Aamu oli vilpoinen kun herättiin,
mutta aruingon noustessa puiden yläpuolelle lämpötila pomppasi
hellerajan toiselle puolelle hetkessä. Aamupalana puuron lisäksi
mustikoita ja ahventa leivän päälle. Osan ahvenesta säästin
myöhemmälle aterialle. Vaatteet olivat kuivuneet kivasti tuvan
lämmössä ja jalkaräteistä oli tullut pahvia niiden kastuessa ja
ottaessaan mukaan kaikenlaista ylimääräistä.
Nuottakuningas aamupalanlaiton kimpussa.
Pienen harmituksen puuskan koin kun
katsoin wilfredin maasta poimimaa poronsarvea. Se oli aamuauringossa
kuivunut ja siitä oli levä/mikälie lähtenyt. Sarvi oli
priimakunnossa, ilmeisesti tiputtanut ennen talven alkua. Voi vietävä
kun en sittenkään ottanut sitä toista sarvea mukaan!!
Mukavasti oli vettä Appisjärveen laskevassa ojassa. Paljonkohan sitä olisi normaalina, tai sateisena kesänä?
Sanoimme hyvästit LaVulle ja lähdimme
kohti paikkaa mistä tulimme eilen. Emme alkaneet arvuuttelemaan onko
järven toisessa oäässä oleva laskujoki minkälainen ylitettävä
joten pelasimme varman päälle. Tämä oli, ehkä
tuskaisin kaikista retkipäivistä.
Tämmöistä maastoa oli aika paljon, eli tylsää sellaista. Wilfred kuvassa on samaa mieltä
Ilma oli lämmin, suorastaan
tuskankuuma. Vaikka satunnaisia pilvilauttoja ajelehti päämme
päällä ja tuuli henki sillointällöin, niin ei nämä seikat
asiaa mainnittavasti helpottanut. Vielä kun aurinko porotti
etuvasemmalta koko ajan.
Kaikesta huokui, että oli ollut super
kuiva kesä: Lampien ja järvien rantaviiva oli alempana, suot olivat
niin kuivia että niistä olisi päässyt kuivin jaloin vaikka koko
komppania samaan aikaan. Purotkin olivat pieniä liruja mitä ne
olivat normaalin virtaaman aikaan.
Niin, oli puhetta siitä kuivasta kesästä...
Maisemat eivät olleet kulkiessa
kaksiset: välillä näki vähän kauemmaksi, välillä taas mentiin
jossakin kuus/mänty metsässä. Välillä lepäilimme melkein
nukahtaen. Aika mitäänsanomaton päivä. Silti tätä tekstiä
näyttää syntyvän. Yhdellä tauolla löytyi ahman pääkallo.
Mukava pieni bonus!
Ahman pääkallo?
Aikamme taaperrettua saavuimme
nimettömälle pikkulammelle joka kantaa ainoastaan korkeuskäyrälukua
372. Vertailun vuoksi: Pohjois Karjalan korkeimman vaaran Kolin
huippu kohoaa "vain" 342 metrin korkeuteen. Siellä
laitettin ruokaa hikoilriin helteessä. Eikä aikaakaan, kun alomme
ihmettelemään niin Suomen, kuin muunkin maailman menoa. Pidimme
pienen lepotauon ja jatkoimme matkaa kohti Härkävaaraa.
Tauon paikka
Härkävaaran alimmalta huipulta
suuntasimme Haukkapäälle. En muista mikä meitä sinne ajoi:
Halusimmeko ihailla maisemia eri suunnasta, vai oliko tarkoitus vaan
kävellä mahdollisimman suoraan? Joka tapauksessa huipulle päästiin
vähin vaivoin ja hienot maisemat nähtiin. Ainoana miinuksena
telemasto (olisikohan ollut Inarin telemasto, ainakin siellä
suunnalla näytti olevan) vähän häiritsi. Pidettiin Some- ja
puhelutauko samalla kiikareilla maisemaa haravoiden. Vesivarastot
alkoivat olemaan hyvin vähissä, muutama desi
jäljlellä.
Haukkapäällä
Otimme komppasisuunnan ja painoimme
kohti Nuovakkajoen sivuhaaraa joka virtasi hammastunturin ja
haukkapään välissä. Mitä alemmaksi siirryttiin niin sitä
enemmän oli hyttysiä. Jostakin syystä ensimmäisen päivän
asetelma kääntyi päälaelleen: Minua ne ei häirinnyt ollenkaan
mutta kavereita sitäkin enemmän. Löysimme sattumalta hirven
lapiosarven jota jo oltiin alettu jäystämään. Harmi, olisin
saanut paljon hyvää materiaalia käsitöihin.
Hirvensarvi
Yllätyksemme oli suuri (toisaalta aika
arvattavissa), että paikalla ei enään virrannutkaan jokea.
Ilmeisesti puron latvat olivat huvenneet kuumuuden takia. Oltiinhan
me tämä todistettu Hammastunturin rinteelläkin jo. Jouduttiin
siis talsimaan alavirtaan päin hetkisen Tästä kaverit vähän
hermostui, erityisesti toinen heistä pillastui oikein kunnolla.
Tyynyttelin ja sanoin, että kohta sitä vettä saa. Pitkän tovin
veden ääni kuului kivien alla. Lopulta sitä löytyikin ja ilme oli
astetta iloisempi.
Hyttystiheys oli sen verta korkia, että
päätimme vetäytyä hammastunturin rinteeseen yöpuulle. Puurajan
läheisyyteen päästyämme alkoi höntsikät sen verta vähenemään,
että aloin laittaa ruokaa. Tämä äkkipikaisempi kaveri koitti
tovin laittaa ruokaa, mutta turhautui hyttysiin (silti liikaa?) ja
sanoi lähtevänsä laittamaan ruokaa ylös leiripaikalle. Miulla ei
ollut kiire joten laitoin rauhassa ruuan jonka jälkeen kapusin
perässä. Tälläkin puolella hamamstunturia virtasi mukavasti puro
josta sai täytettyä vesivarannot.
Todennäköisesti oli
jonkin sortin nestevajetta ja auringonpistosta, koska tuntui koko
illan nukkumaan menoon asti kuumalta ja tuskaiselta, sekä pinna oli
herkässä.
Taas kerran hienot maisemat, vaikkei se nyt actionkameran laadusta välttämättä näy.
Leiripaikkame oli ison kiven luona
jonka vieressä kasvoi yksinäinen mänty. Tuohon mäntyynhän saisin
erätoverin hyvin pystyyn, tuumailin. Maisemat olivat kyllä
kohdillaan: Edessä kohosi moni-ilmeinen haukkapää jonka juurella
suot täplittivät maisemaa. Kaakossa kohosi Nuovakkapää muiden
tunturien kanssa Olen tullut siihen tulokseen, että Hammastunturin
erämaassa on sopivassa suhteessa kaikkea: Siellä täällä uljaita
tuntureita joiden välissä vuorottelevat vaivaiskoivut, paljakasta
metsän kautta soihin ja vesistöihin. Tällaista maisemaa on ilo
katsella iltakahvia juoden. Myös yksi parhaimpia yöpymispaikkoja. pitää jatkossa tarkemmin
valita missä nukkuu :D
Kahvia voi juoda milloin tahansa, kuha juo kohtuudella
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti