on asiasta kirjoittanut. Ensi kerralla siis virveli matkaan!

Mäeltä avautui kirkas tähtitaivas reissumiehen iloksi. Ja koska korvessa ollaan eikä valoja ollut häiritsemässä niin tähtitaivas näyttäytyi paljon hienompana. Juuri ennen nukahtamista huomasin taivaalla jotain hailakan vihertävää. Revontuliako. Nousin makuupussista ja laavusta pois tarkkailemaan. Kyllä siellä todella hailakat revontulet tanssivat taivaalla puoli minuuttia ja häipyivät.

Iltafiilistelyä