OP2 Päivä 4: Kylmää, kulttuuria (Ja karhuja?)

Päivä 4: Kylmää, kulttuuria (Ja karhuja?)

Eilen tuli katsottua sääennustetta Hammastunturin huipulla ja se oli luvannut tälle päivälle kylmää ja sadetta aina yhdeksästä kolmeen asti. Sääennusteiden paikkansapitävyydestä voidaan olla montaa mieltä, mutta ajattelin pelata varman päälle. Heräsin aikaisin, pikapikaa nousin makuupussista pois ja pakkasin sen erätovereineen rinkkaan. Sitten äkkiä notskipaikalle virittämään tulet ja aamupuurovesi kiehumaan. Juuri kun olin saanut kunnon tulet aikaiseksi niin alkoi ropisemaan kunnolla vettä. Kipitin tupaan suojaan availemaan evässäkkiä samalla kun katselen huvittuuneena kavereiden teltanpurkua sateessa.

Aamuleiri juuri ennen sadetta

Aamupalaa syödessämme tulimme siihen tulokseen, että meidän olisi hyvä päästä LaVulle kuivaamaan varusteita vaikka sää näyttäisi kirkastuvan. Se lisäisi matkaa vähän päälle pari kilometriä. Vaikka kaverit eivät aikaisemmista "pidemmistä" päivistä ollut niin mielissään, mutta tähän he suostuivat.

Hetken hengailtuamme tuvan sisällä (joka ei enään muuten vuotanut vettä, katto korjattu!!) lähdimme sateessa tarpomaan kohti mysteerirakennusta joka oli harrijoen toisella puolella. Matka alkoi tasaisena ja hetken päästä ihmettelimme, että mitä tuolla puiden takana näkyy? Lähestyimme ja totesimme kyseessä olevan vanha 2x 3m hirsimökin raunio. Seinät olivat vielä pystyssä, mutta katto oli romahtanut sisälle. Nurkassa oli kamiina. Muuta "sisustukseen" kuuluvaa oli makuulaveri, ikkunanlauta öljylyhdyn kanssa ja toinen makuulaveri/penkki. Kummmaksi teki sen, ettei sitä oltu karttoihin merkattu, eikä patikka.net- nettisivulle mihin on kuitenkin kerätty aivan tuhottoman paljon erilaisten rakennusten raunioita. Mitäköhän romahtaneen katon alta löytyisikään jos alkaisi penkomaan? Varmaan kaikenlaista jännää, tai sitten ei. Taltioin kömmänän huolellisesti, merkkasin GePSiin ja jatkoimme matkaa kohti "mysteerirakennusta". Oltiin kuljettu hiven harhaan, kyllä kannatti!!

Mysteerirakennus sisältä ja ulkoa

Kuivakkojoelle päästiin joka ylitettiin omaan tahtiin. Itse en juurikaan miettinyt ylitystä saappaiden kansssa, mutta kavereilla se normaaleilla vaelluskengillä kesti hiukan. Jo ennen ylitystä vastarannalla näkyi puisia rakennelmia. Olivatko ne lautakasoja vai aitoja? Odottelin kavereita ja jatkettiin matkaa kohti alueen keskustaa. Aitaa tuli koko ajan enemmän vastaan pieninä, joskus isompina pätkinä. Kun päästiin keskukseen, niin asia valkeni minulle: Tässä ollut aikoinaan poroerotuspaikka! Missä me nyt olimme mökin vieressä, olimme kirnussa. Joka suuntaan lähti haarautumaan eri konttoreita. Länteenpäin lähti piitkä johdinaita mikä jatkui niin pitkälle kuin vain näki. Todennäköisesti tätä on käytetty aina siihen asti, kunnes mönkijät ja kelkat tulivat käyttöön. Ja kaikki oli rakennettu puusta. Iso homma on ollut nämä kaikki rakentaa. Ylempänä rinteessä oli vielä toinen, isompi mökin raunio joka tuli löydettyä luokan omalla vaellusreissulla kesällä. Entisaikaan erotukset olivat kuulemma isokin markkinatapahtuma ja vieraita tuli aina ruotsista asti. (Mökin vierestä löytyi lasinen Ruotsalainen viinapullo)

Poromiesten liikuteltava kämppä, vanhaa erotusaitaa ja wanha porokämppä ylempänä rinteessä

Koska sää parantui hetkiseksi niin päätimme tepastella ympäriinsä kuvailen ja etsiskellen jos vaikka löytyisi jotain. Aarteita ei löytynyt, mutta roskaa sitäkin enemmän. Roskien määrästä olimme vähän nyreissään, mutta päätimme ryhtyä "siivoustalkoisiin". Keräsimme kaikki roskat 40m säteeltä ja pinosimme mökin oven eteen. Toivottavasti tämän tehneet poromiehet ottaisivat tästä kopin (ja vitut ottaa). Jos he tulevat vasta talvella paikanpäälle, niin voi olla aika ikävä yllätys, kun roskat ovat jäätyneet oven eteen klöntiksi. No, ei ole meidän ongelma.

Ei tarvitse kiittää!!

Sade taas alkoi uudestaan jatkaessamme aidanvierttä. Samalla nähtiin hammastunturi eri vinkkelistä (mitä sitä nyt sumun läpi näki). Kaverit olivat ajat sitten kaivaneet sadeviittansa esiin, mutta itse luotin siihen, että villa pitää puolensa ihan tarpeeksi hyvin. Ja niinhän se myös pitikin. Tultiin suon/soistuman kohdalle ennen Littiäpäätä. Tässä vaiheessa itsellä tuli joku epätoivon puuskahdus, olisikohan ollut verensokeri alhaalla? Hammasta purren ja kompuroiden sitä mentiin yli.

Nuottis ja Epätoivon (ei pessimismin) suo

Sitten alkoi hidas taapertaminen kohti Littiäpään alempaa huippua. Joo, myönnetään: olisihan sitä voinut mennä loivemmastakin kohdasta (tästä taisi kuulua hivenen murinaa), mutta taas nyt sain ihmeellisen tarmonpuuskan ja päätin tästä mennä. Kaverit seurasivat kiltisti perässä.

Littiäpän matalemmalla huipulla pidettiin taukoa sateessa ja tuiverruksessa. Sade hellitti hetkeksi. Variksenmarjoja naamaariin ja matka jatkuu.

Ylöspäin, tuulessa ja sateessa

Jatkoimme hiukan rinnettä vielä hivenen ylöspäin ja näimme jonkun lautahökötyksen edessäpäin. Lähempi tarkastelu osoitti sen koirankoppia muistuttaksi rakennukseksi. Mikä lie ollut tarkoitus?

Kohta oltiinkin korkeimmalla kohdalla tätä rinnettä ja alkoi loiva lasku. Silmäni osuivat jo kaukaa sarvipari jotka poro oli pudottanut. Kohtalaisen komeat olivat, vaikka hivenen sammal tai jokin muu vihreä jo vähän kasvoi maata vasten olleessa osassa. Itse emmin otanko toista sarvea mukaan, mutta päätin olla ottamatta. Wilfred sen sijaan otti innoissaan toisen ja kantoikin sitä sisukkaasti reissun loppuun asti.

 

Nätit sarvet. Huomaa kuinka aurinko hetken pilkistää ennen sateen jatkumista

Kavereita alkoi jo tympäisemään jatkuvalta tuntuva sade, mutta itse olin toista mieltä: Kun oli tähänastisen kesän hikoillut koulun reissuissa kokoajan maastossa oltuaan, niin vaikka yhden päivän yhtämittainenkin sade olisi ollut tervetullut!

Littiäpään takana oli pieni lampi jonka rannalla pidimme evästelytauon. Risukeitin tuntui aluksi lähtevän hyvin käyntiin, mutta sitten se alkoi takkuilemaan. Olisikohan ensimmäinen kerta, kun risukeittimellä menee selkeästi kauemmin kuin sprii-keittiillä säheltäessä. Lopuksi kaadoin kädenlämpöisen ja kiehuvan veden välimaastossa olevaa vettä ruokaani ja koetin nauttia siitä parhaani mukaan.

Wilfred ihmettelee karttaa ruokatauon yhteydessä

Saavuimme Kuivakkojärvelle joka on 355,6 metriä merenpinnasta. Rannat olivat hiekkaiset ja tuuliset, ei kyllä houkutellut ollenkaan lähteä uimaan. Vastarannalla näkyi mökkejä ja tällä rannalla oli verkko mytyssä koivun vieressä. Eli paikka on ilmeisesti kalapaikan maineessa?

 

 

 Pilvinen ja aurinkoinen Rautujärvi
 

Ilma alkoi mukavasti kirkastua ja lämmetä kun nousimme rinnettä ylös. Rinne oli paljasta muutamaa tunturikoivua lukuunottamatta. Maisemaa riitti kauaksi joka suuntaan. Hauskaksi rinteen teki se, että keskellä rinnettä nökötti yksi isokokoinen mänty. Mäntyjä ei näkynyt lähelläkään. Ihmeellinen luonnonoikku

Ilma jo oli lämmennyt "heinäkuiseksi" kun totesimme mäen toisella puolella avartuvan näkymän: ei ollut enään pitkälti määränpäähän! Tästäkin avautui oikein nätit maisemat, tällä kertaa pohjoiseen.

Sisukas mänty

Edessä avautui laaja suo joten päätin kiikaroida hetkisen. Hetken kiikaroituani niskavillat nousee pystyyn, lihakset jäykistyy ja hengitys kiihtyy. "Tuolla saattaa olla karhu", sanoin kavereille. Otin kaverin olkapäästä tukea, että kiikari heiluisi vähemmän, oltiin nimittäin kiikarien näkökantaman äärirajoilla. Etsin kiven jota vasten pystyin nojaaamaan käsiä, mutta sitten tämä "mahdollinen karhu" oli jo hävinnyt näköpiiristä. Lonewolf jo vähän ärsyyntyi pitkittyneestä karhuvauhkoamiseta ja vaati matkan jatkamista.

Niin mis sie karhun näet?

Tovi vaellettiin, hypättiin yhen puron yli ja rämmittiin pitkän pitkän päivän ja nälän uuvuttamina Appisjärven rannalle. Jouduin kavereille valitettavasti sanomaan, että LaVu oli järven toisella puolella. Ei auttanut muu kuin etsiä ylityspaikka joesta. Hetki sitä sahattiin edes takaisin, kunnes paikka löytyi, joka olikin ihan lähellä. Yli pääsin melkein kastumatta, saapas hörppäsi vettä, kun ponnistin vastarannalle. Oltiin jo sen verta väsyneitä, että katsoimme GPS:sät jatkuvasti lyhenevää matkaa kohteeseemme. Wilfred a.k.a Sarka Sergei meni suoraan maiharit jalassa yli (ei ollut hyvä idea, loppu reissun litisi kengät).

 LaVu

Ja siinä se lopulta lepäsi, talkoovoimin pystytetty LaVu- mökki! Ovi oli matala ja sisällä hädin tuskin mahtui seisomaan, mutta oli se silti kodikas. Kaveri totesi, että alue näyttää ihan Syötteen kansallispuistolta repäistyltä. Kyllähän se vähän siltä näytti kun vertasi omia kuvia. Paikalla oli ollut myös Mikko "Peltsi" Peltola tehdessään erätulilla-ohjelmaa. Siinä jaksossa he jättivät talvella kanootin puun juureen ja kesällä meloivat sillä Ivalojoelle ja oliko jopa vielä Ivalojoen alas. Oli Kanootin alle jätetty jallupullo lämmikkeeksi. Valitettavasti kaikki ei arvosta retkeilijöitä: Puuvarasto puineen ja sahoineen yms. ja huussi oli poltettu. Mikä tämmöisiä ihmisiä vaivaa? Laitettiin kamiinaan tulet ja märät tavarat kuivumaan.

Hienoimpia paikkoja missä oon ollut yötä ehdottomasti t. Wiflred

 

Hienot on maisemat täälläkin!

Ruuat syötyämme (oma paloi kiitettävästi pohjaan) lähdimme omaan taht
iin kiipeämään vaaran päälle ihailemaan maisemia. Lonewolf tuli jo alas ennen kuin aloin kulkemaan suoraan kohtai auringonlaskua. Matkanteko oli suht hidasta ositain croksit+ villasukkayhdistelmän takia ja osittain siksi, että pysähdyin vähän väliä syömään mustikoita. Lopulta Wilfrede a.k.a Sarka-Sergei löytyi kiikaroimassa ja kuvaamassa maisemia kapustarintojen kertoessa meille surumielistä valitustaan. Täällä on ihmisen hyvä olla ajatelin ihailesasni auringon kultaamaa maisemaa joka suuntaan, kaveri ajatteli varmasti samoin. Kaverin Go-Prosta kuului aina kuvan ottamisen yhteydessä pieni piip- ääni. Vähän samanlainen mitä kapustarinta laulelee. Tämän huomasi linnutkin, kun Wilfredin ympärillä alkoivat lintuset pyörimään vähän enenmmän ihmtelellen, että misä heidän kaveri on.

Kiikarointia, jos vaikka jotain jännää näkyisi

Ilta jatko hämärtymistään ja päätin mennä kokeilemaan onko kalat kotosalla. Hiivin rantaan crocseilla ja villasukilla. Jo ensimmäinen heitto tuotti kalan, pannulle kelpaavan ahvenen. Hyvä startti! Sitten sitä perhoa sai vispata ilman kalatapahtumia. Yksi isompi kala (hauki?) Yritti iskeä perhoon, mutteei yrittänyt toistamiseen. Lämpötila laski huimasti. Kohta hampaat kalisivat, kun joutui rämpimään kosteiden rantapuskien läpi. Ainoastaan kun järvessä seisoi housut polvia myöten vedessä niin olo oli siedettävä. Lopulta oli myönnettäväm, ettei tätä pysty enään jatkamaan. Pakkasin tavarat ja aloin koko ruumis täristen rämpiä takaisin. Pääsin rantaan ja huomasin, että paikalle oli tullut Silent-Hill sumu eikä pystynyt oikein sanomaan juuta eikä jaata mistä sitä oli tultu. Paniikinpoikanen alkoi nostaa päätään mielen perukoilta, mutta lähdin vaan rinnettä nousemaan ja lopulta päädyin tuvalle. Ravasin pikaisesti tupaan lämmittelemään. En muista milloin olisin kesällä näin paljon palellut. Pitkän tovin siinä piti lämmitellä ennen kuin pystyi menemään erätoverin alle nukkumaan.