STP 5: Hammastunturimetsää ja ekino-kokkailuja

Sade oli onneksi mennyt menojaan kun heräilimme. Pyysimme Lonewolfia herättelemään meidät muuta joilla ei ollut enään akkua. Hän ei sitä ollut tehnyt vaikka pyydettiin. Ei haitannut mua ottaa lisää unia ja torkuttaa ja tiedän, että sama oli lonewolfilla :DD

No, rinkat selkään ja menoks. Määränpäänä Jyrkkävaaran autiotupa.

Päivä alkoi kirkkaana ja sitä menoa jatkui pari ensimmäistä kilometriä. Hyttyshattua en ainakaan alkuun jaksanut pitää jotenka päätin tukkia korvat vessapaperilla ja hyttysmyrkkyä naamaan. Toimii ihan kohtalaisesti vaikka muut kikalle nauravatkin.

 

Hetken kuljettuamme tuli vastaantulijoita. He sanoivat,että polku tästä eteenpäin olisi aika kivikkoista, ja sitähän se totta vieköön olikin, ja suota oli ihan vitusti eli märkää. Ilo sateen häipymisestä loppui lyhyeen, kun alkoi taas satamaan, tällä kertaa onneksi vain tihuttamalla.

Itsellä meni hermot sadeviitan kanssa hikoiluun. Olisi olltut varmaan viisainta heittää sadeviitta rinkan päälle, eikä pitää sitä rinkan ja selän välissä, testataan toiste.

Kummiskin viittaan meni hermot ja päätin vaihtaa sen villapaitaan. Villahan pitää suht hyvin vettä, eikä kastuessaankaan olisi märkä... siis kylmä. - ahhaha repesin :D:D Tihkusade mukavasti pysyikin ulkona ja sitä olisi voinut vaikka jatkua koko päivän. 

 

 

Matka tuntui jos mahdollista, niin vieläkin hitaammalta kuin edeltävänä päivänä. Kun tauko koitti niin otin aina hetkeksi jalat pois saappaista ja räteistä tuulettumaan. Myös ruokatauoilla. Ehdotin samaa kavereille joilla jalat olivat moninverroin huonommassa kunnossa, mutta he eivät ottaneet sitä kuuleviin korviinsa, ei jaksanut :D. Tässä vaiheessa alkoi vesi tulemaan jo suoraan läpi saappaista. Ihmettelin, kun toista jalkaa otti kummasti kävellessä. Syy oli toinen hävinnyt kantapala, noh ei voinut mitään vaan matkaa piti jatkaa.

Ruokatauko oli sateessa, risukeitin lähti käyntiin suorastaan loistavasti ottaen huomioon märkyyden. Muita retkeilijöitä silminnähden vitutti, joten päätin piristää heitä antamalla ruuan kanssa itse tehtyä ruisleipää. Sehän kelpasi yhtä paljon kuin raha venäjän viranomaisille. Tämän jälkeen sitä manguttiinkin joka välissä. Pussikeitot alkoivat tulla jo korvista ulos, mutta onneksi kuivatut tomaatit seassa piristivät makuelämystä kummasti.

 

Ja vihdoin ja viimein sitä kunnon metsää! Vaikka satoi ja olo ei ollut mikään maailman paras, niin silti wanha metsä lämmitti kummasti mieltä. Ihmettelin kun se oli säilynyt, ottaen huomioon, että joki virtasi vieressä mistä käsin olisi voinut helposti tukkeja uittaa. Vaikka vanhaa metsää olikin, niin silti ihmetytti eläinten vähyys: Reissun aikana ei törmäty yhteenkään metsäkanalintuun, porojakin vai muutama. Hammastunturissa aivan eri meininki. Onko turistimäärät syynä vai jokin muu, en tiedä..

Vielä viimeinen ylitys ennen Jyrkkävaaraa. Kyseessä oli kohtalaisen kapea, mutta syvä uoma mikä virtasi kohtalaisen kovaa. Virran päälle oli viritetty muutama riuku joten ylitys oli "hazardein" koko reissun aikana. Ylitettyämme ehdotin, että huitaistaan skramalla muutama kunnon puu sillaksi. EI! Kuului kuin yhdestä suusta. Ei se meidä homma ollut alkaa tuhlaamaan ehkä 30-60min siihen raijaamaan väsyneinä mitään :D.

Vielä pikku hetken köpöttelyä, suon ylitys ja oltiin jyrkkävaarassa. Vaikka Anterinmukka olikin hieno paikka niin olimme liikuttavan yksimielisiä siitä, että tämä oli kaikkein hienoin ja hienoimmalla paikalla oleva autiotupa. Purimme suurinpiirtein kaikki märät vaatteet ja ripustimme ne katonrajaan naruihin roikkumaan. Autiotupa oli sisältä kuin mustalaisleiri. Vähän niin kuin minun rinkka: Sitä piti aina joka ruokatauon jälkeen hirveästi purkaa ja kaivaa,että sai ensin ruokakassin, ja seuraavaksi oikeat ruuat itse ruokakassista. Tätä pitää vielä viilata...

Vedet olivat kaikilta loppu joten täytimme pullot lähimmästä lammesta. Päätimme kuitenkin vedet keittää ja hyvä niin, koska veden sivumaku oli vähintääkin mielenkiintoinen.

Kamiina laitettiin tohisemaan vaatteiden kuivumisen ja vedenkeittämisen merkeissä. Eikä aikaakaan kun tupa oli lämmennyt jo "ruotsalaiseksi saunaksi". Otimme kaiken muun päältä pois paitsi kalsarit. Siinä olisi ollut ulkolaisilla retkeilijöille ihmettelemistä.

Revenneen kestopussiruokakassin pohjalla oli vielä kuivattuja omenanpaloja kauraomenapaistosta varten. Wilfredillä oli vielä suklaamurukeksi-murskaa, (johon oli yksi buranakin murskaantunut sekaan) joten kauraomenapaistos sai oikein mukavan lisän, ja kaikki kolme tykkäsimme. Kokkailun yhteydessä kertoilin supikoirasta ja sen levittämästä ekinokokki-viruksesta. Siitä sainkin lempinimen Pyry (ekino)-kokki, GET IT ? :DD

Muutenkin tuputin kavereille voita ja leipää minkä pysytin, kun lyhentyneen reittisuunitelman takia ruokaa jäi niin paljon ylimääräistä.

 

tupa lämpeni niin paljon, että makuupussi avattuna päällä oli jo kuuma, joten kaikki nukuimme makuualustojen päällä selällään, kuin ruumiit vierekkäin, olisi ollut kyllä kuvan paikka. Wilfred kirjoitti vielä oikein omaperäisen tekstin vieraskirjaan, joka varmasti aiheuttaa ristiriitaisia reaktioita ihmisestä riippuen