Ei pöllömpi näkymä herätessä!
Päätimme edellisenä iltana lähteä liikenteeseen
hyvissä ajoin, jotta pääsisimme mahdollisimman pitkälle/ olemaan
mahdollisimman pitkään seuraavalla leiripaikalla. Noh,
ensimmäiseksi kännykän akku oli kesken yön loppunut, joten
heräsimme useita tunteja tarkoitettua myöhemmin. Seuraavaksi
tarpeiden tekemisessä venähti ainakin tunti (ei voi mitään!).
Emme olleet ehtineet kulkea kuin parisataa metriä, kun
huomasin kompassin jääneen leiripaikalle, joten kaikki ylimääräinen
tavara pois ja juoksujalkaa takaisin. Onneksi kompassi löytyi, niin
pääsimme jatkamaan matkaa.
Tässä vaiheessa matkaa törmäsimme peräti toiseen
ihmiseen (!) reissun aikana. Oli kuitenkin sen verta kaukana, että
heilautettiin vain kättä tervehdykseksi.
Noin
puolentoista kilometrin jälkeen huomasin, että puukko ja
fileointiveitsi, jotka olin ottanut pois housuista roikkumasta siksi
aikaa, kun kävin hakemassa kompassia, eivät enää roikkunetkaan
paikallaan. Minä tyhmä en ollut laittanut niitä rinkkaan kiinni
kompassinhakureissun ajaksi! Ja juoksujalkaa takaisin! Tällä kertaa
tavaroita ei enää löytynyt. Ehkä eniten ärsytti se, että
kyseistä puukkoa ei enää valmisteta. Muuten se kirpaisi yllättävän
vähän.
Ruokatauko päästin nauttimaan täysin tyynessä (ja
kuumassa) säässä Hammasjärven rannalla. Harmi vain, että meidän
piti kiiruhtaa eteenpäin. Kaloja nimittäin pomppi aivan rannan
tuntumassa. Tästä eteenpäin meidän piti mennä kompassisuunnassa
Karppiskantamajärville saakka. Suunnanotto ja eikun menoksi!
Oli siellä muuallakin hiekkarantaa, mutta ei yhtä hienoa kuin sokerilahdella.
Vielä näkyy hammastunturi!
Suunnan ottamista
Ei
varmaan tarvinnut kulkea kuin sata metriä mäen rinnettä ylös niin
törmäsimme alueeseen, jossa kasvoi haapoja. Mkäköhän
luonnonoikku lienee ollut kyseessä, kun koko reissun aikana oli
näkynyt vain mäntyjä ja koivuja?
Jos mahdollista niin metsä muuttui entistäkin
vanhemmaksi. Paikoitellen männyt olivat niin paksuja, että emme
olisi saaneet kahdestaan käsiä puiden ympärille. Maisemiakin näkyi
mäen huipulta. Hienot olivat näkymät Karppiskantamille.
Tällä kertaa saimme iloita, kun suunnistus osui täysin
nappiin. Leiripaikalla oli tulipesä. Joku oli jopa pystyttänyt
"saunan" tukirakenteet kiukaineen. Hetkisen päästä alkoi
sataa, joten kiirehdimme majoitteiden pystyttämistä. Kiire oli
kuitenkin turhaa, koska kyse oli onneksi vain yhdestä kuurosta.
Savuttelua
Mitä
myöhemmäksi ilta muuttui, sitä tyynemmäksi sää kävi ja kalat
alkoivat entitå enemmän hyppiä. Päätinkin kokeilla kalaonneani
eräältä kiveltä. Sidoin perukkeen päähän kultaisen
supertinselin ja kiskaisin sen jorpakkoon. Heitto jäi mielestäni
turhan lyhyeksi, joten aloin tehdä uutta rullausheittoa. Vavan
ollessa taka-asennossa kala pyörähti perhon kimppuun. Vastaiskua en
saanut tehtyä kyseisestä asennosta, joten kala jäi jorpakkoon.
Kyllähän se vähän ketutti.
Loppuajan kalastuksesta päätin hoitaa ihan
kahlaamalla. Vesi oli sen verran lämmintä. Teki mieli jopa uimaan,
mutta seuraavan päivän mahdollinen sauna ei olisi ollut yhtä
hienoa, joten päätin jättää sen tekemättä. Kyllä sieltä
muutama ahventirri tuli, ettei ihan munat pataan mennyt.
Illan edetessä Wilfred huomasi hukanneensa jonnekin
aurinkolasinsa. Ja sinnehän ne sitten jäivätkin. Ei se päivä
ihan putkeen mennyt aikataulujen ja tavaroiden osalta!
Tuo oikealla oleva ei ole romahtanut teltta, vaan "umpinaisesti" pystytetty erätoveri.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti