OP: Päivä 2: Piekanoja ja 950 metriä ikuisuutta

Aamulla herätys tapahtui myöhään johtuen edellisten yöunien lyhyydestä. Keiteltyämme kahvit ja puurot aloimme miettiä päivän etappia. Sovimme, että Harrijoelle asti ainakin kävellään, jonka jälkeen katsottaisiin, onko vielä halua kulkea pidemmälle. Wilfred varoittteli, etä sääennuste oli luvannut koko päiväksi sadetta ja kello viidestä eteenpäin runsasta sadetta. Itse en moista viitsinyt uskoa, kun ei ne sääennusteet aikaisemminkaan kesällä paikkaansa olleet pitäneet.

Aivan ensimmäiseksi oli tarkoitus mennä Kivipään laelle, jonka huipulta voisimme ihailla maisemia ja ottaa kiintopisteitä seuraavaan kohteeseen. Kuoppäjärvi näyttäytyi hienosti Kivipään rinteeltä käsin, mutta harmiksi sankka sumu pilasi loput maiseman ihailuyritykset. 

Maisemaa kivipäältä

Hauskan mallisia kiviä tunturin huipulla.


Luita. Jos mielikuvitusta löytyy niin siinä on myös jalat, häntä ja kaula/pää :)

Huipulle päästyämme toisella puolella sumun seasta pilkisti Hammasjärvi ja muita pienempiä lampia, joiden avulla suuntasimme kulun ensimmäistä ruokapaikkaa eli nimetöntä pikkulampea kohti.

Hetki ennen perille pääsyä alkoi heikosti sataa. Perille päästyämme satoi jo kohtalaisesti. Etsimme mahdollisimman tuuhean männyn, jonka alle parkkeerasimme ja aloimme tehdä ruokaa. Hetken päästä matka taas jatkui.

Sade jatkui ja jatkui, välillä hiljentyen, jotta voisi taas muuttua hetken päästä rankemmaksi. V-käyrä nousi tasaista tahtia.

Ojan viertä kuljettuamme tovin kuulimme lintujen kiljuntaa. Aluksi emme nähneet lintuja puiden ja sateen takia, mutta kohta kaksi isoa petolintua näkyi kaartelevan yllämme. Kiertelivät sen verta lähellä,että olisikohan niillä ollut pesä lähettyvillä? Myöhempi lajintuntemus osoitti niiden olevan piekanoja, jotka eivät ole kovin yleisiä. Edelllinen kesä ei ollut suotuisa linnuille, joten oli onnenpotku nähdä niitä!

Ensimmäisen kilometrin jälkeen vaatteet olivat täysin märät. Seuraava kilometri niin kengätkin olivat täysin märät. Tämän jälkeen V-käyrä tasaantui, koska olimme jo kauttaaltaan täysin märkiä. Ei tarvinnut kiertää märkiä esteitä tai lammikoita.

Kohta kartassa näkynyt polku löytyi (ihmisten ja/tai eläinten tekemä, kuka tietää?). Sitä pitkin matkanteko sateessa ei ollut enää ylitsevuotavan tuskallista. Polku olisi vienyt Viljaniemeen joka vaikutti mielenkiintoiselta paikalta. Sateen vuoksi kuitenkin jätimme siellä käynnin toiseen kertaan.

Viimeiset kilometrit jouduttiin kulkemaan metsässä, mutta helppokulkuisena se ei hirveästi haitannut.

Viimeisellä tauolla tarkistettiin suunta ja matka GPS:stä (suunnassa pysyttiin, jes!).

Reissukaverin v-käyrä oli jo aivan tapissa, joten lohduttelin sanomalla: "koeta kestää, enää 950 metriä ikuisuutta jäljellä."

Ja viimein oltiin Harrijoella!

Etsittyämme ylityspaikan pidimme pienen kenkienriisumistauon ja samalla tein itselleni kahluusauvan.

Tuli huomattua, että kaikki ylimääräinen kannattaa ottaa pois käsistä, kun heiluu teräaseen kanssa: Kirveenkorvike osui ranteessa heiluvaan kompassiin, josta lohkesi pala pois! Itse kompassi säilyi ehjänä, joten säikähdyksellä selvittiin. Nyt se sentään on persoonallinen :D!

Joki ei ollut leveydeltään kuin 5m, mutta oli se ihan tarpeeksi meille märille ja väsyneille vaeltajille.

Ylitettyämme joen meitä ei hirveästi olisi huvittanut sateessa alkaa laittaa ruokaa, mutta onneksi minulla oli matkassa erätoveri, josta saatin loistava keittokatos aikaiseksi. Tämän jälkeen nopeasti vain unta kaaliin ja seuraavaa päivää kohti!

Kyllä nyt ruoka maistuu!