STP 3: Ääliö(t) hukassa... Siis Anterinmukassa.

Yöstä tuli yllättävän lämmin autiotuvan sisällä. Joutui nukkumaan makuupussi täysin auki ja samalla oli hyttysten syötävänä. Herätessäni huomasin muiden lähteneet ulos nukkumaan, kun heillä oli mennyt hermot hyttysiin. Herääminen tapahtui "joskus", koska Itsellä loppui akku jo puhelimesta ja vara-akku oli tietty jäänyt sinne jonnekkin, todnäk. Rajajoosepin läheisyyteen. Nyyhnyyh :-( Piti tyytyä kavereiden kuviin ja videoihin.

Polku olisi johdatellut meidät helposti Anterinmukkaan joen rantaa pitkin, MUTTA koska olemme pyhinvaeltajia niin päätettiin mennä pääosin polkujen ulkopuolella. Samalla vältyttiin törmäämästä muihin retkeilijöihin. Aikalailla suoraan mentiin "Linnuntietä", loppupelissä aikaa ei turhautunut juurikaan enemmän mitä polkuja pitkin olisi mennyt sama matka.

M-rekumen tuvalta mukaan tarttui vielä sinne jääneitä ruokia joita sitten söimme matkalla.

Jatkettiin vaan ylämäkeen tuntureille :D

 

Oli se vaan helppoa tunturin laelta suunnistaa: Pieni vilkaisu karttaan osoitti, että missä on mikäin paikka ja minne mennä seuraavaksi. Samalla näkyi mukavasti maisemiakin. Eikä se paljoa hidastanut se edestakaisin nouseminen vaikka samalla joutui säätämään rättejä.


 
 Tänään oli ilmaantunut aivan älyttömästi paarmoja. Eihän ne juurikaan laskeutunut iholle ja lähtivät siitäkin helposti karkuun. Itsellä vaan jostakin syystä meni niihin huomattavasti enemmän hermo kuin hyttysiin. Oli aika absurdi fiilis vaeltaa heinäkuussa, lämpötila yli 20C paarmojen ympäröimänä lumihangessa.

Viimeinen tauko ennen alas joelle paluuta tapahtui Sihverinlakopään ja Kielisvaaran välissä.

Siellä pidimme ruokataukoa ja samalla katselimme maisemia. Tuulisuudesta johtuen risukeittimen kanssa meinasi olla hankaluuksia, oli todella hilkulla, että olisin saanut sytytettyä. Tulitikuthan siinä loppui kesken VAIKKA olin mielestäni pakannut niitä enemmän, olisikohan hukuuneet jonnekkin?

Lopulta päätin turvautua pieneen, 0,25dl marinolipulloon ja kaadoin sinne pari ruokalusikallista polttoainetta. Sitten se lähtikin heti iloisesti. Tiilikkajärvestä viisastuneena pidin vesipulloa käden ulottuvilla, jos ympäröivät varvut olisivat syttyneet käryämään. Näin tietty kävi, mutta nopean ja tehokkaan sammutuksen jälkeen ei enään ollutkaan paloriskiä.


 

Wilfred kävi vähän ylempänä katselemassa paikkoja ja törmäsi samalla yhteen riekkoon, kuvauksesta päätellen. Tässä välissä alko tuntumaan, että jalat on ihan finaalissa ja pääseköö täältä enään pois, kantapäät huusi hoosiannaa ja pikkuvarpaissa haavoja. ei enää samaa virhettä kenkiä valittaessa..

Riekkohan on pohjoisen lintu joka ennen asutti suomea ainakin Hyvinkään korkeudelle asti. Soiden kuivatukset ja metsästys tosin ajoivat kyseisen lajin ahtaalle ja nykyään sitä tavataan vain pohjoisessa lapissa. Vaikka laji onkin hyvin pohjoinen nykyään, niin joitakin parvia voi tavata yllättävän etelässä: Esimerkiksi Pieksämäellä yhdellä suolla on ollut useampana vuonna peräkkäin riekkoja, josta juuri kukaan ei tiedä. No mistä minä sitten tiedän? Sukulaisia asustaa kyseisellä paikkakunnalla ja yksi heistä on kova lintuexpertti joten arvailun varaan lajitunnistus tuskin jää.

 

Huipulta huomasimme saderintaman uhkaavan nopeasti lähestyvän edestäpäin. Pätimme kaivaa valmiiksi sadeviitat päälle ja juuri silloin alkoikin sataa. Wilfredillä hermot repeilivät viitan kanssa, kun napit aukeilivat kokoajan. Napeilla viitasta saa hyvin avattua vaikka tilapäisen sadesuojan. Toisaalta ne taas hankaloittavat sen kiinnipysymistä kun sitä käytetään viittana.

Sade osottautui onneksi kuuroluonteiseksi joten saimme vedenpitåvåt viitat pois niskastamme. Joeanvarsiosuus tuntui jatkuvan loputtomiin ennenkuin pääsimme perille.

Anterinmukan autiotupa oli kyllä aikamoinen luksusversio: Iso tupa jossa kunnon kuisti, keittokatos ja vieläpä sauna. Kyllä kelpaa. Arvoa lisää se, että tupa on tehty TALKOOVOIMALLA. Käsittämättömän suoritus!


  

Sauna oli vielä lämmin, eli joku oli puolenpäivän sisään lämmittänyt sen. Ensimmäiseksi kuitenkin päätettiin syödä ja samalla lämmittää saunaa. Päästiinkin sopivasti juuri toiselta sateelta suojaan.

Luksusruokaa taas kerran: Hirvenlihakeittoa kuivattuna, voin sanoa, että aivan huippua. Ruokailessamme paikalle saapui muutama saksalainen (perseenreikä. Kuka tajuaa viittauksen :D ?). Wilfred jäi heidän kanssaan suustaan kiinni (ehheh :D) pitkäksi aikaa. Niin, taisin mä pari lausetta jopa sanoa, juha ehkä enemmänkin. 


  

 Kävin vinkkaamassa heille saunasta ja kerroin, ettei pirunportin läpi kannata lumen takia mennä läpi. He kiittivät vinkeistä vaihtoivat muutaman sanan kanssani.

Sauna tulikin äkkiä lämpimäksi ja pääsimme nauttimaan ehkä parhaasta saunasta koskaan. Lisäksi heti saunan edessä oli anterinjoki johon pääsi pulahtamaan. Kivenheiton päässä oli joku 4m syvä monttu mutta minä kastauduin polvenkorkuisessa vedessä. Ei huvittanut alkaa taiteilemaan kiviä pitkin sinne. Se oli ainoo mesta missä mä suostuin uimaan jopa :D ja oli kesän ainoa uinti kerta.

Saunomistauoilla otin kuksan vaan mukaan ja menin jokseen seisomaan ja nauttimaan kylmstä ja raikkaasta vedestä.

Tämän jälkeen ei jokien ylitykset enään tuntunut ollenkaan pahalta.

Saunomista seurasi lettukestit, jotka sitten venyivätkin useamman tunnin mittaiseksi. Taidettiin tehdä litran taikina ja trangian pannulla niitä sai hetken paistella. M-rektumesta tarttuneella hillolla saatiin mukavasti lettuja maustettua.

 

Autiotupa sisältä.

Autiotupa kutstui lavereineen mukavasti. Laverit olivat mukavan puhtaat, mutta patjoissa oli parantamisen varaa. Loppuilta luettiin vieraskirjaa ja laitettiin kaikki asiat halki poikki pinoon samalla kun jaettiin loppu hunaja-likööri-rommi pullosta. Vaelluksen, ruuan, saunan, ja pullonpohjien jälkeen olotila oli huomattavan väsynyt ja tokkurainen... :D