OP 2 Päivä 1: Vanhoja ystäviä, tuttuja henkilöitä ja uusia tuutavuuksia.

Towerit Wilfred ja Lonewolf etelästä kertovat matkan tapahtumista (sininen teksti)

Matka alkoi Lahesta sateisissa merkeissä ja lapin huumaassa. Päässä soi vaan Souvarit ja silmissä tunturit ja kuukkelin jalluhillamunkit

Matka savonlinnaan oli tylsää jurnutusta ja suoraa tietä.

Matkalla savonlinnasta Rukalle syötiin Kuopion abc-burgerit ja jatkettiin Kajaania kohti jossa perus berliinin munkit ja kahvit.

Matka oli joutusampaa kun oli kaveri kenen kanssa puhua

Eka yö oltiin Suomussalmella ja ennen sitä oli tosi synkkää: ukkosti ja satoi hemmetisti... onneksi tällöin oli ainakin toinen ajovalo päällä kun jossai vaihees vastaantukijat vilkutyeli pitkiä ja mikään valo ei palanut.

Eka yö Suomussalmella oltiin kesäteatterissa

Ei meinannut saada unta kun oli lauantai yö ja meno oli kuin jostain Kalajoen Hiekoilta ryyppäjäisistä. Jumputusta kesti aamuun asti 6 melkeen ja niin myös ölinää.

Aamulla 10 aikoihin porotkin olivat moikkaamaasa hiljaiazuuzessa.

Ei ehkä tullut kaikkia kun valitti jotain.

 Porot häiriköimässä

 Joku Random kesäteatteri

Matka jatkui kohti pohjoista ja matkalla pysähdyttiin Rukalla valloittamassa Valtavaara ukkos kelissä. Ei satanut, mutta tosi hiostava keli ja tuskaista kävellä.

Kaunispäälläkin käytiin ja tarkistamassa prospektorin kaivos.

Sieltä takasin tullessa alkoi satamaan hetkessä ja välähti salama sen verran et sokastui hetkeksi ja samantien päänpäällä jysähti tosi kovaa, että molemmat heitti heti slaavikyykkyyn ja lähti juoksemaan autolle kuin armeijassa epäsuoran tulituksen alla.

Yö meni autossa epämukavasti marsipaanien hyökkäysalueella rajun ukonilman vuoksi, teltatkin ois varmaan vaan turhaan kastunut.

Ennenkuin lähdettiin hakemaan Nuottista tai samana päivänä ihmeteltiin, juotiin ilmaiset kahvit ja syötiin grillillä ja terasillla yhet pitkät.

Itse eksyin Ivalojokeen uimaan juuri ennen ukkosmyräkkää.

.

Nuottakuningas jatkaa

Sain kyydin Inarista Ivaloon kaverilta. Tummat ukkospilvet kohosivat Ivalon suunnalta ja erityisesti Nellimissä näytti ukkostavan ja rankasti. Oltiin sovittu, että tavataan kahvilan edessä marketin luona. Ihmettelin, kun kavereita ei alkanut kuulumaan. Yritin soittaa, mutta en saanut vastausta. Ukonilma oli pistänyt liittymät matalaksi, mutta onneksi viesti meni perille. Olin vahingossa sopinut tapaamisen toisen marketin pihaan, vaikka olin tarkoittanut sitä, mihin minut jätettiin. Tervehdysten jälkeen päädyimme syömään pizzaa yhteen kuppilaan. Valitettavasti korttiautomaatit eivät toimineet ukkosen johdosta ja valikoima oli suppeampi, kun kaikkea ainesosia ei ollut tarjolla. Kaverit jupisivat asiaan liittyen, mutta saatuamme mahat täyteen olimme taas iloisia ja reippaita lähtemään kohti vaellusta.

 Alkusäätöä

Eikä aikaakaan, kun oltiin oikealla soratiellä. Kartan ja GPS:än avulla etenimme kohti päätepistettä, joka oli Pasaslompolon tien päässä. Sade vaikutti uhkaavasti lähestyvän. Pidimme taukoa, että kaverit saivat rinkat pakattua kunnolla. Juuri kun rinkat olivat takaisin autossa niin sadekuuro iski oikein urakalla. Hetken se vain onneksi kesti. Jouduimme ajamaan hetken takaisin, koska kaverilla jäi aurinkolasit tielle. Maasto parkkipaikalle oli vaihtelevaa: Välillä oli melkein koskematonta metsää ja toisinaan pelkkää avohaakkuden jälkiä. Muutaman kartantuijotustuokion aikana automme ohi ajoi pari autoa. Eikö me saadakkaan yksinoikeudella nauttia erämaan rauhasta? Vaikka tie oli hyväkuntoinen, niin emme ajaneet tien päähän vaan jätimme auton varalta tien poskeen levikkeelle: samalla päästin testailemaan, vieläkö kompassisuunnassa pysytään.

Varokaa Heavy metallista pitävää viikatemiestä!

Otimme suunnan kohti Rautujärveä. Matka alkoi talsimisella avohakatun rinteen päälle josta oli ihan hienot näkymät Pasasjärvelle. Huomasi kyllä missä menee erämaan ja talousmetsän raja. vaikka puuta kasvoi rajalla, niin eron huomasi selvästi: erämaassa oli selkeästi vanhempaa ja monipuolisempaa kasvustoa, kun rajan toisella puolella. 

Pasasjärvi

Erämaassa taas! Maasto ei ollut siitä helpoimmasta päästä kulkea: Oli louhikkoa, vetisiä ojia vaikka mitä. Hyttysiäkin oli ihan riesaksi asti: Valitin, että niitä on enemmän kuin viimevuoden vaelluksella. Kaverit olivat vahvasti eri mieltä. Tovin talsittuamme alkoi ripsimään vettä ja saatamaan vielä enemmän. Pääsimme sateen saattelemana Rautujärvelle jonka takaa häämötti tuttu näky: Loivapiirrteinen Hammastunturi, kahden vuoden tauon jälkeen! Omanlainen tunnehan siitä kehkeyty etelän vetelän syräemmeen.

 Sadekuuron jälkeen

Pidimme taukoa ja lepäilimme samalla, kun katsoimme miten säätilanne kehittyy.

Hetken päästä näimme, kun joku talsi tulosuunnasta polkua pitkin meitä kohti. Hän pysähtyi kohdallemme ja aloimme juttelemaan niitä näitä. Ihmettelin, että onpa tutun oloinen heppu, missä olen nähnyt hänet aikaisemmin? Kesksutelu jatkui ja selvisi, että hän on ollut myös hammastunturissa aikaisemmin. "Milloin?", kysyimme ja saimme vastaukseksi, että pari vuotta sitten. Sanoi käyneensä Hammastunturin tuvallakin. Wilfred uteli, että oliko silloin jo tuoreet tikkaat talon seinustalla? Ei ne kuulemma olleet ollut, kun hän oli ne itse oli tehnyt sinne. Hänhän oli ollut siis sama henkilö, kuka oltiin tavattu pari vuotta sitten hammastunturissa! Mikä todennäköisyys? Sama päivä ja samasta suunnasta lähteä hammastunturiin henkilön kanssa joka sattumalta tavattu 2 vuotta sitten erämaassa. Hetki kului, että hän itse tajusi ketä olimme. Itse tuli kerrottua, miten me taas päädyimme hammastunturiin, vaikka alunperin oli tarkoitus mennä tsarmitunturille. Yhteensattuma huvitti häntä yhtä lailla, niin kuin meitäkin. Sanoimme kättäpäivää hyvästit, kun lähimme eri suuntiin. Oli kuulemma porukkkaa tulossa Rautujärven päivätuvalle, mutta käänytyivät takaisin autolle hakemaan unohtunutta tavaraa hän tiesi kertoa. No hitsiläinen, ei saada siis vieläkään nauttia yksin erämaasta.

Kuvasta ei ehkä näe, mutta viiksien kanssa näyttää ihan Risto Salmelta

Kauan ei kulunut, kun olimme Rautujärven päivätuvalla. Sadekkin oli loppunut ja paikat kuivunut, joten oli ilo laittaa ruokaa ulkona. Ekaksi päätettiin kuitenkin päätimme mennä sisälle tupaan ja nauttia vähän synttärilahjaa oikein porukalla. Hetken jauhettuamme niitä näitä näkyi ikkunasta, kun kaksi henkilöä lähestyi tupaa. Emme jaksaneet vielä siirtyä, joten odottelimme, kun he tulivat ovesta sisään. He hieman hämmästyvät, kun myös paikalla oli muitakin. He olivat hesasta, mutta toinen heistä oli kiertänyt lappia jo pitkän tovin (ja se myös näkyi hänen olemuksestaan) vähän kaikkialla. Hänen harrastuksenaan oli malmienetsintä, jonka takia hän kantoi painavaa metallista vasaraa/mikälie mukanaan. Annoimme heille tilaa tupaan ja aloimme pystyttää omia majoitteita ennen ruuanlaittoa.

Siellä se siintää, Hammastunturi!!

Koska syntymäpäivä oli ollut ihan hetki sitten, niin päätin tehdä omena/mustikkapiirakkaa nuotiolla. Se loppupelissä ei oikein onnistunut, pohja paloi aika huolellisesti, mutta kyllä siinä silti makua oli. Kuukkelitkin ilmaantui paikalle. Niille piirakka kelpasi oikein hyvin. Koetin tarjota kädestä ja heitin maahankin, mutta ei ne oikein hoksinut herkkupaloja. Yksi lintu meinasi napata kädestä, mutta hypähti maahan, josta taas hyppäsi lautaseni viereen syömään makupaloja lautaselta Siinä vaiheessa kuului kova Perkele ja muutama muukin huolellisesti valittu laatusana, ja kaikki elukat kaikkosivat varmaan parin kilomterin säteeltä, kun ainoastaan lautasella olevat herkut kelpaa. Tuli kuukkelikiintiö hetkeksi täyteen joka huvitti melkoisesti muita kanssamatkaajia. Sitten hetkeen ei kuukkeleita näkynytkään. Nuottikselta siis lensi perinteisesti letut ja on aina yhtä hauskaa katsottavaa :D

 Välttävästi meni, mutta tulipahan tehtyä