STP 3: ”meh”-metsää

Tai ehkä vaan jatkan hieman tästä kun on sellainen kipinä yöllä päällänsä. Aamulla herättyä, olo ja fiilis oli kaikilla suhteellisen paljon parempi kuin yöllä. Aamupalan jälkeen 

( kananmunat toimii mukana tosi hyvin erämaassakin, ei hajoa kauhean helposti, vikana päivänä oli vasta hajonnut ja oli kiva syödä keitettyä kananmunaa aamupalaksi) kasailtiin kamat ja käytiin katsomassa missä on köysi ylityksen paikka. Joki oli aika leveä, muttei kovin syvä ja virta oli kohtuullinen, muttei kauhean kova. Nuottis lähti ekana ylittämään ja kuvasi ylitystään, mutta ei kamera ollutkaan päällä haha.

 
 

En viitsinyt ottaa housuja pois. Ajattelin ettei ne lahkeet kastu. Kastuihan ne tietenkin. Ylös rantatörmää rymytessä rinkkaan kiinnitetyt saappaat heijasivat niin paljon, että otin ylimääräisiä steppiaskeleita ja kaaduin nurin.  

Sitten menin minä ja perässä lonewolf kiroten veden kylmyyttä.

Höpsisköpsis, oli se lämpiämpää kuin harrijoessa Operaatio Pänniordossa (kannattaa lukea!) Tai se vaan tuntui siltä, kun oltiin niin kylmettyneitä jo sen ylityksen aikoihin :D.

Kenkää takaisin jalkaan ja matka jatkui hienossa männikkömetsässä, jossa ei ollut yhtään aluskasvillisuutta. Ohitimme jonkin vanhan tuvan raunion jossa itse lönrot oli ollut yöpymässä. Sen kunto silloin jouluna 1841 oli jo huono: Se oli toiminut edeltävänä vuonna ketunpoikien kasvattamona. Tulisija oli niin huono, että aina kun puiden polttaminen lopetettiin niin piippu jouduttiin tukkimaaan heinäpaalilla ulkoapäin . Kiva tehdä sellaista hommaa talvella :D !

 

 

 Samalla oli vedenjuontitauko.

Matka jatkui kivikköistä polkua pitkin 4-6km ajan, kunnes pääsimme poronerotusaidalle. Itsellä alkoi JO TÄSSÄ vaiheessa tuntumaan ikävältä kantapäässä uudet salomonin vaellus kengät. Varsinkin ylämäki pisti kantapään kipeäksi. Kiva tiukka ylämäki heti reissun alkajaisiksi. Tämä oli ehkä siis osasyy miksi en missään vaiheessa päässyt aivan täysin nauttimaan kaikesta maisemista ja erämaassa olosta, mutten vaihtaisi mitään ja kärsisin vaikka uudelleen. Ensi kerraksi vaan nahkamaiharit mukaan (DINTEXDINTEX :DD).  

 

Seurailtiin poroerotusaitaa ja Nuottakuningas alkoi etsimään poron luuta (sarveapas!), että saisi värkättyä jotain shamaani shittiä siitä, tai puukon kahvaa (puukon kahvaa kylläkin. Jätän shamaanihommat talven töihin/saamelaisille.) Nuottis löysikin tämmöisen, mutta jossain väliä matkaa se oli pudonnut, samana päivänä vissiin myöhemmin joskus. Eipä hirveästi haitannut. Tarkempi tutkailu osoitti, että se oli vanhentunut ehkä jo liikaa. 

  

Kaikkea sitä löytääkin!

Itseäni harmitti metsän nuoruus verrattuna Hammastunturiin. Tämä alue oli hakattu selvästi myöhemmin kun edellisen reissun paikassa. Aikalailla nääh/meh- fiilis metsää kulkiessa aina jyrkkävaara-päivään asti. Aikalailla alamäkeä mentiin ja pienen puron yli jossa lounastauko ja havahduttiin ensimmäistä kertaa hyttysten paljouteen. niitä oli ihan vitusti. Ennen sadejaksoa ei ollut hirveästi hyttyisä lukuunottamatta tätä paikkaa ja hetkeä ennen m.rektumea. Yritin äheltää risukeittimen kanssa hyttysten ympäröimänä. Muut olivat jo suurinpiirtein syöneet kun olin saanut risukeittimen päälle. Olin pakannut paperia mukaan jolla olisin voinut sytyttää sen. Paperi oli ilmeisesti jotain ”myrkkypaperia” joka savutti aivan älyttömästi eikä syttynyt. Lopulta risukeitin lähti käyntiin eikä sen kanssa ollut liiemmälti ongelmia enään.

 

Äärimmäisen rasittava ruokatauko

Matka jatkui metsässä ylämäkeen ja suunnisteltiin kaarnepään huippua kohti.

Seurailimme puronvartta jonka luulimme näkyvän kartassa. Tosiasiassa se varsinainen puro oli sadan metrin päässä puronuomasta oikealle. Oikealle purolle päästyämme seurailimme sitä ylöspäin. Jossakin kohden pidimme tauon ja jäin köllöttelemään rantatörmälle. Univelkaa kai oli jonkunverran kun huomasin nukahtaneeni hetkeksi :D.

 

Matka jatkui pikkuhiljaa yöspäin ja maisemat parantui tuloe- että menosuunnassa.. Hetken hämmästelimme valkoista länttiä Kaarnepään rinteellä. Tarkempi tutkailu osoitti sen lumeksi. HEINÄKUUSSA LUNTA, MITÄ IHMETTÄ. noh toisaalta kyllä sitä vähän osas odottaa :D
 Olimme aivan äimän käenä. Ja sitä oli vielä lisää tiedossa, jatkakaa vain lukemista niin huomaatte.

 Kiva potretti

Kaarnepään päälle (ei kuitenkaan huipulle, olisi tullut vielä kilometrin koukkaus) päästyämme päätimme pitää ruokatauon.

Taaksepäin avautuivat laajat ja loputtomilta vaikuttavat metsiköt ja edessäpäin kohosi ruopimapää joka rosoisuudessaan muistutti kuun pimeää puolta jossa oli lunta. Lumikurussa oli nimensä mukaisesti täynnä lunta ja Parasiittiikuruun johtava joki mutkitteli pikkuhiljaa edessäpäin.

Tällä reissulla olin päättänyt panostaa ruokiin ja videä ne niin sanotusti "next-levelille" (Hanna ja Jarno, ;-) ). Päällä oli perunamussihirvenlihasoossia jossa oli myös kuivattua sipulia, sientä, kukkakaalia ja paprikaa. Oli kyllä aivan huippua. (hehhehh)


 

Lunta, lunta kaikkialla.

Huipusta puheenollen oli aivan huippu maisemat (ehheh). Hammastunturin järvi/vaaramaisemissa ei ollut mitään vikaa, mutta olihan suurien tunturien jono jotain aivan omaa hienoutta. Täältä käsin huomasi kuinka paljon sitä lunta oikeasti oli. UKK-puistossa oli varmaan enemmän lunta tähän aikaan kuin mitä Jämsässä satoi koko vuonna, ei edes sänkipellot peittynyt.


 

Alastulo oli melkeinpä yhtä jyrkkä mitä ylöspäin tultaessakin. Eikä aikaakaan kun olimme jo alhaalla sudenreiän tuvalla. Heti ensimmäiseksi majoitteet pystyyn ja hengailemaan. Hyttysiä oli jonkinverran mutta vielä sen verran ettei hattua tarvinnut. Päätimme mennä autiotuvan hämärään laittamaan asioita halki poikki ja pinoon kahvin kanssa. Samalla vielä paistettiin tikkupullia kahvin kyytipojaksi. Kello oli jo silloin kaksi.


 

 Alkaa kahvitteluporukka olla kasassa...