OP2 Päivä 6: Vanhaa metsää, vesipulaa ja meän kuumin vaelluspäivä koskaan.

Illaksi tyynynyt tuuli virisi vähäsen aamuyön tunteina johon sitten heräsin. Koitin nukkua erätoverin lepatuksesta huolimatta huonoin tuloksin. Vähän pelkäsin, että repeääköhän kangas joten pakkasin sen kasaan ja nukuin loppu-unet (pari tuntuia) männyn persiissä.

 

Lonewolf ei vaan nyt jaksa

Alkumatka taittui nopiasti Hammastunturin rinnettä pitkin koilliseen. Siellä oli matalampi nyppylä josta pääsisimme näkemään poroerotuspaikan. Hienosti näkyi erotuspaikka kotineen Mönkijäura meni portinpään ja nuovakkapään yli. Internettiä selatessani se näkyi vielä jatkuvan Ivalojoen pohjoispuolella kulkevan tien päähän. Eli ei siis kovin kauvaksi siitä mistä käännyttiin Pasasjärvelle. 

Kapusimme alas ja tutkailimme aluetta. Paikka ei ollut yhtä roskainen kun kämppä, mutta silti täältäkin joitakin tölkkejä löytyi. Ihmeteltiin aikamme, lepäsimme ja joimme vettä jonka jälkeen matka tututtuun tapaan jatkui.

Poroerotuspaikan kota

Helle tuntui kokoajan pahenevan ja aurinko porotti armottomasti. Varmasti lämpimin vaelluspäivämme koskaan. Vaikka lapista sanotaankin ettei tarvitse periaatteessa kantaa vettä, kun kaikki vesistöt ovat juomakelpoisia. Voin sanoa osittain eriävän mielipiteeni: Erityisesti helteellä jolloin vedenkulutus on aivan eri tasolla, kuin normalisti, niin silloin on hyvä kantaa useampaa litraa vettä mukanaan. Eilenkin tuli tilanne jossa vesi loppui itseltänikin vaikka mukana kulki kolme litraa (!) Hetken saimme etsiä aidasta kulkuväylää, muta lopulta löydettiin. Kohtapuolin saimme uudestaan mennä aidasta läpi, mutta onneksi tällä kertaa oli kunnon portti mistä mennä.

Wilfred välttämättä halusi käydä paskaluottumilla, mutta minä sanoin eriävän mielipiteeni vedoten siihen, että siitä tulisi turhaa lenkkiä. Päädyimme lopulta siihen että menisimme hammaskurun kautta lähimmälle Paskaluottuma-nyppylälle.

Loiva rinne jatkui tovin jonka jälkeen alkoi alamäki kohti kurun pohjaa. Onnistuin valitsemaan juuri sen ainoan kivikkoisen ja vetisen alueen joten vauhti vähän hidastui. Lopulta olimme kurn pohjalla jossa hivenen oltiin auringolta suojassa. Hauskan näköinen paikka, kannatti tulla. Joku peurakuoppakin näytti olevan missä ruokatauko pidettiin.

Ainakin tässä kohti ei voinut kyllä uomaa joeksi kutsua, mutta varmasti alempana se olisi isompi virta. Vesi ei aluksi houkutellut juomaan, mutta ylempänä suosta pilkisti aukko jossa vesi virtasi huomattavasti puhtaampana. Tämä suo oli khyl hivenen märkä, mutta yli päästiin helposti kuhan vaan viitsi katsoa mihin jalkansa laittaa.

 

Ylös

Sitten alkoikin se kipuaminen Paskaluottuman rinnettä ylös. Heti silmään pisti miten vanhaa metsä oli verrattuna siihen mitä hammastunturissa keskimäärin. Puut olivat todella korkeita ja paksurunkoisia ja keloja oli hämmentävän paljon. Kuumus tunkeutui puiden muodostavan harvan suojan läpi armotta. Vaikka noustiin tosi nopeasti rinnettä ylös niin voimille se kyllä otti. Puolessa välissä pidettin tauko jonka aikana torkahdin. Vielä tiukka rypistys ja päästin huipulle. Karttaa pähkäiltiin ja tuumailtiin mistä mennään Ahvenjärvelle. Paikaksi valikoitui tasaisen tappava maasto jota oli tylsä kävellä. Tässä vaiheessa itse olin aivan loppu, johtuen helteestä, nopeasta rypistyksestä kukkulan päälle ja energiavajauksesta.

Näitä riitti

Pieneltä ikuisuudelta tuntuvan ajan jälkeen pääsimme perille, laskimme rinkat pois ja pidimme reilun tauon. Kaikkien kehonkielestä paistoi uupumus. Päätimme kuitenkin vielä kulkea hetkisen eteenpäin.

Saadessamme ruokaa syödäksemme ja kahvia päälle niin olo jo parani selkeästi. Sää kun oli oikein nätti niin päätimme kaikki pulahtaa järvessä vilvoittelemassa. Aurinko kuivasi kaiken todella nopeasti.

Näinköhän tuolta mitään tulee?

Ilaksi kun oli luvannut hyvää säätä niin Wilfred halusi välttämättä kokeilla perhonheittoa. Minä menin edellä rantaan ja totesin harmikseni rannan pitkältä matkalta todella matalaksi. Näinköhän täältä mitään kalaa tulee mietin itsekseni. Lopulta Wilfred tulee paikalle ja ojennan hänelle perhovavan jonka päähän olin sitaissut red tagin, yksi parhaista harjusperhoista. 

Opetin häntä rullaamaan eikä aikaakaan kun heitot alkoivat jo olemaan not bad-tasoa, mutta silti liian lyhyitä. Tai niin minä ainakin luulin. 

Kymmenen minuutin päästä vapa taipuu kunnolla ja siima alkaa leikkaamaan siksakkia veden pinnalla. Wilfredin silmät suurentuvat hämmästyksestä. Neuvoin häntä pitämään perhosiiman sormen ja vavan välissä samalla kun kiskoo siimaa lähemmäksi. Näin hän tekikin. Hetken päästä valtavan kokoinen ahven (no ei se mikään JÄTTI ollut, mutta ainakin 600g silti) ilmestyy näkyviin Red Tag suupielessään. Hetken väsyttely jonka jälkeen nappaan kalan haaviinii ja alkaa onnenhuudot, että puoli Hammastunturia varmaan kuuli sen.

"Ei noin isoja ahvenia ole olemassakaan", sanoi Wilfred hämillään. Valitettavasti kello alkoi olemaan sen verta paljon, ettei aikaa kalan laittoon olisi ollut tarpeeksi. Heittelin aikani perhoa saadakseni vaan nollatuloksen. Todella harmillista, kun sama (ja vielä pahempana) sattui koulun reissulla elokuussa Hammastunturissa.

 

Wilfredin ensimmäinen vapavälinein pyydetty kala olikin ihan hyvän kokoinen

No seuraava päivä sit vaan rykäistiin autolle ja hajoiltiin ja huudettiin toisimmelle parikymmentä sekunttia. Osa ruisleivistä jotka jäi autoon oli ottanut hometta, osa oli vielä syötäviä.

Vielä mentiin Nuottakuninkaan palveltavaksi asuntolaan, jossa hyvät letut nautittiin ja saunottiin Inarijärven rannassa ja nautittiin vielä kesästä. Jos vaan olisi voinut olla pidempään niin ehdottomasti olisi vielä muutaman päivän oleillut.

Takasin mentiin ja yövyttiin Iivaaran kupeessa kuusamossa. Oli ihan hieno pieni paikka ja emmittiin pitkään, mennäänkö autiotuvalle yöksi vai telttoihin. Päädyttiin 10min pähkäilyn jälkeen telttoihin ja valloitettiin seuraavana päivänä Iivaara, joka oli ihan jees :D Salpalinja hommeleita myös ihmeteltiin ennen kuin lähdettiin Savonlinnaa kohti. loppu matka menikin jutellessa nyrkkeilystä ja turpaan saamisesta.