Aamulla tuli huomattua, että kuukkelit
oli edellisen illan räyhäämisestä suutahtanut sen verran, että
olivat paskantaneet erätoverin päälle. Paskat veks ja aamupalan
jälkeen suunta kohti hammastupaa. Jo lähtiessä lämpötila oli yli
kahdenkymmenen. Ensimmäisen kilometrin jälkeen hiki virtasi jo
reippaasti. Eilinen vanhaherra käveli vastaan ja moikattiin.
Matka ahvenjärven päähän taittui
rivakasti rannanvierustaa pitkin. Ennen puronylitystä huomasin, että
kompassi oli hävinnyt (jo toisen kerran hammastunturissa!) ja lähdin
rivakasti taakseepäin etsimään sitä. Eihän sitä löytynyt,
joten nyt oli yksi suunnistaja vähemmän. Toisaalta koko reissu meni
käytännössä siihen, että mie menin kompassin kanssa ja muut tuli
perässä.
Istahdimme puron ylityksen jälkeen ja
ihailimme aurinkoista ahvenjärveä. Pikkukalat uiskenteli purossa ja
iso petolintu syöksähteli veteen kalojen toivossa.
Poronraato
Olimme kohtalaisen yksimielisiä siitä,
että menemme kartalta katsottuna suoraan aitamoroston laen kautta
hammastuvalle. Talsimme kuivunutta Puronpohjaa kunnes päädyimme
suolampareen reunalle katselemaan karttaa ja Aittamorostoa. Ennen
kuin edes pääsimme toiselle puolelle lampea huomasimme siinä
kulkevan poroaidan. Kaverit päästelivät ärräpäitä hetkisen
ennen kuin löysimme sopivan kohdan mistä aitaa nostamalla pääsimme
alitse.
Maisemaa Ahvenjärven suuntaan
Vaikka nousu ei ollutkaan kovin jyrkkä,
niin kuumus teki sen todella raskaaksi. Ei sitä kovin pitkään
pystynyt kulkemaan ennen kuin piti pitää taas tauko. Metso
(todnäk.) pyrähti lentoon jostakin varvikon suojista. Ei ole kyllä
tullut tehtyä yhtään reissua hammastunturiin, ettei oltaisi
johonkin metsäkanalintuun törmätty.
Hauskoja piikkejä oksien tyvistä muodostunut.
Laelle päästiin ja sen jälkeen
huilattiin pitkin pituuttaan metikössä va rmaan kymmenisen
minuuttia. Alas rymisteltiinkin kohtalaisen nopeasti ja päädyttiin
Aittaojan ympärillä kasvavalle suolle. Oja oli hyvin kapea ja
kohtalaisen matala, mutta siltikin näin kaukana järvestä näkyi
hyvän kokoisia kaloja uiskentelemassa. Päätimme yrittää rykäistä
suoraan suon ylitse huonolla menestyksellä. Puron yli pääsemiseen
kului kohtalaisen kauan ja kun puron toisella puolella oltiin, niin
ei löydetty tarpeeksi kuivaa kohtaa (kuivasta kesästä huolimatta),
että oltaisiin päästy metsän puolelle. Lopulta järki voitti ja
päätettiin ylittää oja ei-niin-soisesta paikasta samalla saaden
hiukan palautetta suunistamisesta. Joki tai puro
oli juuri sen verran leveä, ettei yli viitsi hypätä ja sen verran syvä ettei
kahlaamalla selviä.
Etiäppäin!
Ylityspaikka löytyi alempaa ja samalla
muistot tulvivat mieleeni: Tämä paikka oli sama paikka mistä
kuljettiin yli, mutta vastakkaiseen suuntaan kaksi vuotta sitten. Ja
hei, siellähän on sama vanha tulipaikka mikä viimeksikin! En
voinut intoani pidätellä vaan syöksyin puron yli ja aloin
rynnistämään polkua pitkin ylöspäin. Ja siinä se on, hammastupa
kahden vuoden tauon jälkeen. Hienoa olla täällä taas!
Feels good to be home!
Silloin tuoreen oloiset tikkaat olivat
jo saaneet harmaata väriä eikä niistä voinut tietää olivatko ne
olleet seinustamalla roikkumassa kaksi vai kymmenen vuotta. Tuvan
katto oli saanut mukavast ehostusta ja pitää varmasti paremmin
vettä kuin viimeksi. Silmiin pisti roskien määrä: Ei ollut minun
mielestä viimeksi yhtä paljon, voin toki muistaa väärinkin. Etsin
samat puut kuin pari vuotta sitten mihin ripustin erätoverin
odotellessani kavereita. Kasailin pätkin nuotiotarvikkeita ja
virittelin nuotion ruokailua varten. Ruoka nautittiin ja palan
painikkeeksi juotiin loppu "yskänlääke" erilaisilla
mehuilla terästettyinä. Tällä kertaa ruokailu oli ihmisten
aikoihin eikä kahdelta aamuyöstä niin kuin viimeksi. Geologiamies
matkakumppanin kanssa saapui paikalle myöhemmin. Siinä se ilta
sitten vierähti, niitä näitä jutellessa vieraat keskenään kuin
olisivat ikänsä tunteneet...
Baari on auki, ilmainen kierros!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti